maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kotimatka ja tärkeitä ihmisiä


Tässä on perhe, jonka luona kävin viikottain pitämässä terapiaa sylissäni olevalle Daniel Albertolle. Perheeseen kuului Alberton lisäksi kolme muuta lasta, kaikki olivat aina todella ilahtuneita vierailustani ja aina saapuessani ja lähtiessäni sain heiltä suukot poskelle ja suuren rutistuksen. Oli siis aina ilo vierailla heidän luonaan. Catiela, eli perheen ainoa tyttö, oli ehdoton suosikkini kaikista nica-lapsista. :)

Viimeisenä iltanani kävin vielä pikavierailulla heidän luonaan ja vein heille kolme kassillista ruokaa sekä hieman leluja ja hygieniatarvikkeita. Lisäksi annoin itseltäni jääneitä kirjepapereita, ja yhteen kirjekuoreen kirjoitin oman osoitteeni ja laitoin kirjemerkin valmiiksi. Toivottavasti kohtapuoliin sen postinkantaja minulle tänne toisi!


Tässä on meidän Apanten perhe: Satu, Yolanda ja minä.
Tässä siis käsillä viimeiset hetket Apantessa. Tämän jälkeen ryhdyimme pakkaamaan autoa, ja hurautimme kohti Matagalpaa. Haikea tunnelma oli. Ja kauhea kiire oli ollut viimeiset pari päivää pakkaamisen ja järjestelyn kanssa!

Tässäpä noita paljon puhuttuja cordobia. Rahojen laatu oli hyvin vaihtelevaa: viisisataset olivat yleensä uusia ja puhtaita. Pienemmät rahat, eli kympit ja kaksikymppiset, olivat todella nuhruisia. Tästä kuvasta puuttuu 50C$ seteli, jotka olivat violetteja.


Ei meillä onneksi ollut paljoa tavaraa! Tässä on siis meidän käsimatkatavarat kotiinpaluulla. Kärryt olivat todellakin tarpeeseen Houstonin kentällä, kun siellä hengailtiin 9 tuntia. :)

Alunperin meillä piti olla Houstonissa seitsemän tuntia vaihtoaikaa. Jatkoyhteytemme Amsterdamiin lähti kuitenkin 3 tuntia myöhässä, joten odottelua oli luvassa kymmenen tuntia. Aamulla lähdimme hotellistamme 3:30am. ja jatkolentomme lähti lopulta Houstonista hieman yli 9h odottelun jälkeen yhdeksältä illalla, joten voitte varmasti kuvitella, että ei ollut kovin vaikeata nukkua lentokoneessa: nukahdin heti päivällisen (vai oliko se iltapala) tarjoilun jälkeen ja heräsin kun aamupalaa tarjoiltiin. Olin kyllä pari kertaa herännyt huonon asennon takia, mutta siis periaatteessa nukuin hyvin koko yön. Amsterdamissa olimme perillä aamupäivällä, en muista tarkkaan monelta, mutta ehkä se oli joskus yhdentoista aikaan. Oli hieman epävarmaa ehdimmekö jatkolennollemme koska lähdimme lennollemme myöhässä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli koneiden vaihtoon varattuna kolme tuntia aikaa, nyt sitten tuo aika kutistui hieman alle tuntiin. Juosta ei kuitenkaan tarvinnut, vaan kävelimme rauhallisesti terminaalista toiseen (passitarkastuksen kautta) ja ehdimme jopa odottelemaan vartin verran ennen bordingia.

Niin tosiaan, tuossa kuvassa Satu juttelee Päivikin kanssa Houstonista. Siellä American Airlinesin (olikohan se sellainen se meidän lentoyhtiö?) toimistossa oli seinällä neljä puhelinta, joista sai soittaa ilmaiseksi perheelleen tai kenelle nyt ikinä halusi ilmoittaa, että oma lento on myöhässä:
"COURTESY PHONE
DELAYED CUSTOMER USE ONLY
5 MINUTE CALL LIMIT"
Suomeen ei voitu soittaa, kun olis ollu yö täällä juuri tuon meidän odottelun ajan.. Ja kuitenkin oli epävarmaa, että ehkä jopa saatamme ehtiä siihen Helsingin koneeseen. Joten sen sijaan soiteltiin Päivikille, että onko hän päässyt jo Managuasta takaisin sinne vuorille, ja miten matka meni ja että täällä Houstonissa on ihan hullua ja, ja, ja.. Oli tosi kiva kuulla Päivikin ääni, ja huomata, että eihän se lähteminen oikeastaan niin kurjaa ollutkaan, kun sitä voi noin vain soitella (toisten laskuun) puhelimella ja tavoittaa toisen niin helposti.

Ps. muistakaa katsoa kaksi aikaisempaa blogiani: Corn island ja Orinoco! (Aivan ihania kuvia)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos päätät muuttaa Nicaan niin mä tuun sit sinne sun luo lomailemaan! Tahtoo pois suomesta!

/Dee

Unknown kirjoitti...

Kiva, etta jaksat viela kirjoittaa blogia laittaa kuvia meidan iloksi.