Kotimatka ja tärkeitä ihmisiä

Tässä on perhe, jonka luona kävin viikottain pitämässä terapiaa sylissäni olevalle Daniel Albertolle. Perheeseen kuului Alberton lisäksi kolme muuta lasta, kaikki olivat aina todella ilahtuneita vierailustani ja aina saapuessani ja lähtiessäni sain heiltä suukot poskelle ja suuren rutistuksen. Oli siis aina ilo vierailla heidän luonaan. Catiela, eli perheen ainoa tyttö, oli ehdoton suosikkini kaikista nica-lapsista. :)

Viimeisenä iltanani kävin vielä pikavierailulla heidän luonaan ja vein heille kolme kassillista ruokaa sekä hieman leluja ja hygieniatarvikkeita. Lisäksi annoin itseltäni jääneitä kirjepapereita, ja yhteen kirjekuoreen kirjoitin oman osoitteeni ja laitoin kirjemerkin valmiiksi. Toivottavasti kohtapuoliin sen postinkantaja minulle tänne toisi!


Tässä on meidän Apanten perhe: Satu, Yolanda ja minä.
Tässä siis käsillä viimeiset hetket Apantessa. Tämän jälkeen ryhdyimme pakkaamaan autoa, ja hurautimme kohti Matagalpaa. Haikea tunnelma oli. Ja kauhea kiire oli ollut viimeiset pari päivää pakkaamisen ja järjestelyn kanssa!

Tässäpä noita paljon puhuttuja cordobia. Rahojen laatu oli hyvin vaihtelevaa: viisisataset olivat yleensä uusia ja puhtaita. Pienemmät rahat, eli kympit ja kaksikymppiset, olivat todella nuhruisia. Tästä kuvasta puuttuu 50C$ seteli, jotka olivat violetteja.


Ei meillä onneksi ollut paljoa tavaraa! Tässä on siis meidän käsimatkatavarat kotiinpaluulla. Kärryt olivat todellakin tarpeeseen Houstonin kentällä, kun siellä hengailtiin 9 tuntia. :)

Alunperin meillä piti olla Houstonissa seitsemän tuntia vaihtoaikaa. Jatkoyhteytemme Amsterdamiin lähti kuitenkin 3 tuntia myöhässä, joten odottelua oli luvassa kymmenen tuntia. Aamulla lähdimme hotellistamme 3:30am. ja jatkolentomme lähti lopulta Houstonista hieman yli 9h odottelun jälkeen yhdeksältä illalla, joten voitte varmasti kuvitella, että ei ollut kovin vaikeata nukkua lentokoneessa: nukahdin heti päivällisen (vai oliko se iltapala) tarjoilun jälkeen ja heräsin kun aamupalaa tarjoiltiin. Olin kyllä pari kertaa herännyt huonon asennon takia, mutta siis periaatteessa nukuin hyvin koko yön. Amsterdamissa olimme perillä aamupäivällä, en muista tarkkaan monelta, mutta ehkä se oli joskus yhdentoista aikaan. Oli hieman epävarmaa ehdimmekö jatkolennollemme koska lähdimme lennollemme myöhässä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli koneiden vaihtoon varattuna kolme tuntia aikaa, nyt sitten tuo aika kutistui hieman alle tuntiin. Juosta ei kuitenkaan tarvinnut, vaan kävelimme rauhallisesti terminaalista toiseen (passitarkastuksen kautta) ja ehdimme jopa odottelemaan vartin verran ennen bordingia.

Niin tosiaan, tuossa kuvassa Satu juttelee Päivikin kanssa Houstonista. Siellä American Airlinesin (olikohan se sellainen se meidän lentoyhtiö?) toimistossa oli seinällä neljä puhelinta, joista sai soittaa ilmaiseksi perheelleen tai kenelle nyt ikinä halusi ilmoittaa, että oma lento on myöhässä:

"COURTESY PHONE
DELAYED CUSTOMER USE ONLY
5 MINUTE CALL LIMIT"

Suomeen ei voitu soittaa, kun olis ollu yö täällä juuri tuon meidän odottelun ajan.. Ja kuitenkin oli epävarmaa, että ehkä jopa saatamme ehtiä siihen Helsingin koneeseen. Joten sen sijaan soiteltiin Päivikille, että onko hän päässyt jo Managuasta takaisin sinne vuorille, ja miten matka meni ja että täällä Houstonissa on ihan hullua ja, ja, ja.. Oli tosi kiva kuulla Päivikin ääni, ja huomata, että eihän se lähteminen oikeastaan niin kurjaa ollutkaan, kun sitä voi noin vain soitella (toisten laskuun) puhelimella ja tavoittaa toisen niin helposti.

Ps. muistakaa katsoa kaksi aikaisempaa blogiani: Corn island ja Orinoco! (Aivan ihania kuvia)

Corn Island - Maissisaaret

Corn Islands sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Nicaraguan rannikosta Karibianmerellä. Saaria on kaksi, toinen on iso corn ja toinen pieni corn. Isolle Cornille pääsee joko laivalla, joka kulkee Bluefieldsistä kahdesti viikossa, tai lentokoneella, joka lentää Bluefieldsistä ja managuasta kahdesti päivässä. Isolla saarella on päällystettyjä teitä ja taksiliikenne kulkee Nicaragualaiseen tapaan vilkkaasti ja edullisesti etenkin sataman ja lentokentän välillä. Me emme tuolla isolla saarella taksimatkoja enempää viipyneet, vaan siirryimme siis lentokentältä suoraan satamaan, pikku-Cornille lähtevälle veneelle.

Nica-matkallamme aika-ajoin esiin noussut Huvipuisto-teema (erityisesti montelimarin rannekkeet ja Guatemalan Vuoristoradat) jatkui myös tällä matkalla: venematka isolta saarelta pienelle oli melkoista pomppua ja töyssyä. Veneen laitojen ylitse hyppi aika paljon vettä, mutta matkustajia nauratti. Hieman tuulisemmalla säällä olisi saattanut jopa pelottaa, mutta nyt onneksi vain nauratti! Veneessä oli tarvikkeena suuri pressu (sellainen vihreä "lainapeite), jonka olisi voinut vetää matkustajien päiden ylle, mutta onneksi kukaan ei edes ehdottanut sen alle suojautumista! Aallonkuopassa ollessa seuraavan aallon harja näytti olevan veneen laitoja korkeammalla, joten kieltämättä hetkittäin jännitti, pelottanut ei kertaakaan. Satu yritti ottaa tuosta matkasta videotakin, mutta en ole sitä nähnyt, enkä tiedä pystyykö siitä ollenkaan mitään kuvaa saamaan millaista menoa se oli - se vestibulaarinen (siis tasapainoaistimuksellinen) tuntemus on kuitenkin niin olellinen osa tuota elämystä!

Iso Corn Island, lentokoneesta kuvattuna. Saaria ympäröivät koralliriutat näkyvät tästä kuvasta upeasti.

Pikku-Cornin rantaviivaa.

Pieni pala paratiisia...

Pikku-Corn on niin pieni, että sen helposti kävelee päästä päähän muutamassa tunnissa. Saari on suurimmaksi osaksi turistien käytössä, mutta löytyy sieltä pieniä viljelysplänttejä (mm. sokeriruokoa), joihin on helppo eksyä.. (*köh*) Rantaviivat ovat kaunisat vaaleaa hiekkaa, mutta vesiraja on yleensä hyvin kivikkoinen tai täynnä meriheinää, joten aivan ihanteellisia uima-beacheja ne eivät ole. Paras snorklaus-paikka löytyi lopulta omasta majapaikastamme katsoen saaren vastakkaisesta päästä, jonne käveli n. puoli tuntia. Yleensä kävelymme ajoittui (joko meno tai paluu) keskipäivälle, joka on ehdottomasti typerin aika tehdä mitään ulkona. Nicaraguassa aurinko paistaa taivaan keskeltä vasta syyspäivän tasauksen tienoilla, joten nyt se ei sentään noussut aivan lakipisteeseensä... Pieneksi kuitenkin jäi keskipäivällä kulkijan varjo, joten melkoista porotusta siinä sai osakseen. Ensimmäisenä päivänä tuon reissun kävelimme kaiken lisäksi ilman aurinkorasvoja ja ilman vettä. Niiin turistia!

Niin tosiaan, saarella ei ole autoja, eikä oikeastaan teitäkään. Turistialueella, ts. sataman läheisellä hotellialueella on muutaman sadan metrin matka päällystettyä jalkakäytävää, ja kylässä koulujen luona satamasta lähtee toinen pari sataa metriä päällystettyä katua, mutta muuten kulkureitit ovat viidakossa kulkevia kinttupolkuja.

Auringonlaskuja pikku-Cornilla

Pikkucornin rannikonpuoleiselta rannalta (eli sieltä missä meidän hotellikin oli) näki upeasti auringonlaskut aavan meren taakse. Toiselta puolelta puolestaan pystyi näkemään auringon nousut! Yhtenä päivänä jaksettiin nousta viideltä ja lähteä katsomaan tuota auringon nousua. sieltä se pilkisti meren takaa n. 5:45.

Auringon nousua ihailemassa paikallisen kulkukoiran kanssa. :)

Cornin lähes kaikilla koirilla oli samanlaiset korvat. Minusta näyttivät kaikki Dobby-kotitontulta Harry Potter -elokuvista! Tässä vielä toinen koira korvaesimerkiksi, että voitte sitten itse todeta, että miltä teidän mielestänne näyttävät.. Suloisia joka tapauksessa olivat minun mielestäni!

Näitä simpukoita (vai kotiloita?) olisi voinut ostaa edullisesti: hinta vain 20 C$, eli hieman alle euron! Jututimme myyjää hetken, ja tulimme siihen tulokseen, että emme ehkä sittenkään halua nauttia tällä tavalla löydetyistä simpukoista, vaikka miten upeita matkamuistoja olisivatkaan: mies kertoi sukeltavansa niitä meren pohjasta, tappavansa sisällä olevan nilviäisen klorofyllillä, ja sitten puhdistavansa simpukan myyntiä varten. Yritimme hieman kysellä, että onko noita kotiloita helppo löytää (toisin sanoen, onko ko. eläin yleinen vai harvinainen) ja mies kehui että vaikeata on, mutta hänpä onkin etevä. Oli niin kovin ylpeä työstään. Otettiin kuitenkin valokuvia muistoksi tästä asiasta, ja vaikka tosiaan kauniita kuvia onkin, niin on kyllä tyhmää, että eläin joutuu murhatuksi kauniin kuorensa ansiosta. En tiedä kotiloista sen tarkemmin, mutta luulenpa, että noin ison kotilon täytyy kyllä olla aika vanha eläin.. Mutta kuvat ovat kyllä kauniita.. (melkein tuntuu väärältä niitäkin ihastella..)

Sadun vesikameralla saatiin mahtavia kuvia. Osa kuvista on Sadun ottamia, osa mun ottamia. Ainakin kalaparvi ja tämä ensimmäinen "puu" ovat Sadun kuvausretkeltä.

Kuultiin monien snorklaajien tarinoita siitä, kuinka hai oli käynyt kiertämässä heidän ryhmäänsä tai jotakin siihen kuuluvaa henkilöä snorklausretken aikana. Itseä hieman jännitti asia, mutta lopulta olin jo henkisesti valmistautunut, toimimaan hain ilmestymisen varalta: Karibian meren rannikolla hait eivät kuulemma ole ihmiselle vaarallisia, sillä meressä on niin paljon hyvää kalasaalista niille syötäväksi, etteivät ne halua hyökätä niin suuren eläimen kimppuun kuin ihminen. Lisäksi niiden saaliseläimiin ei kuulu hylkeitä, joten ei senkään takia ole vaaraa, että ne erehdyksessä luulevat ihmistä hylkeeksi. Ovat kuulemma vain niin uteliaita eläimiä, että mieluusti käyvät hieman tsekkaamassa, että mikäs kumma otus heidän apajilleen on ilmestynyt, ja muutaman kierroksen jälkeen uivat sitten pois.. Joten olisihan se ollut hienoa saada haista valokuva! Ja lopulta toiveeni toteutuikin.. Tosin ei aivan niin kuin ensialkuun asiaan olin varautunut. Mutta kuitenkin:





Nicaraguan kansalliskukka Sacuanjoche, eli valkotemppelipuu tai rusotemppelipuu. Sadun blogissa on kuvia Matagalpassa kuvastusta Sacuanjochesta. Tämä yksilö oli väriltään hieman erilainen kuin aikaisemmin näkemämme (väri vaihtelee täysin valkoisesta, kelta-sävytteisen ruskeasta punaiseen). Lisäksi tämän kyseisen puun erikoisuutena oli se, että siinä oli runsaasti vihreitä lehtiä, toisin kuin aikaisemmin näkemissämme puissa: muissa oli vain tyhjät oksat, ja oksan päissä runsaasti kukkia!



Matkat Corn Islandille lensimme kuvassa olevalla pienellä lentokoneella. Vikin kertoman mukaan vuosikymmen sitten ko. pienkoneet lähes järjestäen tippuivat matkallaan, ja kuolleita oli paljon. Matka paratiisisaarille oli siis melkoisen uhkarohkeaa noihin aikoihin. Nykyään kalustoa on kuitenkin kuulemma parannettu suuresti, eikä meillä kuulemma pitänyt tilastollisesti ainakaan olla mitään syytä pelkoon. Ja niinhän siinä sitten kävikin, että turvallisesti ja nopeasti pääsimme määränpäähämme: ensin Bluefieldsistä Corn Islandille, ja myöhemmin sitten Cornilta Managuaan. Lento Managuaan kesti muistaakseni vajaa 2 tuntia (tai ehkä yli 2h, en ole varma). Se meni mukavasti nukkuessa. :D

Pientä jännitysmomenttia luodakseen Kapteeni (vai ehkä sittenkin perämies?) päätti lukea matkan aikana päivän uutiset paikallisesta sanomalehdestä.. Riittäähän se jos autopilotti ohjaa!

Managuan lähettyvillä seurasin mielenkiinnolla maisemaa: täysin symmetriseen ympyrän muotoon tehdyt pellot hämmästyttivät minua suuresti. Joku agronomiasta enemmän ymmärtävä voisi selittää minulle miksi näin on tehty? Olin näkevinäni jonkun pellon keskipisteessä tolpan, mutta missään en nähnyt sitä pässiä, joka on ollut tolpan narussa syömässä alueen täysin ympyrän muotoon!

Corn Islandilta palasimme Matagalpaan viimeisenä lauantaina. Aikaa pakkaamiseen ja viime-hetken ostoksiin oli sitten enään sunnuntai, maanantai ja tiistai. Keskiviikkona puolen päivän aikaan oli edessä lähtö kohti Managuaa. Sadun piti ehtiä hakea passinsa suurlähetystöstä (vanha passi oli mennyt reissun aikana rikki, eikä Jenkkilän läpi uskaltanut risalla passilla yrittää). Hienoa, että passin nouto ei sentään jäänyt aivan viimetinkaan ;-)

Orinoco

Hola!

Viimeinen nicaraguan viikko meni Nicaraguan itärannikolla. Päästiin perjantaina (7.3.) Matin (Kepan työntekijä) kyydissä Laguna de Perlasiin ja siitä sitten eteenpäin jatkettiin veneellä, joka vei meidät Orinocoon Matin ja hänen paikallisen puolisonsa omistamaan hotelliin.

Orinoco sijaitsee Laguna de Perlasissa, Nicaraguan itärannikolla. Alue on täysin erilaista, kuin muu Nicaragua: alueella ei puhuta Espanjaa (siis toki osataan, mutta keskenään juttelevat muuta), vaan Englantia ja ainakin criolia. Paikallisten puhuma englanti oli kuitenkin niin epäselvää meidän tottumukseemme, että helpointa oli lopulla jutella asioista espanjaksi! :-D

Alkuperäiset alueen asukkaat kuuluvat kolmeen eri heimoon: Criolit, Miskitot ja Carifunat. En tunne taustaa niin tarkkaan, että voisin sanoa esim. Miskitoista mitään, mutta Orinocossa ymmärtääkseni oli Crioleita ja Carifunia.



Orinocossa ei ole autotietä, vaan tällä hetkellä ainoa tapa päästä sinne, on tulla Laguna de Perlasiin maanteitse tai veneellä (maantie on kuulemma melkoisen tuore sekin!) ja siitä pitää jatkaa toisella veneellä n. tunnin mittainen matka Orinocoon asti. Matka maksoi muistaakseni sellaisella aikataulun mukaan kulkevalla lautalla 200 cordobaa, eli 7 euroa. Yksityispangaan puolestaan piti ostaa moottorille ruokaa, johon meillä meni 750 C$, eli 25€.




Orinocon tiet ovat tällaisia polkuja. Kulkuvälineenä ovat omat jalat (yhdellä mummolla oli myös pyörätuoli) ja tavaroiden siirtämisen apuna käytetään kottikärryjä sekä tarvittaessa myös hevosia. Hevoset ja lehmät muuten kulkevat kylässä maan tavan mukaisesti täysin vapaana, ja ihmiset ovat aidattuja - kaikki minkä haluaa suojata eläimiltä, pitää suojata korkealla aidalla!




Nämä kolme kuvaa puolestaan ovat naapurikylästä Marchall Pointista, jossa on vain muutama sata asukasta (mikäli oikein muistan). Kylässä ei näyttänyt olevan yhtään teitä tai polkuja, vaan talot olivat keskellä suurta ruohokenttää. Olisi mielenkiintoista tutustua näiden kylien kulttuuriin tarkemmin. Olisi varmasti aika paljon hämmentävää! Ei tunneta internettiä eikä televisiota. Kännykkä toimi jos kiipesi Matin talon katolle... Hetken aikaa siellä kestäisi, mutta ehkäpä aika pian sitä tulisi tarve lähteä käymään ihmisten ilmoilla lukemassa nettilehtiä ja kirjoittamassa sähköpostia!





Matilla on Orinocossa Finca, eli maatila. Siellä kasvaa mm. Villiananaksia. Istutettuna siellä on ainakin Flor de Jamaica -teetä (joka siis ei ole teetä, mutta siitä tehdään teen kaltaista juomaa), Appelsiinia, Pippuria , kookospalmuja sekä mäntyjä. Kaikki kasvit ovat vielä taimia, sillä tila on nuori, ja lisäksi tulipalo tuhosi sitä vähän aika sitten ja tuohosi hyvin kasvamaan lähteneitä kasveja. Mutta siis, kävimme tosiaan siellä missä pippuri kasvaa!




Orinocosta suuntasimme kohti Bluefieldsiä, joka on itäisen Nicaraguan suurin (tai ainakin suurimpia) kaupunkeja. Siellä tietääkseni pääkielenä puhutaan englantia, mutta suurin osa osaa myös espanjaa. Matka tehtiin jokilautalla. Puolimatkassa piti käydä tankkaamassa moottori, ja sen jälkeen sitten jatkettiin taas matkaa. Tuossa alemmassa kuvassa näkyy mangrowe-puu (en tiedä onko se todella lajikkeen nimi, mutta tuollaista juurikkoa kutsutaan kuulemma mangrowe-metsäksi). Oli minulle täysin uusi kasvi, ja olin joutunut tunnustamaan tietämättömyyttäni aikaisemmin, kun eräs turisti meille kertoi käyneensä jollakin nilviäisfarmilla, joka oli jossakin mangrowe-metsässä. Tässä se nyt sitten selvisi lopulta, että mitä se mangrowe on. Ettäs tekin tiedätte! :D

Bluefieldsissä vietimme vain muutaman tunnin, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme lentokoneella Corn Islandille. Seuraavassa blogissa ihania kuvia sieltä! :)

ps. Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä. Yritin selviytyä tästä blogista mahdollisimman nopeasti, koska kouluhommat huutavat nimeäni...

Pää sekaisin

No nyt on kohta kaksi viikkoa takana Suomi-eloa. Eilen pääsin takaisin omaan kotiin Jyväskylän Esankadulle. Vähitellen alkaa arki palata takaisin uomiinsa, mutta aika paljon vielä käytännön asioitakin on sekaisin: tavarat pitää kantaa vintiltä alas ja niiden pitää löytää omat paikkansa kaapeista ja laatikoista. Samalla varmasti teen jonkun verran inventaaria omistamistani tavaroista, ja osasta varmasti luovun tarpeettomana.
Koulutyöt painavat päälle: osa Nica-raporteista on vielä kesken, ja ne pitäisi tehdä tämän viikon aikana valmiiksi. Lisäksi oppitunneilta alkaa tulla ryhmätöitä ja oppimistehtäviä ja ja ja.. Joten kiirettä piisaa. Alkaa ressi painaa päälle, enkä oikein osaa aloittaa mistään selkeästi. Espanja-nelonen alkoi eilen. Ennen Nicaa suoritin ykkösen ja kakkosen, joten nyt se kolmonen sitten menee Nica-olemisen piikkiin. En tiedä saanko sen suoraan hyväksi-luetuksi, vai pitääkö käydä suorittamassa tentti. Lisäksi pitäisi hakea Kielikeskukselta joku Espanjan keskustelukurssi hyväksiluetuksi tuolla nica-olemisella..

Kesätyötkin ovat vielä auki. Herkuttelen ajatuksella, että kesällä kun ei ole töitä, palaan Nicaan elämään halvasti (maksaen 300e/kk vuokraa suomeen ja lennot n.1000e), mutta saapa nähdä miten todellisuus sitten asettuu uomiinsa. Ärrältä olen kysellyt kesätöitä, ja ne ovat vielä hieman avoimina.

Vaikeinta tässä Suomessa olossa on kuitenkin, että ei oikein tiedä kuka on ja missä on. Mikä maa ja mikä valuutta -kysymykset kyllä saavat helposti vastauksen, mutta sen jälkeen sitten onkin vaikea vastata, että kuka minä olen (joo, joo! olen outi 25v...) ja miksi minä olen ja se vaikein: mitä minä haluan?! En osaa vastata. Juuri niin kuin Sanni omasta kokemuksestaan asian muotoili: täällä kaikki on täsmäleen samalla tavalla kuin 5kk sitten, vaikka itse on kokenut isoja asioita! En uskalla väittää, että olen itse muuttunut, mutta toisaalta - järjellä ajatellen - väkisinhän sitä ihminen tuollaisessa kokemuksessa muuttuu.. Muuttuuhan sitä viidessä kuukaudessa Suomessakin - sitä ei vain huomaa, kun kaikki muut muuttuvat ja sopeutuvat samaan aikaan vähitellen.. Niin, että en oikein tiedä, että mitä ajattelen oikeastaan mistään asioista. En edes osaa nimetä niitä asioita, joista en tiedä mitä ajatella.

On kiva olla Suomessa. On kiva olla koulussa ja nähdä kavereita. On kiva kertoa kokemuksistaan (etenkin, jos kyselijä osaa kysyä täsmäkysymyksiä. Millasta oli -kysymykseen on kieltämättä hieman vaikea antaa lyhyt ja ytimekäs vastaus. Oli hienoa. oli kivaa. Oli mahtavaa! Mutta ööh, mitä se kertoo meidän reissusta. Ei oikeastaan mitään muuta, kuin että todellakin tykkäsin reissustani ja tekisin sen koska tahansa (vaikka heti!) uudelleen!

Vielä yksi hämmentävä asia: ennen minun identiteettini yksi oleellinen osa oli toivomus opiskelija-vaihtoon pääsemisestä. Nyt sitten olin vaihdossa. Vihdoinkin! (aikaisemmin olen reissaillut ja ollut aupairina, mutta en vaihdossa.) Mutta tuo sama identiteetin osa on edelleen olemassa "haluan vaihtoon!" "haluan reissata!" "haluan olla pysyvästi mutta väliaikaisesti ulkomailla..." Ja saanko edelleen pitää tuon osan identiteetistäni, kun opettaja on sitä mieltä, että ei kyllä ole mahdollista lähteä vaihtoon kun jo olen ollut. (tosin meidän kv-koordinaattorimme yrittää kovasti kannustaa, että ehkä se joku porsaanreikä vielä löytyy, että me sadun kanssa sinne nicaan uudelleen päästäisiin.. kun rahaa kuulemma olisi, kun ei muita lähtijöitä kuitenkaan ole.)

Lisää ajatuksia tulossa, ja kun tämä pahin hässäkkä hieman helpottaa ja saan ehkä langattoman nettinikin jossakin vaiheessa toimimaan, niin kirjoitan vielä niistä viimeisistä reissuistamme, eli Orinocosta, Corn Islandista ja tietysti viimeisestä illasta ja lennosta kotimaahan.