keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Pikkujoulut Granadassa

Vihdoinkin, kun kaikki oltiin terveitä saatoimme lähteä Granadaan. Viimeksihän meidän Granadan reissu jäi tekemättä flunssien takia. Viimeksi matkaseurueen piti olla minä, Satu ja Viki. Tällä kertaa Vikin tilalla reissuun lähti Kikka. Vikikin oli kovasti tulossa, mutta ikävä kyllä flunssa kaatoi hänet sänkyyn, eikä hän päässyt reissuun mukaan. No, ensi kerralla sitten Viki, eikös?

Granadassa minulle kävi kyllä sellainen juttu, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut: Kameran muistikortti tuli täyteen neljässä päivässä! Otin siis Granadassa yhteensä 216 valokuvaa! ..tai siis oikeastaan enemmän, koska viimeisenä iltana jouduin jo poistamaan huonoimpia, että voin ottaa lisää uusia! :D

Tässäpä pääsettekin nyt sitten nauttimaan kuvakimarasta. Ja mikäli nämä kuvat eivät riitä, tai jos teillä nyt sattuisi olemaan ylimääräistä aikaa, niin katsokaa ihmeessä Sadun blogista Granada-osiot. Niitä siis on useampi ja kuvia on yhteensä ehkä 50!

Kuvat eivät ole oikeassa aika-järjestyksessä, koska haluan aloittaa näistä ihanimmista kuvista:




Käytiin siis pienellä saaristo-veneretkellä. Touri sisälsi kuljetuksen keskustasta järvelle, oppaan (joka puhui hyvää englantia) ja lisäksi valinnaisen juoman yhdellä saarella. (otettiin kokikset.) Veneeseen olisi mahtunut ehkä 20 henkilöä, mutta saimme yksityis-retken: mukana olimme vain minä, Satu ja Kikka sekä oppaamme. :D Ensimmäisessä kuvassa näkyy Granadassa sijaitseva tulivuori. Tuonne tulivuorellekin tehdään retkiä, mutta paremmat retket taitavat olla Ometepen saarella ja Masayassa. Molemmissa olisi vielä tarkoitus käydä vierailemassa! Minun mielestäni nämä maisemat ovat lähinnä paratiisi-mielikuvaa, mihin minä olen toistaiseksi päässyt. ..ai niin, tuossa keskimmäisessä kuvassa on horisontti hieman vinossa, kun laiva vähän keikutti. :D

Jokaisessa pikkusaaressa oli sähköt.. Ja sähköistys on tietty maan tavan mukaista


Minä ja palmu järven rannalla.


Granadassa on paljon upean värisiä taloja. Minusta tämä seinä oli erityisen upea.


Hieman mielikuvaa Granadan katumaisemasta



Jouluovi ja joulukuusi. Hotellien joulusomisteita, siis.


Tässä on taas vapautettu pari kuubaa.


Ja tässä tosiaan samat iltatunnelmat kuin edellisessäkin. :)


Paikallista herkkua: Guapotea. Meiltä kysyttiin, että halutaanko pieni, keskikokoinen vai iso. Sitten kun ei osattu oikein valita, niin tarjoilija ehdotti, että hän tuo näytille, minkä kokoisista kaloista on kyse. Hetken kuluttua hän palasi takaisin tarjottimella kolme erikokoista raakaa Guapotea. Valittiin keskikokoinen, josta kyllä sai vatsansa helposti täyteen. Kalan lisukkeeksi sai kipollisen riisiä sekä tortillan ja kipollisen ranskalaisia perunoita.


Tässä ollaan yhden hotellin luona aamupalalla. Tässä vaiheessa ei kyllä vielä asuttu tuossa hotellissa.. Viimeiseksi yöksi kuitenkin siirryttiin vähän hienompaan ja kalliimpaan hotelliin - ensin kun nukuttiin tuulettimella varustetussa hostellihuoneessa (jossa oli aika tosi kuuma ilman tuuletinta, ja tuulettimen kanssa melko meluisaa). Tämän kalliimman hotellin huoneessa puolestaan oli tehokas ilmastointi ja suihkusta tuli lämmintä vettä! Luksusta!

No mitäs muuta me tehtiin Granadassa kun käytiin Veneretkellä ja vaihdettiin hotellia.. Nooh, eipä paljon mitään - Syötiin (tosi paljon ja usein ja tosi hyvää ruokaa!) ja käytiin katsomassa kaupungin hotelleja. Oikeastaan harrastettiin hotelleja ja kuvattiin hotellin patioita. ..ai niin, ja käytiin me hieronnassakin. Siellä on sellainen Sokeiden miesten porukka, jotka tekee jalka+selkähieronnan 100 cordovalla. Eli siis neljällä eurolla! Ihanaa oli!

tässä siis siellä hierojalla


ostin välineet ja sitten puhaltelin kaikkien iloksi ja riemuksi saippuakuplia!!


Pienikin pystyy onnistumaan, kun käyttää mielikuvitusta ;D ..Satu ja Kikka naureskelikin, että musta sais hyvän Blogin, kun kerkeis aina ottaan musta kuvan kun kiipeän jonnekin valokuvausta varten.


Granada valloitti meidät kolme täysin! Olemme varmasti menossa siihen kaupunkiin uudestaankin. Kaupungin ainoa huono puoli on sen sijainti - siis sijainti meihin nähden. Matka Granadaan täältä Matagalpasta hoituu niin, että ensin matkustetaan Managuaan linja-autolla (n.2h), sitten linja-autoasemalta pitää ottaa taksi toiselle linja-autoasemalle, josta lähtevät bussit Granadaan. Tuo taksimatka maksoi kolmelta 100 C$, eli n. 4€, joten sinänsä ei mikään ongelma.. Tuolla toisella bussiasemalla, UCAlla, sen sijaan oli aika kurjaa se, että sieltä lähtevissä busseissa on kaikissa ns. sisäänheittäjä-apupojat.. Ja kun nuo miehet huomasivat meidän taksimme, olivat he ovissa kiinni jo melkein ennen kuin auto ehti pysähtyä. Onneksi olimme laittaneet auton ovet lukkoon, turvallisuussyistä Managuassa ei kannata matkustaa ovet saati ikkunat auki. ..eli siis miehet eivät saaneet "revittyä" meitä ulos autosta. Pakko oli kuitenkin autosta ulos nousta ja nämä avuliaat herrasmiehet parveilevat ympärillämme kukin oman bussinsa määränpäätä huutaen. Olin kyllä hieman jo hädissäni, niin itseni kun laukkuni puolesta. En oikein osannut sanoa mitään. Siinä vaiheessa kyllä kun ensimmäinen koski minuun (vai laukkuuni?) huusin heti lujaa että NO! ..tilanne sinänsä oli kestänyt varmasti ainoastaan puoli minuuttia. Sitten huusin uudelleen, että ei saa koskea.. En tiedä miten Satu ja Kikka tilanteen omalla kohdallaan hoitivat, mutta minä ainakin sain hieman rauhaa tuon huutamiseni jälkeen. Oikeasti meillä ei ollut mitään käsitystä mihinkä bussiin meidän tulisi mennä (tiesimme siis toki, että bussissa pitäisi lukea Granada, mutta niitäkin oli useampia), mutta kun hässäkän päätteeksi menimme yhteen busseista, saimme rauhan ja siinä myös varmuuden, että olimme oikeassa bussissa. Ja oikeastaan siinä vaiheessa olisi vielä oikein hyvin voinut vaihtaa bussia.. Ensi kerralla ehkä otamme UCAn taksin sijasta taksin suoraan Granadaan.. Muuten siis oli aivan mahtava reissu - tuota pientä matkahässäkkää lukuunottamatta.

***

Se Granadasta. Nyt sitten muita asioita. Satu tulee huomenna mun työpaikkaan tutustumaan. Oikeasti alunperin suunniteltiin, että olisi tullut tänään, mutta kun tiedustelin suunnitelmiamme Doralta, niin selvisi, että Barriovierailumme ovat melko tylsiä - bussilla sinne ja takaisin.. Eli huomenna on tiedossa hieman enemmän urheilua-> kiivetään korkealle ja nähdään niitä köyhimpiä kaupunginosia. Vähän tuntui tyhmältä kysyä Doralta siitä köyhyysasiasta - että halutaan saada turistikierros köyhille alueille.. Mutta rehellisyyden nimissä: niinhän me oikeastaan halutaankin. Niitä "tavallisia" taloja näkee täällä meidän omillakin kulmilla, mutta niihin köyhempiin osiin ei oikein uskalla tai viitsi lähteä ilman matkaopasta (eli doraa, joka tekee työtä noissa barrioissa). Lisäksi sieltä korkealta saa hyviä maisema-valokuviakin!

Huomenna on meidän koululla Purisima juhla. Taisin jo aikaisemmin kertoa hieman tuosta juhlasta, joten nyt en kerro siitä sen enempää. Jos joltakin on mennyt purisima-ajatus ohi, niin nopeasti tiivistettynä: kyseessä on Neitsyt Mariaa varten pidettävä juhla. Koulun Purisiman lisäksi minut on kutsuttu kahteen muuhunkin purisima-juhlaan: Yolandan tädin luokse huomis-illaksi ja Päivikin ystävän luokse perjantai-illaksi. Lisäksi meillä kotona (siis Yolandan kotona) vietetään Purisimaa sunnuntaina. "Meidän juhliimme" tulee vieraita Hondurasista asti! :D

Muita tulevaisuuden suunnitelmia tässä on sellaista, että ensi lauantaina, jos kaikki olemme terveitä, lähdemme tähän meidän omalla kukkulallamme olevaan luonnonpuistoon päiväretkelle. Siellä pitäisi olla joku kaunis laguunikin jossakin. Toivottavasti ei eksytä. Sitten ennen joulua minulla ainakin on ohjelmassa Marlenen, eli työkaverini valmistujaisjuhlat (niistäkin varmasti sitten tarkemmin tietoa) sekä työpaikan reissu Managuaan. Sillä reissulla olisi siis kai tarkoitus vierailla jossakin museossa ja käydä syömässä, ja sitten tulla kotiin. Reissun kustantaa FE, joten mikäs sen parempi asia! :) ai niin, ja meidän koulun (siis FE:n) joulujuhla on 19.12. En ihan tarkasti tiedä onko silloin jotain oikeata ohjelmaakin siellä koululla, vai onko vain kyse sellaisesta fiestasta, että vieraita tulee ja menee. Kutsussa kuitenkin lukee, että alkaa kahdeksalta ja kestää koko päivän.. No, kaikki tämä selviää aikanaan.

Sitten vihdoinkin joulukuun 23.pv lähdemme autolla täältä Matagalpasta kohti Montelimaria. Siellä meitä odottaa viiden tähden hotelli, jossa vietämme joulun uima-altaan äärellä rentoutuen! :) mikäs sen mahtavampi joululahja itselleen?!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toikuulostaa mahtavalta, vielä suunnitelma, että päästään myös sinne. Ihania maisemia, ei ihme että ihastuit. Ma katon noi Satun kuvat vielä. Upeeeta.
HALAUKSIA!

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

Kiva lukea kuulumissiasi. Me täällä viihdytämme itseämme vain perinteisesti Linnan juhlia seuraamalla (alkavat ihan just)

Kirjoitellaan taas!

haleja!

...p.s. muuta meseen ettet ole enää kipeänä.

JA kummitytöltä tervesiä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta näytti kyllä Granadassa. Mukava, että pääsitte lopultakin siellä käymään. Ja teidän joulusuunnitelmat kuulostaa kadehdittavan luksukselta!

Täällä on harmaata ja sateista. Hetken maassa pysynyt lumi suli pois ja taas mennään pimeässä. Mutta ei hätää, kun on iloisia asioita elämässä. =)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Outi!

Onpa kyllä ihana käydä lukemassa piristävää ja aurinkoista blogiasi, täällä synkän ja kylmän sadesään keskellä. :D Upeita kuvia Granadasta, oli varmasti mukava vihdoin toteuttaa reissu. Aika runsaasti olit myös kuvannut kun sait muistikortin täyteen! ;D Ja yksityinen veneretkikin, wow! Iloista Purisiman jatkoa ja rauhallista Joulun ja luksushotellin odotusta!

Oot rakas, haleja! <3

-Venla

Unknown kirjoitti...

Olen kanssasi samaa mielta, etta Granada on Nicaraguan paratiisi. Sinne mennaan viela yhdessakin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Outi!
Törkeätä syyttää työnsä aiheuttamaa kiirettä, mutta siihen vedoten pahoittelen, etten ole saanut aikaiseksi pitää yhteyttä. Ja löysinkin tän sun blogin vasta joku aika sitten. Yritän kirjoitella ihan snail mailia tässä joku päivä, kunhan arvosanat on annettu. Muuten ok, toivottavasti säkin. oot tuntunut nauttivan reissustasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä etkä ikinä oo ees mesessä :'(