maanantai 12. toukokuuta 2008

Sivistystä

Sivistin itseäni viime viikonloppuna, kun olin äitienpäivävierailulla Valkeakoskella: Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni golfaamassa. Löin ensin korillisen (en tiedä monta palloa on korillisessa, mutta ehkäpä n.50?) palloja ja sen jälkeen lähdettiin harjoitusradalle pelaamaan kuuden reijän mittainen rata. Jokainen reikä oli par3, ja pisin taisi olla jotakin 150metriä, joten mitään kauhean pitkiä reittejä siellä ei sentään joutunut menemään. Taisin parhaan reikäni pelata viidellä lyönnillä, mutta huonoin puolestaan vei yksitoista lyöntiä. No, joka tapauksessa pääsin joka kerta maaliin (paitsi kerran löin pallon kyllä ulos reitiltä, joten jouduin aloittamaan uudelleen, mut se oli kyllä muuten hieno pitkä lyönti!), joten aika hyvin meni. :) Kiitos vaan veljilleni, jotka jälleen minua sivistivät yläluokan harrastuksiin. :-D

Toinen asia, millä viime lauantaina itseäni sivistin, oli hittikirja Pääministerille Morsian. Meidän (*köh* siis porukoiden!) olohuoneen pöydällä on pyörinyt jo useamman kuukauden ajan ko. kirja, ja jokainen siihen vuorollaan on kuulemma tarttunut, mutta kukaan ei ole lukenut sitä. Äitini jokaiselle kiirehtii sanomaan että "ei se meidän ole!" ja etukannen sisäpuolelle on (hämäykseksi??) kirjoitettu NIINA... Niina, tunnustatko, vai onko kyse vain hämäyksestä? No joka tapauksessa minä uskallan tunnustaalukeneeni tuon kohukirjan lähestulkoon kannesta kanteen. Hieman hypin "tylsimpiä kohtia" mutta muuten luin koko tarinan. Ja olihan se ehkä ihan hyvä lukea, kun ei montaa tuntia vienyt, ja onhan tuo kirja aivan valtavasti aiheuttanut puheenaiheita, niin parempi että tietää mistä puhuu. Lööppejä seuratessani olen saanut sellaisen kuvan, että tuo kirja sisältää paljon paljastuksia, mutta lopulta se ei kyllä paljastanut paljoa mitään. Tosin en voi tietää, olisiko vastaavan kirjan lukeminen tuntunut yhtään "kohupaljastuksilta" mikäli sen olisi lukenut ilman lööppien paljastuksia. (Minähän en tietystikään mitään juttuja ole koskaan alentunut lukemaan *köh* *köh* lööppejä vain...)

Jos nyt kumpikaan kokemuksistani ei oikeasti ole kovinkaan extreme eikä niin järin sivistäväkään, niin voin silti hyvin suositella molempia. Ihan totta, ihan vain mediasivistyksen kannalta on hyvä lukea tuo opus. Tietää tämän vuoden (vai oliko se jo viime vuonna?) kuumimman puheenaiheen "totuuden".

Minulla on vielä tämä ja ensi viikko koulua jäljellä. Sen jälkeen alkaa kesäopinnot. Ohjelmassa tulee olemaan Ihmisen Seksuaalisuus I ja Tuki- ja liikuntaelimistön anatomian tentti. Lisäksi tämän jakson päättymisen jälkeen olisi tarkoitus pistää muutama Nica-valokuvakimara tänne blogiin vielä: ainakin puista haluan koota yhden blogin, niitä kun tuli kuvattua useita, ja suuret seibat mm. ovat kauniita ja ylväitä katsottavia. Muitakin aiheita varmasti siellä vielä keksin.

Eli parin viikon päästä sitten taas lisää tekstiä. Sitä ennen tuskin, ellei jotakin erikoista tapahdu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ja hei sivistithän sä mua vappupallojen tyhjentämisessä.. :D

Niina K kirjoitti...

Mitäänhän ei koskaan paree tunnustaa mutta hiukan nyökäten kallistan leukaa että jep, taitaa se kirja yleensä meidän lipastonlaatikossa piileskellä ja olenhan mäkin sen lukenu, mitenkäs sitä muuten osais aiheesta keskustellakkaan..Eikös kaikenlaiset paljastelu opukset kuulu jo itsensä sivistykseen nykyään !)