torstai 25. kesäkuuta 2009

taas se menee

Toimintaterapeutin paperit kourassa mutta edelleen ilman oikeita töitä. Vaan mikäs sen hienompaa, kuin lähteä jälleen upean mahdollisuuden ilmaannuttua työharjoitteluun etelän lämpöön. Tällä kertaa kohteena on Floridan Lake Worth ja siellä sijaitseva vanhusten hoito- ja lepokoti. Vaihto tapahtuu Cimo-ohjelman kautta. Saan apurahaa n. 1 k€/kk ja lisäksi asunnon, jonka jaan toisen harjoittelijan kanssa. Harjoittelu kestää kolme kuukautta, jonka jälkeen on suunnitelmissa poiketa tervehtimään edellisen harjoittelun aikana löytyneitä ystäviä Nicaraguan Matagalpassa.

Cimon nettisivujen mukaan harjoitteluni sisältää seuraavaa:
"Harjoittelija on puolet ajasta hoitokodin puolella ja toisen puolen ajasta lepokodin puolella, eli harjoittelija saa kokemusta sekä palvelutalon että hoitokodin toiminnasta. Harjoittelija ohjaa askartelua, käy retkillä avustaen asukkaita, järjestää ohjeolmatuokioita, lukee asukkaille sekä henkilökohtaista postia että yhteisessä lukuhetkessä, järjestää erilaisia viihdetilaisuuksia jne. "
(http://home.cimo.fi/harjoittelupaikathelmikuu04/Suomikodit/suo_usa_far2.html)

Sama nettisivu kertoo tulevasta työpaikastani näin:
"Finnish American Rest Home Inc. käsittää palvelutalon, jossa on 150 paikkaa hyväkuntoisille vanhuksille (vähintään 62 vuotta täyttäneet suomalaiset tai suomalaisten kanssa naimisissa olevat). Asukkaiden kesi-ikä on 67 vuotta. Toinen toimipiste on hoivakoti, jossa on 60 paikkaa. Kaikista asukkaista 95 % on suomalaisia. Henkilökunnan vahvuus on n. 130. Hoitohenkilökunta puhuu pääosin suomea, hoitoapulaiset englantia."

Täältä tullaan aurinko!

Toivottavasti sieltäkin löytyy nettikahviloita, avoimia langattomia verkkoja tai muita mahdollisuuksia blogin päivittämiseen, jotta te rakkaat ystäväni pystytte kateellisina seuraamaan työharjoitteluni etenemistä Ameriikan maalla. :)