Kiirettä jouluviikolla

Ennen kuin aloitan kertomuksen joulunalusviikosta, niin hoidan päivän tärkeimmän asian alta pois: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ÄITI! Meidän äiti kuulkaas vanhenee taas tänään (29.12.) yhden vuoden lisää. Kyllä se meidänkin äiti on jo vanha, kun on nyt sitten 48 vuotias! ONNEA!

Tässä viime viikkoina on ollut hirmuinen kiire ja tosi paljon tekemistä, joten siitä johtuen on sitten paljon kerrottavaa, joten otapa oikein oikein mukava asento siihen toimistotuoliin, tai jos mahdollista, siirry läppärin kanssa sohvalle.. Sillä nyt alkaa sepustus!

Kaikki sanovat, että joulukuu on täällä Nicaraguassa yhtä juhlaa. Kukaan ei oikein työpaikoilla ehdi tehdä oikeita töitä, kun koko ajan joko juhlitaan tai sitten valmistellaan juhlia. Ensin siis joulukuun alussa, 7.12. on se purissima, sitten Matagalpassa juhlitaan omaa suojelupyhimystä, eli Virgen de Guadalupea, sitten on joulujuhlat työpaikoilla ja sitten tietysti kodeissa omat joulut, joita pitää valmistella. Mutta kyllä tosiaan, minunkin kohdalla tuo kiireinen joulukuu toteutui hyvin. Edellisessä blogissa kerroinkin jo noista purissima-juhlista, mutta tässä nyt sitten muut tämän kuun tapahtumat. Monista näistä jutuista tulee vielä (tai jo on) kuvia Sadun Blogiin, jota kannattaa edelleen seurata tiiviisti. Minä taas yritän nyt keskittyä hieman enemmän tähän kirjoittamis-puoleen
(vaikka kuviakin tulee kyllä aika monta). Mutta siis, ai miten niin kiire on ollut?? Katsotaanpa:

Sunnuntaina 16.12. Oltiin siellä Estelissä hevosparaatia katsomassa. Siitäkin taisin jo mainita edellisessä blogissa, ja kuvia siitä löytyy Sadun Blogista (satunicassa2007.blogspot.com.).

Tiistaina 18.12. olimme Managuassa (minä, Päivikki, Satu ja Kikka). Ensimmäiseksi menimme Migrasioniin (Suomeksi ehkä ulkomaalaisvirasto?), jossa kävimme tiedustelemassa minun ja Sadun oleskelulupamme jatkamista. Suomalainen saa oleskella Nicaraguassa (ja kai kaikissa Väli-Amerikan maissa) 90 päivää ilman ylimääräistä viisumia. Lisäksi voi ostaa 90 päivää lisää, ilman sen kummempia paperisotia. Meidän siis tarvitsee 2kk lisäaikaa.. Ostimme nyt kuitenkin vain yhden kuukauden, sillä tuo 90 päivän oleskelulupa nollaantuu heti, jos käymme maan rajojen ulkopuolella – paitsi Hondurasia, El Salvadoria eikä Guatemalaa lasketa.. Eli jos menemme helmikuussa käymään Costa Ricassa, niin ei tarvitse uudelleen vierailla Migrasionissa. Mitenkään erityisen kallista eikä aikaavievää tuon asian hoitaminen onneksi ollut. Vaikka jonoja ei meidän luukuille ollutkaan, jouduimme maan tavan mukaan käymään monella eri luukulla saadaksemme asiamme hoidettua: Ensimmäiseltä luukulta saimme laskun, jonka maksoimme toiselle luukulle, josta saimme kuitin palautettavaksi ensimmäiselle luukulle. Sitä ennen meidän tuli kuitenkin vierailla kolmannella luukulla ostamassa kolmen cordovan (eli n.15 sentin) hintainen lomake, joka tuli täyttää ennen ensimmäiselle luukulle paluuta. Sitten jätimme passimme ja kuitit ja täytetyt lomakkeet tuolle ensimmäiselle luukulle, josta sitten hetken päästä saimme noutaa Passit leimattuna. Kaiken kaikkiaan aikaa tuohon meni about tunti.

Migrasionin jälkeen kävimme matkatoimistossa, josta meidän alun perin piti mennä kyselemään Corn Islandin lentoja, mutta koska aamun bussimatkamme aikana olimme saaneet puhelun Petriltä, lähetystön turvallisuuspäälliköltä, suunnitelmamme muuttuivat. Olimme siis olleet Petriin yhteydessä tiedustellaksemme Guatemalan turvallisuustilannetta, sillä tosi monet paikalliset ovat sanoneet, että Guatemalassa on tosi vaarallista, ja että sinne ei kyllä kannata matkustaa. Se kuitenkin oli erityisesti Sadun matkatoiveissa jo Nicaan lähtiessä, joten harmitti kovasti kun matka ei ehkä voikaan toteutua: Olimme jo siis luopuneet toivosta matkustaa sinne, mutta sitten Petri kertoikin, että ei se turvallisuustilanne ole lähiaikoina mitenkään erityisesti muuttunut, ja turistialueilla pitäisi olla ihan tavallisen turvallista, kunhan pitää vain maalaisjärjen koko ajan mukana ja tavaroistaan huolta. Niinpä siis Cornin lentojen sijasta ostimmekin lennot Guatemalaan! Aivan ihanasti siis asiat järjestyivät!

Virallisten asioiden jälkeen kävimme sitten vielä Roberto Huembesin torilla, josta kikka osti itselleen riippumaton ja minä puolestani uudet kengät (joita en ole kuitenkaan kertaakaan vielä käyttänyt..)

Keskiviikkona 19.12. oli meidän koulun Festival de Navidad, eli joulujuhla. Juhlaan oli kutsuttu kaikki perheet, joiden kanssa Familias Especiales työskentelee barrioissa. Juhla alkoi kahdeksalta aamulla, ja päättyi neljältä. En oikein etukäteen ymmärtänyt, että mistä koko juhlassa on kyse, kun näytti siltä, että muuta ohjelmaa ei ole, kuin että siellä myydään erilaisia tuotteita edullisesti. Maanantain ja tiistain kulutimme lähinnä jenkeistä tulleita lahjoitustuotteita lajitellen ja hinnoitellen: myyntiin pistettiin niin hammasharjoja, saippuoita kuin leluja sekä koulutarvikkeita. Keskiviikkona sitten ennen juhlan alkua saivat työntekijät ostaa tuotteita, ja kahdeksalta vaikutti siltä, että vieraille ei laisinkaan jää mitään ostettavaa.. No onneksi kuitenkin jotakin jäi. Minun hommanani oli myydä sellaisia puhallettavia rantaleluja, joita oli kymmenen kappaletta. Hinta oli C$20/ nukke, sain ne myytyä tunnissa! Myöhemmin päivällä sitten oli ohjelmassa tanssi- ja laulukilpailua niin lapsille kuin aikuisillekin (juuri ja juuri pystyin vastustamaan kiusausta osallistua) ja päivän kruunasi Klovni, joka piti mm. laulu- ja tanssikilpailua sekä lauloi ja tanssi itse. Oli lopulta todella mukava päivä.

Torstaina 20.12. menimme illalla espanjan opettajamme Omarin luokse rommille. Omar halusi siis kutsua meidät juhlimaan niin joulua kuin hänen työnsä päättymistä. ..tammikuussa kun emme ehdi ottaa tunteja, kun pitää niin kauhian paljon reissata, ja helmikuussa taas palaamme vanhan opettajamme tunneille, kun hän palaa takaisin Perusta. No, menimme siis seitsemäksi Farmacia Aliviolle, joka siis on Omarin asunnon yhteydessä. Ilta sujui oikein mukavasti live-kitaramusiikkia ja laulua kuunnellen. Oikein mukavaa siis! Sääli, että seuraavana päivänä minulla oli aikainen herätys, joten en mitenkään voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Lähdimme siis kotiin jo yhdentoista aikaan. Rommiakaan en oikein voinut kauheasti ottaa, vaikka olisi kyllä kieltämättä maistunutkin… Mutta mukavaa oli. Ja ehkä sitä taas joskus vielä pääsee tuolla porukalla juhlimaan: porukkaan kun kuuluu Matagalpan paras kitaristi, ja muutama muu lystikäs musikantti, niin mikäs sen hauskempi tapa viettää iltaa!

Perjantaina 21.12. Lähdimme Familias Especialesin porukalla Managuaan jouluretkelle. Tuollainen retki on kuulemma ihan perinne, joka on siis tarkoitettu kiitokseksi kuluneesta vuodesta henkilökunnalle. Muut juhlathan lähinnä menevät henkilökunnan työskennellessä, kun vieraina ovat ihmiset barrioista. Lähtö Managuaan oli hirmuisen aikaisin: FE:n luona piti olla jo 6:30! ..tai no, minulle kyllä paljastettiin, että riittää kun on paikalla 7:00, mutta paikallisille pitää kertoa hieman aikaisempi aika. :D Bussi oli täynnä, ja minä sain lopulta paikan puutarhatuolista bussin perältä. Tuoli ei erityisen mukavasti ottanut tiessä olevia töyssyjä vastaan, mutta perille päästiin silläkin tavalla. Ja mukavaahan siellä oli muiden takapenkin terroristien (poikien) kanssa olla! Managuassa käytiin sitten yhdessä museossa (Palace Nacional) ja sitten käytiin syömässä. Kotona Matagalpassa oltiin joskus neljän jälkeen. Päivä ei kuitenkaan ollut pulkassa, sillä ensin reissusta tuli yksi työkaveri käymään kylässä, ja sen jälkeen sitten mentiin Sadun ja Kikan kanssa Casonaan katsomaan Jinotegasta tullutta bändiä. Kivaa oli, mutta uni voitti jo aika pian, ja piti lähteä kotiin nukkumaan. Lisäksi tietoisuus siitä, että seuraavana päivänä olisi jälleen paljon touhua ja tohinaa, ei yhtään nostanut valvomis-motivaatiota.

Lauantai 22.12. Aamulla minulla oli ohjelmassa Marlenen, eli ns. pomoni, valmistujaisjuhlat. Tuo Promotion järjestettiin Intaessa, ja kutsussa luki, että 9:00. Koska maan tapa on, että mikään ei ala ajoissa, päätin hieman myöhästyä juhlasta. Lopulta olin Intaessa (eli yliopiston juhlasalisssa) kuitenkin melko ajoissa, eli ehkä joskus kaksikymmentä yli yhdeksän.. VIRHE! ..odotin, ja odotin. Odotin ja odotin.. Ja lopulta bileet alkoivat vasta yhdentoista jälkeen! Onneksi sitten itse promotion meni tosi nopeasti, ehkä alle tunnissa. Sitten mentiin Marlenen kotiin juhlimaan. Siellä oli lähinnä tylsää, kun istuttiin tuoleilla huoneen reunoilla, mutta menihän tuo. Ruuaksi tarjottiin kana-risottoa ja sitten juomaksi oli ensin kokista, ja kohta rommikokista. Ja sitten tunnelman rentouttamiseksi pistettiin musiikki soimaan ja vähän tanssitiin diskoa. Oli aika outoa, mutta tulipahan käytyä. Aika pian ihmiset lähti sieltä kotiin, eikä siis tarvinnut munkaan mitään selityksiä keksiä. Toisaalta hyvä selitys olis ollu olemassa, sillä meillä oli muuta menoa iltapäiväksi. Nimittäin neljältä piti olla Yesenian häissä! Yesenia on Yolandan kampaamossa töissä ja lisäksi hän siivoaa jonkun verran meidän kotona. Annettiin Yesenialle lahjaksi lakanasetti. Hääseremonia ja perinteet olivat hieman erilaiset kuin täällä Suomessa ne häät joissa olen ollut. Ensinnäkin, kyseessä oli siviilivihkiminen, eli vihkimisen hoiti lakimies. Kuitenkin, vihkikaavaan kuului paljon puhetta Jumalasta, eikä kyse ollut uskonnottomasta vihkimisestä, niin kuin oletin. Vihkimisen jälkeen hääpari ja todistajat allekirjoittivat viralliset paperit, sitten vaihdettiin sormukset ja pussattiin (siis hääpari vaihtoi ja pussasi). Sen jälkeen vieraille tarjottiin ruoka. Se tarjoiltiin pöytiin paperilautasilta, ja annokseen kuului kanarisottoa (muuten samanlaista kuin Marlenella, paitsi tässä oli nakkeja), paahtoleipä ja kokista. Ruokaa oli valmistettu niin iso padallinen, että sillä olisi ruokkinut isomman armeijankin! Ruuan jälkeen leikattiin hääkakku, ja kakkutarjoilu hoidettiin pöytiin niin, että morsian omin pikkukätösin leikkasi kakun siivuiksi ja tarjoili palat jokaiselle paperi-servietin päältä suoraan pöytiin. Ja palan painikkeeksi sai kokista. Tanssittu ei eikä muutenkaan rajusti juhlittu – kyseessä olivat kuitenkin melko pienet häät - mutta oli kyllä oikein mukavaa. Lähdimme muutaman tunnin olemisen jälkeen kotiin laittamaan päivän valokuvat koneelle ja katsomaan Yolandan kuvaamaa häävideota.

Sunnuntaina 23.12. Sitten koitti kauan odotettu päivä: lähtö Montelimariin. Siellä oli ihanaa! Aivan ihanaa! ..olo oli kuin särkänniemessä: ranneke vain käteen, ja pääsee kaikkiin laitteisiin – tai ainakin melkein. Oikeasti ihan kaikkea ei rannekkeellakaan saanut baarista ja esimerkiksi ratsastuksesta tai mönkijä-ajelusta olisi joutunut maksamaan extraa, mutta oikeastaan mitä rannekkeella ei saanut, sitä ei tarvittu! Aika monta PiñaColadaa taisi hujahtaa ja tosiaan, mitäs siellä oikein muuta ehti tehdäkään, kun koko ajan piti syödä: aamupala oli 7-10, lounas 12:30-15, päivällinen 19-22 ja väliajat menivätkin sitten lähinnä ruokaa lasketellessa ja riippumatossa makoillessa. Joulupäivällisellä rannekehintaan kuului myös shampanjaa niin paljon kuin jaksoi ja viitsi juoda, ja sitten seuraukset seuraavana päivänä olivatkin sitten sen mukaiset. Norjaa ei sentään tarvinnut puhua, mutta lepäillessä se seuraava päivä lähinnä meni. Meillä oli Montelimarissa Elinan tietokone mukana, ja pääsinkin sitten netin kautta seuraamaan Harjukadun (eli äidin ja isän ja ollin) joulupäivällistä ihan webbikameran kautta. Olihan tuo mukava nähdä, että samat perinteet siellä jatkuvat, mutta ihan hirmuisen kurjaa ei minullakaan ollut, että kova ikävä ei päässyt yllättämään. Kiitos kuitenkin, että sain osallistua oman perheen jouluun!

Barcelo Montelimar on siis kai nicaraguan paras hotelli. Siellä käy paljon Jenkkejä ja Kanadalaisia. Nyt kuitenkin hotelli oli melko autio, sillä Jenkit ovat alkaneet boikotoida Nicaraguaa matkailukohteena, sillä Nicaraguan nykyinen Presidentti on alkanut käyttää niin kehitysapua kuin valtion varoja omiin tarpeisiinsa. Lisäksi mm. juuri eilen luki lehdessä siitä, kuinka lehdistön vapautta on jälleen kerran hieman rajoitettu. En kuitenkaan sen enempää kommentoi politiikasta, koska en siitä niin kauheasti ymmärrä enkä ole kiinnostunut. Kuitenkin siis, mikä oleellista, saimme olla melkoisen rauhassa tuolla Montelimarissa. Näin (tähänastisen) elämäni upeimman auringonlaskun ja Tyyni Valtameri näytti upealta. En kuitenkaan käynyt meressä uimassa, sillä meren voima hieman pelottaa minua, ja aallokko näytti välillä melko rajulta. ..toisaalta, silloin kun olisin halunnut mennä uimaan, en ollut pistänyt bikinejä päälle, koska luulin, etten tosiaan halua mennä mereen.

Joulupäivällisen jälkeen sitten paljastettiin että kuka on kenenkin Amigo Secreto.. Ensimmäiseksi aloitti Leopoldo, joka Antoi Alvarolle boxerit. Sitten minä sain Alvarolta puusta tehdyt teekupit ja –kannun. Minä annoin Elinalle Jack-kengännauhat ja ”käsineen”, suklaata ja pehmolelu-maskotin, Elina antoi Estibalesille olkalaukun, Estibales antoi Kikalle aurinko-kuu taulu-parin, Kikka antoi Sadulle kosteuspyyhkeitä ja salmiakkia, Satu antoi Päivikille kehystetyn valokuvan Neronista (eli Päivikin ykkösrakkaasta koiranpennusta) ja Päivikki antoi Leopoldolle boxerit. Hauska juttu, että arvottuna koko joukko meni täyden kierroksen, eikä laisinkaan niin, että olisi ollut kaksi erillistä ympyrää.

Tässä vielä muutama valokuva Joulunvietostani. Sadun blogista löytyy lähipäivinä hänen ottamiaan joulukuvia.

Jouluaaton auringonlasku. Sadun kuvaamana.

Tapaninpäivän auringonnousu.

Joulupäivän auringolasku

Minä jouluaatto-tunnelmissa 24.12.2007 (Kuva: Satu)

Ranta oli täynnä kotiloita, josta yhden taidonnäyte tässä..

Jonkunlainen meritähti..

Ai niin melkein tässä unohdin, että eilenhän me oltiin Vikin kahvi-fincalla käymässä. Eli päästiin tutustumaan että mistä se kahvi meidän kuppeihin Suomeen asti oikein on lähtöisin.. Joten tässä pari kuvaa tuolta reissulta. Sadulle on luultavasti tulossa tästäkin hieman monipuolisempi kuvakimara. Ja mahdollisesti vähän myöhemmin, kun Guatemalasta kotiudutaan, niin lähdetään käymään tuolla Finkalla uudelleen (ei kyllä olla vielä asiasta Vikille kerrottu, että pitää muistaa mainita). Sitten ehkä tulee lisää tekstiä. Ehkä!

***

Nyt sitten loppuun vielä sellainen tiedoitus, että parin viikon ajan saattaa olla aika hiljaista tässä blogissa, kun lähdemme huomenna aamulla Granadaan, jossa vietämme uuden vuoden. Mitään tarkempia suunnitelmia noille muutamalle päivälle ei ole, muuta kuin syödä pitää muistaa ja joskus nukkuakin (sarkasmia: oikeasti muuta tehdäkään täällä!), ja sitten meillä on kutsu Vikin ystävän Heidin uudenvuoden juhliin. Granadasta suuntaamme suoraan Managuan lentokentälle ja Guatemalaan, josta palaamme Matagalpaan vasta 12.1. Sitten vielä samana iltana meillä on yhdet 50-vuotisjuhlat täällä Matagalpassa, joten touhua ja tohinaa riittää kyllä. Sitten noista reissuista on raporttia luvassa ehkäpä josku viidennentoista päivän tietämissä.. Että elkääpä hermostuko, jos en ehdi siinä välissä käydä itsestäni ilmoittamassa. ..mikäli meillä aikaa riittää ja nettikahvila, eli Cyber (eli Siver, jos espanjaks lausutaan) kohdalle osuu, niin ehkäpä jonkun elossaoloilmoituksen käyn laittamassa.

Hasta la Proksima!