Halloween Miamissa

Key Westin jälkeen suuntasimme kohti Floridan pääkaupunkia Miamia. Miami muuten ei ole Floridan suurin kaupunki, vaan aivan pohjoisessa sijaitseva Jacksonville on ainakin asukasluvultaan paljon Miamia suurempi.. enpäs tätäkään tiennyt. En sitten tiedä, millainen landela se Jacksonville sitten on, koska ymmärtääkseni nimi viittaa pieneen kyläpahaseen. :)

Miamiin mennessämme oli edessä Halloween. Hotellimme sijaitsi aivan Miamin keskustassa (ei kuitenkaan Miami Beachilla, joka olisi ollut vielä parempi sijainti), Bay Siden vieressä, joten Halloween iltana menimme Bay Siden ostoskeskuksessa vilisi monia trick or treat -kierroksella olevia lapsukaisia. Minusta oli hassua että lapset kävivät karkki-tai-keppostelemassa kaupoissa, mutta toisaalta, eipä kaupungissa oikein voi mennä toisten ovillekaan.. Kaupat antoivat lapsille karkkia tai jotakin muuta pientä. Lapsien lisäksi monet aikuiset olivat jo alkuillasta pukeutuneet omiin asusteisiinsa.

 

 

  

 

Illalla sitten kun mekin laittauduimme (tosin melko köykäisillä naamiaisasuilla varustettuna, mutta kuitenkin jotakin) lähtöön ja pääsimme lopulta Miami Beachille, eli sinne Miamin edustalla olevalle saarelle, tajusimme kuinka suuresta hässäkästä koko Halloweenissa on kyse! Ikävä kyllä en pääse laittamaan valokuvia illan aikana nähdyistä kosyymeistä, koska oma kamerani oli Hotellilla ja lähtöhässäkässä Petran kuvat jäivät siirtämättä minun koneelle. Toivottavasti parin kk sisällä saan noita kuvia vielä Petralta, niin saan joko pistää blogiin tai muuten näyttää muille. Joka tapauksessa, ilta oli hyvin onnistunut ja ehkäpä jopa jossakin määrin ikimuistoinen.

Linja-automatka Bay Sidestä Miami Beachille kesti noin tunnin, vaikka normaalisti se kestää alle viisitoista minuuttia. Ruuhkasta päätellen joku muukin halusi päästä Miami Beachille bilettämään. Tutustuimme bussissa poikaan, joka lopulta kutsui meidät juhlimaan hänen ja hänen ystävänsä kanssa. Bussista poistuttuamme hän kertoi, että baari, johon hän on suuntaamassa on homobaari, mikä ei sinänsä meitä hämmästyttänyt, sillä olimme jo päätelleet, että kaveri mitä suurimmalla todennäköisyydellä on homo. En muista tyypin oikeaa nimeä, mutta illan ajan kutsuimme häntä Anteroksi, jonka nimen hän nopeasti omaksuikin omakseen. Lopulta siis päädyimme paikalliseen homobaariin, ja meillä oli kovin mukavaa. Ainoa huono puoli ko. baarissa oli se, että jälkeenpäin korvat olivat aivan tukossa. En ollut baarissa sisällä ollessa tajunnut, että siellä on niin valtavan kova meteli, mutta korvien tinnitys jälkeenpäin paljasti, millaiselle melusaasteelle olimme paikassa altistuneet.

Reissusta kotiuduimme lopulta aamulla viiden aikaan (muistaakseni uutta aikaa, kun kelloja oli siirretty tunnilla kesää kohti) ja seuraavana aamuna heräilimme joskus yhdentoista aikaan. Krapulakaan ei vaivannut, joten hyvin onnistuneeksi voisi sanoa tuota illan juhlimista.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä kävimme Miami Beachin rannalla makoilemassa ja keräämässä vielä viimeisiä rusketuksia. Petran viimeisenä päivänä, eli marraskuun toisena, emme meinanneet mitenkään saada aikaamme kulumaan, joten päätimme lähteä vielä kaupungin eteläpuolella olevaan ostoskeskukseen. Emme sieltä mitään ostaneet, mutta kokemus sinänsä oli mielenkiintoinen, sillä olimme koko ostoskeskuksen lähes ainoat asiakkaat! Tuntui hassulta mennä kauppaan, jossa on paikalla ehkä kolme tai jopa seitsemän myyjää, eikä lisäksemme ketään asiakkaita!

Lopulta neljän aikaan suuntasimme kohti lentokenttää, jossa jätimme kyyneleiden kera hyvästit. Kovasti siinä ei oikein voinut puhua, kun luultavasti se olisi vain itkukohtausta ruokkinut, mutta luultavasti molemmat ajattelimme samaa, että viimeinen kolme kuukautta on ollut oikein onnistunut ja suurimmassa määrin juuri siksi, että olemme olleet matkalla yhdessä. Minä tykkään kauheasti Petrasta ja uskoakseni Petra tykkää minusta. Niinpä siis kolmen kuukauden jälkeen tuntui todella oudolta olla ilman Petraa. Ja olen varma, että Floridassa syntynyt ystävyytemme jatkuu tulevaisuudessakin. Kiitos siis Petralle matkaseurasta ja kärsivällisyydestä!

Petralle sanottujen hyvästien jälkeen siirryin lentokentän odotusaulaan, jossa ehdin juoda kahvit ja lukea muutaman luvun Linnan Täällä Pohjantähden alla II -kirjaa, ennen kuin Pipsa ja Minna tulivat. Lähdimme ajamaan kohti Lake Worthia, ja perillä olimme muistaakseni illalla yhdeksän aikaan. Matka sujui hyvin, olinhan jo kerran ajanut tuota Chevyämme 50 mailin matkan Key Westistä Marathoniin. hehe. Oikeasti minua kyllä etukäteen hieman jännitti lähteä ajamaan, sillä en ihan täysin luottanut omaan reittivaistooni tai edes ohjeiden seuraamiseen ja ilman Petraa vielä piti suunnistaa. :) Lopulta kuitenkin ilman yhtään harhaanajoa löysimme kotiin ja tytöt eivät edes olisi tienneet, että minä olin vähän puoliksi hukassa hetkittäin, ellen olisi sitä heille kertonut. Minna joutuikin yrittämään kylmiltään kartanlukua, mutta siitä huolimatta (sorry Minna) päästiin perille ihan hyvin.

Sen jälkeisen yön vietin Saiman Tuvan sohvalla (jossa on mukavan pehmeää, mutta sohva on tosi tosi kapea, kun selkänoja-tyynyjä ei saa irti) ja aamulla väsytti kauheasti. Auton palauttamisen jälkeen kävin ostamassa itselleni uuden Rinkan, johon saatoin pakata Nicaan lähtevät tavarat, ja päivä menikin mukavasti pakatessa. Myöhemmin illalla Joel tuli hakemaan minut vanhempiensa luokse, jossa vietin Floridan matkani viimeisen yön. Hyvä tuuri kävi, kun Ranella oli seuraavana aamuna tapaaminen Miamissa, ja hän saattoi heittää minut matkan varrella olevaan Fort Lauderdalen lentokentälle. Kätevää! Letokentällä kohtasin sitten kyllä hieman huonoa tuuria, mutta siitä sitten vasta seuraavassa blogissa. Nyt olen viettänyt kai yli neljä tuntia täällä Cafe Latinossa (juonut yhden kahvin, ja yhden hile-mehun) näitä blogeja kirjoittaen. Huomioikaa siis, että tänään on ilmestynyt kaksi muutakin blogia, jotka kannattaa katsoa läpi. Nyt kun Floridan aika on vihdoin "loppuun käsitelty" niin voin seuraavassa blogissa kertoa teille Nica-elämästäni. :-)

Mukavaa viikon jatkoa!