Cerro Apanten valloitus

Pari päivää äidin ja isän kanssa on mennyt oikein mukavasti. Ollaan mm. käyty vierailemassa minun työpaikallani ja valloitettu yksi vuori. Apanten luonnonpuistossa käytiin Sadun ja kikan kanssa kävelemässä jo kerran aikaisemminkin. Silloin sadekausi oli juuri loppunut, ja luonto oli "vihreimmillään". Nyt puolestaan sateista on jo pitkä aika, joten luontokin näytti paljon paljon kuivemmalta. Metsässä menevä joki ja vesiputoukset olivat paljon kuivempia, joten saimme niistä hieman erilaisia valokuvia. Orkideat eivät aivan vielä kukkineet, mutta ehkäpä maaliskuussa ehdimme Sadun kanssa kuvaamaan niitä villiorkideoitakin! Äiti poimi aika monesta orkideasta siemeniä, ja lupaili jo minulle ja Sadulle taimia niistä. Toivotaan, että idättäminen onnistuu! :) Tässäpä kuva yksistä vuorenvalloittajista!


Alunperin ajattelimme, että kävelemme vain tuohon vesiputoukselle asti, mutta reippaina poikina ja tyttöinä päätimme kiivetä loppuun asti! Vesiputouksen jälkeen alkaa kiipeämisen jyrkin osa, ja äiti tarvitsi välillä hieman isältä veto-apua, mutta selvästikin vuoren valloitus oli palkitsevaa: Ylhäällä kukkulan laella (1080m korkeudella) maisemat olivat jälleen upeat! Perillä olimme noin puolenpäivän aikaan, mikä on oikein hyvä aika syödä pientä evästä. Mukanamme oli vain muutamia välipalapatukoita, jotka hupenivat nopeasti! Kaikki perheemme tuntevat tietävät, ettei seuraavassa kuvassa ole mitään outoa.. Isä vain ottaa ne kuuluisat "kymmenen minuutin lounaan jälkeiset tirsat".


Laskeutuminen oli mielestäni viime kertaa hankalampaa, sillä kuivuudesta johtuen polut olivat aivan täynnä kuivia lehtiä. Lehdet ovat vaarallisia monesta syystä: niiden alla on hyviä piilopaikkoja niin käärmeille, hämähäkeille kuin skorpioneillekin, toisaalta niiden vuoksi ei näe, jääkö jalan alle irtokiviä vai onko täysin kiinteää maata. Siksipä saikin olla hyvin varovainen, ettei vaan joutunut pyörimään jyrkkiä rinteitä alas! Onneksi kaikki selvisimme ehjin nahoin ja terveinä ja reippaina takaisin kotiin!



Matkalla näimme mm. paljon perhosia ja yhden rukoilijasirkan (kuten viimeksikin), käärmeen (tällä kertaa saatiin valokuvakin) ja vain yksi isompi hämähäkki - viimeksi niitä "isoja" (ei siis SUURIA) hämähäkkejä näkyi melkoisen monta. Nyt siis vain yksi. Se oli juuri ruokailemassa, joten saimme hyviä kuvia tästä yksilöstä. (Muistattehan, että kuvan pystyy myös suurentamaan tupla-klikkaamalla sitä)





Maanantaina siis valloitimme Apantenssa. Eilen (tiistaina) kävimme aamulla minun työpaikallani pyörähtämässä. Olimme siellä vain tosi nopeasti, tärkeintä oli vain, että porukat näkevät miltä siellä Familias Especialesissa näyttää. Ymmärtääkseni vanhempani ilahtuivat siitä, että saivat nähdä missä "olosuhteissa" ja millaisten ihmisten kanssa minä teen töitä. Toisaalta työpaikalla näyttivät kaikki olevan aidosti ilahtuneita, kun saivat nähdä vanhempani. Kaikki kertoivat minulle, että vanhempani näyttävät tosi nuorilta. Ja tietysti (maan tavan mukaan?) jokainen muisti myös kertoa, kuinka mukava ja kaunis heidän tyttärensä on. Kivaltahan se kuulosti sellaisia asioita eteenpäin tulkata! :D

Iltapäivällä kun lähdimme äidin ja isän kanssa kaupungille, pysähdyimme ihmettelemään linja-auton pakkaamista. Tässä kotitiellä kaksi autoa oli parkkeerattu "perät vastakkain" ja toisesta autosta siirrettiin toiseen sokerisäkkejä ja muuta tavaraa. Ensimmäisessä autossa säkit olivat auton sisällä, mutta jälkimmäiseen autoon ne piti viedä katolle.. Siinä sitten säkit niskan päällä pojat kiipesivät tikkaita ylös ja ylhäällä vastaanottajat sitten siirsivät säkit harteilta pois. Isä jäi siihen oikein ihmettelemään tuota asiaa, ja jouduimme äidin kanssa jo melkein "komentamaan" että pitäisi lähteä eteenpäin! Äidin kamerassa oli tuosta lastausoperaatiosta enemmän kuvamateriaalia, minä en ikävä kyllä oikein ehtinyt kaivaa kameraa esille niin, että olisin oikein kunnolla saanut asiasta kuvaa.


Tänään oltiin Vikin luona syömässä ja käytiin siellä El Chilessä Marttan luona katsomassa ja ostamassa upeita kankaita. Kävimme siellä myös kerran aikaisemmin, jos muistatte niitä upeita joulutähtikuvia. Nyt joulutähdet olivat aivan kuivaneita, eikä niistä kauheasti ollut kuvattavaksi. Sääli juttu, sillä odotin kovasti, että äiti pääsisi livenä ihailemaan noita upeita punaisia pensaita. El Chilestä ei tullut kovin paljoa kuitenkaan pussukoita ja kankaita tänään ostettua, sillä Guatemalan väriloistoon verrattuna Marttan kankaat eivät ihan pärjänneet. Lisäksi menemme parin päivän päästä Masayaan, josta pitäisi myöksin löytyä pusseja ja kankaita. :) Saimme kuitenkin aika paljon hienoja maisemakuvia, kun se matka sinne El Chileen on tosi kaunis - vaikkakin aivan järjettömän kuoppainen. Tavallisella henkilöautolla sinne ei olisi mitään asiaa.. No, yritin ajatella asian valoisaa puolta: tuossa tärinässä luultavasti selluliitit (ai siis mitkä??) saivat hieman kyytiä!



Ai niin, melkein jo unohdin mainita.. Käytiin eilen postilaatikolla, ja siellä oli kauhean suuri nippu postia! Ikävä kyllä kaikki niistä oli nimetty Kirsti Kärjelle, joka ei ikävä kyllä enää asu täällä, vaan muutti juuri lauantaina Suomeen. Onneksi meillä on täällä varalla toinen Kirsti K, joten päätimme omavaltaisesti tutkia postia hieman tarkemmin. Tästä on oikein hyvä selostus Sadun blogissa, joten suosittelen lämpimästi käymään katsomassa, että mitäs täällä oikein eilen tapahtuikaan! (satunicassa2007.blogspot.com) Siellä on myös tapahtumaan liittyvää kuvamateriaalia. (vaikka mitään ei tietystikään virallisesti tunnusteta..)

Huomenna aamulla meille tulee taksi kahdeksalta, ja lähdemme koko porukka kohti Granadaa. Uudet tytötkin (eli siis Elina, Anna ja Karoliina - ne 3 viikkoa sitten tulleet uudet opiskelijat) ehkä tulevat sinne tänä viikonloppuna. Granadassa on ohjelmassa niin saaristo-risteilyä kuin tulivuoren valloitusta. Käymme siis vierailulla siinä naapurikaupungissa Masayassa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin niin käsitöiden kuin tanssiesitysten merkeissä. Kovin paljoa ei ikävä kyllä ehdi reissun aikana puhtaasti oleskella, sillä reissuun sisältyy niin kauheasti "pakollisia" asioita. Granadan jälkeen mennään vielä käymään jossakin kaupungissa Tyynen Valtameren rannalla, jotta porukat pääsevät näkemään upean auringonlaskun (toivotaan pilvetöntä säätä!) ja toisaalta pääsevät myös ehkä uimaan meressä. Isän suuri haave olisi päästä kalastamaan merelle, joten katsotaan myös onnistuisiko sellainen asia. Toivotaan! Minustakin olisi hienoa kehua jollakin isolla saalis-kalalla, vaikka en nykyään enään tuosta kalastamisesta niin paljao perusta. Mutta olisipa taas yksi asia lisää, millä sitten kylminä talvi-iltoina siellä Suomessa saattaa muita kateelliseksi ;)

Täällä muut jo nukkumassa (klo 21:30), joten taidan minäkin lähteä sänkyyn. Hyvää yötä! (Tarvittaessa vaihda joku muu tervehdys seuraavista edellisen tilalle: Hyvää huomenta! Oikein hyvää päivän jatkoa! Erittäin mukavaa työpäivän jatkoa! Moikka! Näkemiin! ...)

Ps. Aika moni on jo ihmetellyt, että tehdäänkö me täällä töitä ollenkaan. Oikeasti viime vuonna tehtiin kyllä ahkerasti töitä, se on ehkä vain unohtunut mainita blogissa. Tänä vuonna meillä on hieman erilainen työjärjestys, sillä vuoden vaihtuessa meidän koulussamme myöskin vaihtui jakso. Kerron noista meidän työkuvioista sitten hieman tarkemmin, kunhan saan tämän lomailun ensin alta pois.

Äiti ja isi on täällä

Nyt on Kirsti ja Topikin päässeet tropiikin lämpöön. Ollaan ensimmäinen yö oltu Managuassa samassa hotellissa 20 muun Suomalaisen kanssa. Tänään sitten viedään ensin Kikka kentälle, ja lähdetään itse kohti vuoria ja Matagalpaa.


Äiti ja isä siis tulivat samalla lennolla Elämysmatkalaisten kanssa, mutta muuten he eivät ole porukan reissussa mukana. Elämysmatkalaiset juoksevat ympäri Nicaraguaa vajaan neljä viikkoa, kun taas me ehdimme parissa viikossa käydä rauhassa vain pari paikkaa. Otamme enemmän loman kannalta. Eilen illalla, ennen kuin päästin porukat nukkumaan, menimme kajalle. Ei sentään ihan itsekseen tarvinnut mennä, kun 10 suomalaista oli samassa pöydässä. Mukava ilta! Ja yksi hieno asia täytyy omasta isästä sanoa, että kyllä se ihan hyvän oluen päälle ymmärtää: Nicaraguassa on kahta olutta, Toñaa ja Victoriaa. Itse tietysti ostin omaa suosikkiani meille, mutta koska Satu ja Kikka tykkäävät siitä miedomman makuisesta oluesta, pääsi isäkin maistamaan, että kumpis sitten onkaan hänen mielestään parempaa. Ja hyvä-hyvä-hyvä-hyvä! Sanoi, että kyllä se Victoria on hänen makuunsa parempaa - maistuu kuulemma vähän samalle kuin eräs eestiläinen tölkkiolut, jota aina välillä annos tai pari menee kotonakin.

TERVETULOA!

PS. Kaikki ne äidin ja isän työkaverit (Ritva, Arvo, Niina..) ja sitten loputkin kaverin selän takaa lukijat: Nyt äkkiä sinne "väestönlaskenta-blogiin" kertomaan omasta olemassaolostanne! Kuinka kehtaattekaan sala-lukea tätä blogia (murrrrr)! Ja kysykää ihmeessä siltä vierustoverilta tai sen kaverilta neuvoa, jos ei tahdo se kommentointi onnistua teknisistä ongelmista johtuen.

Kaiken kattava Guatemala-raportti

No nyt ollaan vihdoinkin kotiuduttu sieltä Guatemalan reissulta. Oli aivan mahtavaa! Suosittelen Guatemalaa lämpimästi kaikille! Aivan ihana matkakohde: Upeat maisemat, lämmintä (jos ei nyt ihan hellettä aina), täysin länsimaalaisuudesta poikkea pukeutuminen, halpa hintataso (tosin kaikki maksoi melkein tuplat tottumiimme nica-hintoihin verrattuna), toreilta löytyy paljon shoppailtavaa ja maassa on sopivasti turismia, jotta perus-turisti löytää palvelut melko helposti ja vaihtoehtojakin niin palvelun tarjoajissa kuin kohteissakin löytyy! Ehkä meidän matkamme suurin puute liittyy tuohon turismiin - olimme maassa niin vähän aikaa, että meillä ei ollut aikaa kiertää perus-kohteiden lisäksi muita, vähän harvinaisemmin vierailtuja paikkoja. Siksi meidän kohteemme olivatkin melko täynnä turisteja - - vaikka nyt ei edes ole kovin kiihkeä turismikausi! Lisäksi maalla on tarjota rannikkoa niin Atlantilta (Karibian mereltä) kuin Tyyneltä valtamereltä - ja sieltä löytynee niin auringonpalvojan paratiiseja kuin surffarille sopivia tyrskyjä!

Aikaisemmissa blogeissa olikin jo alkumatkasta raporttia. Vaikka reissun päällä mietin, että kirjoitan nopeasti jostakin, ja kotona sitten lisää, niin taitaa kyllä käydä niin, että nuo Tikal ja Antiguan ensimmäiset päivät (mm. synttärit) jäävät nyt hieman taka-alalle tässä "virallisessa raportissa" ja kerron sitten noista Tikalin reissun jälkeisistä päivistä enemmän! Selasin juuri kaikki Guatemalan kuvat, ja niitä on jälleen paljon (n. 450)! Oli melkoisen vaikeaa karsia tuosta määrästä kuvia tähän blogiin parhaiten reissun tunnelmia kuvaavat otokset.

Pariskunta Antiguan torilla.

Reissun jälkeisinä päivinä olo oli melko väsynyt. Nukuin reissun viimeisenä yönä minimaalisen vähän, ja kun kotiinpaluun jälkeen ei kauheasti ehtinyt huilia, kun piti jo samana iltana kiitää Kirstin 50v juhliin. Niistä kotiuduttiin noin puolenyönaikaan, jonka jälkeen nukuin makoisat 8h. Aamuvirkun kirous päälläni heräsin vähemmän pirteänä jo kahdeksalta, enkä enään osannut nukkua lisää, vaikka kuinka kovasti väsytti. Kovasti yritin silloin jo aamulla blogia tehdä, mutta kuvien valitsemisen ja muokkaksen jälkeen en sitten enempää jaksanutkaan ja sänky vei voiton. Maanantaina lähdin urheasti töihin, mutta tiistaina jo jouduin olemaan töistä pois jonkun vatsapöpön takia. En usko, että mistään sen suuremmasta murheesta on kyse, mutta mieluummin nyt huilin pari päivää, kuin että olen sitten kipeenä kun porukat tulevat. Tulevat siis ylihuomenna lauantaina, eli YLIHUOMENNA!! Mutta siis, ensin pitää kertoa Guatemala alta pois.

...

Tikalista tulimme kotiin Antiguaan siis yöbussilla. Satu ja Kikka eivät järin paljoa tuolla bussimatkalla nukkuneet. Minä puolestani sain nukuttua n.4h, eli en ollut seuraavana päivänä aivan niin väsynyt. Se seuraava päivä siis meni lähinnä väsyneenä. Ei kauheasti paljoa mitään tehty - käytiin Jade-museossa ja muutamassa kaupassa. Alunperin suunniteltiin, että mennään illalliselle vielä, mutta Kikka oli niin väsynyt että lähti jo kuuden pintaan kämpille nukkumaan. Me Sadun kanssa käytiin vielä ostamassa seuraavan päivän volcano-matka ja kävimme myös ruokakaupassa ostamassa evästä tuolle matkalle. Kun päästiin kämpille, Kikka oli jo nukkumassa. Sadun kanssa hetken aikaa siinä vielä juteltiin ja minä yritin hieman hieroa Sadun kipeitä hartioita. (Kuulemma auttoikin!) Yritettiin puhua hiljaa, ettei kauheasti Kikan unta häirittäisi, ja lopulta todettiin, että kello taitaa olla jo aika paljon, melkein keskiyö! Että pitäisiköhän sitä itsekin ruveta jo nukkumaan. "Paljonkos se kello onkaan?" "Kakskyt vaille kaheksan!"... Että se siitä keskiyöstä! Oikeasti kuitenkin hyvä, että mentiin niin aikasin nukkumaan, koska seuraavan aamun tulivuoriretki alkoi jo kuudelta. Niinpä olimme aamulla viideltä virkeitä ja emme tainneet oikein tajuta, että jotkut muut haluaisivat siihen aikaan vielä nukkua.. Seuraavana iltana saimmekin naapurilta ystävällisen huomautuksen oven alta luiskautetulla lapulla "Please, be quiet at 5 am!" (eli olkaa hiljaa aamu-viideltä, kiitos!). Jep jep. Oltiin kyllä seuraavana aamuna hyvässä unessa vielä aamu viideltä..

Volcano-retkemme alkoi vähän huonosti, kun bussimme tuli puoli tuntia myöhemmin kuin ilmoitettu aika oli. Lisäksi meidän noutamisemme jälkeen bussi pyöri ympäri Antiguaa etsien yksiä retkiläisiä - kuskilla ei selvästikään ollut hajuakaan missä heidän asuntonsa sijaitsee. Lopulta hukassa olleet tytöt löytyivät seitsemän aikaan (eli tunti ilmoitetun noutoajan jälkeen - yllättävää että olivat vielä odottamassa!) ja pääsimme lähtemään kohti Pacayan tulivuorta. Automatka kesti noin 1,5 tuntia. Bussipysäkillä pääsi vielä ennen patikoinnin alkua vessaan ja sai juoda aamukahvit ja sitten pitikin lähteä kiipeämään. Vaihtoehtona olisi ollut ottaa taxi - eli 60 quetzalin hintainen hevoskyyti mutta mepä oltiinkin reippaita ja käveltiin. Yksi ryhmäläisistämme otti kuitenkin hevosen, koska hänellä oli astma. Lisäksi pikkupojat myivät (tai oikeammin vuokrasivat) kävelykeppejä edulliseen seitsemän quetzalin hintaan, mutta emme ottaneet niitäkään, sillä arvelimme niiden olevan lähinnä tiellä kun toisessa kädessä on vesipullo ja toisessa kamera..

Ryhmässämme oli 14 henkeä ja oppaanamme oli espanjankielinen Jose. - erittäin mielenkiintoinen persoona! Satu sanoi, että Jose on aivan kuin Pirates of the Carribean elokuvan Captain Jack Sparrow, ja oli kyllä asiassa melko lailla oikeassa! (kuva löytyy sadun blogista) Josen hulluttelun ansiosta ryhmästämme tuli reissun aikana melko tiivis ja meillä oli todella mukava matka ylös vuorelle samoin kuin vuorelta alas. Matka ylös oli hetkittäin hyvin raskas, mutta ehdottomasti kannatti. Ylös kiipeäminen kesti noin kaksi tuntia. Pari kertaa pysähdyttiin ottamaan valokuvia, mutta melko reipasta tahtia siinä kyllä mentiin. Minulla meinasi aivan viime metreillä kunto loppua kesken, mutta lopulta pääsin ihan kunnialla ylös asti. Ylhäällä sitten odottikin upea näky: Mahtava laavakenttä, jossa näkyi (ja jopa kuului!) sulan laavan valuminen. Hetken aikaa hengähdettiin korkealla kalliolla, josta sitten pian suuntasimme tuolle laavakentälle ja kohti tuota sulaa laavaa! Kävelimme laavakentällä vajaan tunnin ja kävimme aivan parin metrin päässä tuosta valuvasta laavasta. Itse asiassa kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy, kävelimme jäähtyneen laavan päällä, ja kun laavakivien väleistä katsoi jalkojen alle, niin siellähän näkyi kirkasta punaista laavaa! Että oikeastaan aika hurjasti siellä käveltiin aivan sulan laavan yläpuolella. Lämpötilakin oli kyllä sen mukainen! Tuntui kuin olisi ollut saunassa! Paitsi että lämpö tuli jalkojen alta, mikä tuntui oudolta. Onneksi meillä kaikilla oli hyvät vaelluskengät, ettei tarvinnut miettiä, että kengänpohjat sulaisivat - toisin kuin yhdelle ryhmäläisistämme kävi.. Hänen kenkänsä sanoivat itsensä irti tuolla laavakentällä, kun kengänpohjat melkein kokonaan irtosivat. Onneksi hän pääsi vielä perille asti samoilla kengillä turvallisesti!

Muistoksi matkastamme Jose halkaisi kaikille lavakivet, joissa loistaa upeasti mineraalit.. Vähän kuin kissankultaa, mutta hienompaa! ;)

Paluumatkalle lähtiessä Jose kysyi meiltä haluammeko mennä samaa "turvallista" reittiä pitkin, vai haluammeko mieluummin valita hieman jännemmän reitin, jossa voimme nähdä upeita orkideoita! Kaikki halusivat lähteä erireitille, ja niinpä sitten palasimmekin metsäreittiä (ilman polkuja) pitkin kotiin. Jose kertoi, että eräs turisti oli kertonut aikaisemmin että tämä kyseinen orkidea on todella harvinainen - että hän oli kuulemma nähnyt tuon samaisen orkidean vain kerran aikaisemmin yhdessä usa:laisessa kasvitieteellisessä puutarhassa.. Jos joku teistä on orkidea-tietäjä, niin kertokaa toki oliko tuo turisti oikeassa! Lisäksi näimme metsäretkellämme lehmän joka kovasti ammui meille ja näimme myös toisen hienon orkidean (tosin ei kukkivana), josta minulla ei ikävä kyllä ole valokuvaa. (sadulla on, katsokaa sieltä!)

Pacayan tulivuori savutti todella paljon, eikä huipulle ollut mitään asiaa. Laavakenttä, jolla kävelimme oli pari sataa metriä huippua alempana.

Tässä siis se kuuluisa orkidea.

Kaupungissa oltiin takaisin joskus kahden aikaan. Ei taidettu paljoa muuta tehdä kuin käydä syömässä ja käytiin taas samassa matkatoimistossa ostamassa seuraavalle päivälle retki panajacheliin ja chichicastenangolle. Illalla taas aikaisin nukkumaan, ja aamulla herätys vasta seitsemältä. Panajacheliin mentiin myöskin Shuttle Bussilla, eli pikkubussilla, ja lähtö oli kahdeksalta.

Särkänniemi-teema sai taas jälleen jatkoa, sillä matkamme Antiguasta Panajacheliin oli pelkkää vuoristorataa. En todellakaan enään tuon kokemuksen jälkeen ihmettele miksi vuoristorataa sanotaan vuoristoradaksi - bussimatkaamme hieman lisää vauhtia ja jonkun verran lyhyitä suoria osuuksia vielä lyhyemmäksi, niin johan olisi jännitystä.. Nyt ei tarvinnut onneksi pelätä, sillä kuski tuntui osaavan reitin ja ajoi hyvin varmasti ja mielestäni sopivalla nopeudella. Matka oli täynnä upeita vuoristomaisemia, mutta en ikävä kyllä jaksanut ottaa valokuvia tuolta matkalta.

Panajachel on kaupunki Atitlan-järven rannalla. Kaupungissa on 15,000 asukasta, ja se sijaitsee 1560 metrin korkeudessa. Atitlan-järvi puolestaan on kolmen tulivuoren ympäröimä aivan upean puhdas järvi. (Nicaraguan järvet kaikki ovat aivan kauhean likaisia.) Meidän hotellimme sijaitsi aivan järven rannalla, ja saimme olla siellä aivan rauhassa, sillä turistikauden ollessa hiljaisimmillaan, ei hotellissamme kuten ei rantaravintoloissakaan ollut lisäksemme muita. Olimme Panajachelissa vain yhden päivän - ja tuon päivänkin vietimme lähinnä muissa kaupungeissa: ostimme paikalliselta mieheltä veneretken, joka sisälsi vierailun vastarannalla olevassa Santiago de Atitlanin kylässä sekä San Marcosissa. Santiago de Atitlan oli turisti-kaupunki, jossa lähinnä oli myyntikojua myyntikojun vieressä. Kaupunki sijaitsee suuren niemen rannalla, joten sillä ei ole suoraa näköyhteyttä Atitlanin aavalle selälle. Tämä kuva on otettu Santiago de Atitlanin satamassa. Olimme tuolla kaupungissa vain 1,5 h jonka jälkeen suuntasimme seuraavaan kylään. Silti ehdimme ostaa aika paljon: minä ostin yhden sängyn peitteen ja pari tablettia. Satu ja Kikkakin saivat ihan mukavasti tuettua paikallisia käsityöläisiä..

SanMarcos puolestaan on täysin erilainen kylä kuin Santiago. San Marcosista löytyy mm. paljon vege-ravintoloita, hierontapaikkoja, joogaa, meditaatiokeskuksia ja ennustajia. Se oli mukavan rauhallista vaihtelua tuolle Santiagon hässäkälle, mutta todellisuudessa tuo tunti, joka meille oli varattu tuossa kaupungissa vierailuun riitti sille hetkelle aivan hyvin. Toisaalta olisi ollut mukava rauhoittua yhdeksi kokonaiseksi päiväksi tuossa kylässä, mutta koska aikamme oli niin rajattu, oli pakko jatkaa matkaa. Illalla vielä kävimme hieman ostoksilla, jonka jälkeen menimme rommille rantaravintolaan katsomaan auringolaskua Atitlanille.

Tulivuoren rinteet ovat täynnä upeita linjoja, kun laava on valunut ja jähmettynyt uriksi. Hiljentyneen San Pedro -tulivuoren rinteet ovat nyt reheviä kasvillisuudesta.

Santiago de Atitlanin torilla mehunmyyjä. Näitä jugoja on tarjolla myös Nicaraguassa, mutta "niitä ei ole turvallista juoda", sillä ne on tehty hanaveteen, jota ei bakteerikantansa vuoksi turistille suositella.

Veneilijöitä Santiago de Atitlanin edustalla.

Santiago de Atitlanin Satama

Kaupustelija Panajachelin rannalla. Olimme tässä juuri auringonlasku-drinkillämme. Ostimme tältä rouvalta kaksi huivia sekä yhden ponchon ja siihen sopivan vyön.

Illallispaikkamme kokki ja hänen tyttärensä. Tällaisia asusteita näki joka puolella Guatemalassa. Lasten rattaita ei paljoa katukuvassa nähty, kun kaikki paikalliset kuljettavat lapsia selkärepussa kankaan avulla. Tuokin tyttö pian nukahti äitinsä selkään omaan kangaspussiinsa..

Auringonlasku Atitlanilla

Auringon nousu Atitlanilla

Seuraavana aamuna meidän bussimme lähti kahdeksalta kohti Chichicastenangoa, joten ehdimme hyvin kuvaamaan vielä auringonnousakin järven rannalla. Onneksi sää oli niin hyvä, että saimme mahtavia valokuvia!

Chichicastenangon tori on Guatemalan suurimpia alkuperäisväestön kauppapaikkoja, josta voi löytää perus-toritavaran lisäksi valtavasti upeita kankaita ja niistä valmistettuja tuotteita. Vietimme tuolla torilla yhteensä n. 5 tuntia ja saimme tuettua paikallisia tuottajia aika hyvin ja tehokkaasti! Meillä kaikilla oli valtavan suuret kassit tavaraa ja minä ostin viime metreillä yhden putkikassin, johon pakkasin suurimman osan ostoksistani.. Lopulta Guatemalasta palatessamme meillä olikin yhteensä 30 kiloa enemmän tavaraa kuin sinne mennessä! :D Chichissä olisi valtavan paljon myös upeaa kuvattavaa, mutta paikalliset ihmiset eivät tykkää tulla kuvatuksi, tai jos antavat luvan kuvata heitä, siitä pitää maksaa! Yleensä he pyytävät röyhkeää viiden quetzalin hintaa (eli n. 45 snt).. Ja käytännössä maksetut kuvat harvoin onnistuivat. Toinen vaihtoehto saada valokuvata ihmisiä, oli ostaa heiltä jotakin.

Ostaminen puolestaan on Guatemalassa mielenkiintoista. Kun kysyt hintaa, vastaavat he hinnan, jonka jälkeen lisäävät heti samaan hengenvetoon, että "vai kuinka paljon haluat maksaa?". Mielenkiintoista! Sitten siinä tingataan puolin ja toisin, ja lopulta hinta on 30-60% alkuperäisestä hinnasta. Melko hyvin aina lopulta tehosi se, että "ok, en sitten ota. Moikka!" niin johan hinta tippui halvemmaksi - tai jos ei, niin sitten tosiaan olin tarjonnut liian vähän. Ostin torilta pöytäliinoja (pieniä ja vähän isompia), tyynyliinoja, laukkuja, pussukoita ja servettejä. Kaikkea tarpeellista siis! :D

Maria myymässä tuotteitaan. Ostin häneltä sinisen pöytäliinan.
En kuitenkaan kuvassa näkyvää, vaan hieman erilaisen.

Mustaa maissia Chichin torilla.

En ollut koskaan ennen Nicaan tuloa ajatellut, että maisseja voi olla niin montaa eri väriä ja lajia!

Kuten jo kerroinkin, paikalliset eivät tykänneet että heistä otetaan kuvia, ja monesti paras tapa päästä eroon kauppiaista, joilta ei halunnut ostaa mitään, oli ryhtyä ottamaan heistä valokuvia. Tuon kuvassa olevan pöytäliinan muuten taisin lopulta sitten kuitenkin ostaa...

...Ja sitten jos joskus satuit olemaan hyvässä paikassa ottamassa mielenkiintoista kuvaa (kuten juuri tässä tästä rouvasta ja possusta), niin sitten joku tyhmä jenkki astuu kuvaan ja se sitten siitä kuvasta...

Pöytäliinoja vai paneliverhoja vai seinävaatteita? Upeita joka tapauksessa!

Jos satuit ostamaan yhdeltä katukauppiaalta jotakin, kohta kimpussasi oli niitä kymmenen! Oikeastaan juuri näiltä ilman kojuja kulkevilta kauppiailta sai tuotteista parhaan hinnan. Monesti vaan tuli ostettua sitten jotakin, mitä ei ehkä aikonut, mutta kun halavalla sai..

Chichistä palattiin suoraan Antiguaan ja siellä oli edessä vielä yksi kokonainen päivä jonka pakolliseen ohjelmaan kuului lentokenttäkuljetuksen ostaminen. Onneksi meillä oli tuttu matkatoimisto, josta ostaa tuo matka, niin ei tarvinnut kauheasti miettiä, että mistä sen hankkii. Toisaalta, vaihtoehtoja Antiiguassa olisi kymmeniä, joten toisaalta ei siellä pulaan jäisi vaikka haluaisi joka päivä käyttää eri matkatoimistoa! Perjantaina kävimme Antiguassa vielä viimehetken ostoksilla ja lauantaina sitten lähdimme lentokentälle yhdeltätoista. Eli ei ollut mitenkään mahdottoman kiireinen aamu onneksi!

Sellainen matka. Suosittelen. Voi kun olisi täällä tähän samaan reissuun enemmän aikaa ja rahaa, niin palaisin taatusti Guatemalaan. Mutta sen sijaan myöhemmin joskus tulen kyllä palaamaan tuohon maahan!

***

Huomenna sitten lähdetään Managuaan ja käydään illalla syömässä tai drinkillä siellä olevien suomalaisten kanssa. Ainakin Petri ja Kari ovat lupautuneet tulemaan. Petri on siis lähetystön turvallisuuspäällikkö, karista puolestaan en tiedä. Kikka on ollut tämän viikon Ometepen saarella, ja minä ja Satu olemme olleet kotona kahdestaa. Eilen uudet tytöt (Anna, Elina ja Karoliina) olivat meidän luona syömässä, ja vaikka tuntuu siltä, että aikataulumme menevät hieman ristiin, niin silti samassa veneessä täällä seilataan ja siten siis samaa jengiä ollaan! Ja olipas muuten mahdottoman mukava yllätys, kun tytöt toivat meille ruisleipää ja IRTOKARKKIA! En edes tiennyt kaipaavani irtokarkkia (vaikka Suomessa syönkin irtsareita aika paljon!), mutta voi että miten hyvältä nuo maistuivat. Terveiset siis vielä Sannille, jonka idea irtsareiden tuominen oli. Sanni siis oli vuosi sitten Nicassa, ja oli Suomen päässä antamassa tytöille neuvoja mitä pakata mukaan ja miten ylipäätään valmistautua tähän reissuun..

Mutta siis, miksi ylipäätään mennään huomenna Managuaan, niin syy on tietty se, että YLIHUOMENNA TULEE MUN ÄITI JA ISÄ TÄNNE! ..eli mennään jo päivää aikasemmin, että ehditään ite hieman olla Managuassa. Ja Matagalpaan palataan vasta sunnuntaina, koska sunnuntaina puolestaan Kikka lähtee kohti Suomea. Eli samalla reissulla hoidetaan monta asiaa.

Äidin ja isän kanssa sitten reissataan jonkun verran vanhoja tuttuja paikkoja, mutta suurimmaksi osaksi yritetään tehdä jotakin meillekin uutta.. Siitä raporttia sitten viimeistään 2 viikon päästä, kun vanhukset lähtevät 2.2. takaisin suomeen. Sitten meillä onkin sen jälkeen Sadun kanssa vielä yli kuukausi aikaa rentoutua ja rauhoittua ennen sinne Suomen hälinään ja kylmyyteen palaamista!

Tikal

Kaksi paivaa sateisessa ja sumuisessa Tikalin viidakossa. Vaikka saa oli hieman kurja, oli reissu Tikaliin kuitenkin mahtava ja tekemisen arvoinen! Talla hetkella olemme Floresissa, samassa netti-paikassa kuin viimeksikin. 10 tunnin bussireissumme alkaa muutaman tunnin kuluttua. Sita ennen kaymme viela illallisella jossakin paikallisista ravintoloista (joista kaikista olisi upea jarvinakoala, mikali saa ei olisi nain kurjan sateinen). Matka alkaa 21:30, joten tarkoitus olisi nukkua bussissa. Toivottavasti tuo tarkoitus myos tayttyy. Tikalissa tuli kaveltya tosi paljon, joten toivottavasti tuon istumisen jalkeen jalat viela toimivat. Nyt ainakin reisissa tuntuu kaikkien niiden portaiden kaveleminen! Laitan tahan viela kuvia tuolta Tikalista, kunhan vaan saan kuvat ladattua koneelle, ja siita sitten muistitikulle. Vahan enemmankin olisin ottanut kuvia, mutta muistikortti ja akku tekivat tenan - enempaa ei pystynyt. No, eikohan tuo reilu 200 kuvaa jo kerro aika kattavasti tastakin reissusta. (: ..heh! etta odottakaapa vaan, kunhan paasen Suomessa kaikkien naiden reissukuvien kanssa vauhtiin! :D

Niin siis, Tikal on Mayojen yksi kaikkein suurimmista kaupunkikeskittymista. Luultavasti Sadun ja Kikan blogeihin tulee enemman "Fakta-tietoa" asiasta, tai sitten joudutte ihan itse Googlettamaan asiaa.. Suosittelen kylla tutustumaan mayojen historiaan, silla oikeasti on mielenkiintoista! :)

Karoliinalle, Annalle ja Elinalle erityisterkut: Erittain hyvaa matkaa Nicaraguaan! Toivottavasti lento menee mukavasti ja nahdaan 12. paiva, kunhan mekin sinne Matagalpaan takaisin kotiudumme. (ja muille siis tiedoksi, etta ko. tyypit tulevat luultavasti jonkun verran esiintymaan tulevissa Blogeissani, silla he tulevat 7.1. (HUOMENNA!) Jyvaskylasta Matagalpaan suorittamaan omaa tyoharjoitteluaan..)

Tikalin viidakko-uutiset: Tikalin hot-muotiviikoilta vihreat sadetakit, vain 25 getzalia (n.2,3 e)

Templo V: Kiipesimme tuonne ylos. Kiipeaminen sinansa oli melko helppoa,
vaikka tikkaat olivat melkoisen jyrkat! Illalla hotellilla saattoi helposti tunnistaa muutkin "viitoselle kiivenneet", kun alas pain tullessa sai housunpunttinsa saaresta aivan kuraiseksi. KUrja juttu, kun ei ole talla reissulla mukana kuin vain yhdet pitkat housut (ja niilla toisilla - siis shortseilla ei oikein tarkene), eika niitakaan voi edes pesta, kun pyykki ei nain kostealla ilmalla kuiva. No, voin sit leveilla (jos joku ihmettelee etta likasissa housuissa kuljen), etta oon kayny Maya-tempelissa. :D

Templo V: Nakyma oli huimaava - oikeastaan pelottava.. Ylhaalla ei ollut mitaan turva-aitaa, vaan siella sateen liukastamalla n. 2m levealla tasanteella parveilivat turistit. Luultavasti jonkun (tai joidenkin) pitaa pyoria sielta alas, ennen kuin tuonne kiipeaminen kielletaan - tai edes rakennetaan aidat! Onneksi en pode mitaan korkeanpaikankammoa! Terve jarki kuitenkin sai hieman sydamen ylikierroksille.

Templo I, keskuspuisto: Saa ei tosiaan ollut jarin valokuvauksellinen. Tanaan oli tosi kova sumu!

Templo I: Eilen saa oli onneksi hieman kuvauksellisempi! :)

Guatemalassa

Hola!

Uusivuosi meni Sadulle seuraa pitaessa. Satuun iski ameeba, ja juuri aatto-iltana oli tosi kovia vatsakramppeja. Onneksi tauti kuitenkin meni (Vikin ihanalla avustuksella ja tietoudella) ohi ennen meidan Guatemalan reissua ja TAALLA OLLAAN!

Ollaan talla hetkella Floresissa. Lennettiin 2.1. Nicaraguasta Guatemalaan ja laskeutumisen yhteydessa koettiin ennenkokemattomat ilmakuopat! Jopa Kikka, 10 vuotta lentokoneessa tyoskennelleena, sanoi etta oli melko hurjaa kyytia! Onneksi meilla Kikan kanssa refleksit kuitenkin pelaa niin hyvin, ettei kahvit kaatuneet syliin, vaan saatiin ne lopulta siististi juotua. :)

Tulivuori El Salvadorista

Ilmakuoppien syyt sitten selvisi myohemmin, kun huomattiin, etta Guatemalas Cityssa ja samoin Antiguassa oli melkoisen hurja tuuli! Muutos Granadan helteesta oli kylla aika hurja, kun taalla saatiin kaivaa kassista lampimat vaatteet paalle, ja silti ei tahtoneet riittaa... Kikka ostikin jo aivan ihanan uuden pontson ja mina pistin kylla ihan ensimmaista kertaa talla reissulla takin paalle. Ullan tekema huivikin paasi oikeuksiinsa. Villatumput ikava kylla jai kampille Nicaan, koska pakatessa naureskelin, etta niita tuskin kannattaa mukana kantaa. Nyt pahin myrsky on kylla ohi ja taalla Floresissa pitaisi kuulemma muutenkin olla ihan lamminta.. joten ei tassa mitaan hataa. :)

Jees, eilen meikalainen tayttikin 25 vuotta. Yritin kovasti etsia jostakin soittopaikkaa, etta olisin voinut onnitella pikkuveljeani hanen syntymapaivistaan. Kerrankin han sai 8h ajan olla minua vanhempi! :D Suomessa siis kun vuorokausi vaihtuu 8h aikasemmin. :) No mutta, tosiaan kaikki call centerit oli kiinni, koska tuulen takia kaupungissa ei ollut sahkoja. Sorry vaan Olli. Mutta isot synttarihalit (nain jalkikateen) sinne Suomeen. Samoin Kimmolle ja Miralle myoskin, heilla kun on synttarit samana paivana kun mulla! :)

Synttarit Guatemalassa sujuivat lahinna ihan "normaalisti". Aamulla heratessani en edes muistanut, etta oli minun syntymapaiva! ..sit kylla moneen otteeseen paivalla kerroin tuntemattomille ihmisille, etta "arvaa mita! Tanaan on mun synttarit!" ..silti kukaan kauppias tai kadun mies ei antanu mulle lahjaa. Yksi kauppias kylla halasi onnittelut. :D Illalla sit kaytiin kaupassa ostamassa ruokaa taman paivan Bussireissua varten (klo 7:30 lahto hotellilta, perilla taalla oltiin vahan yli kahdeksalta) ja mietittiin, etta ostetaanko ihan iltapalatarvikkeetkin (hotellilla kun oli keittio kaytettavissa) vai mennaanko ravintolaan. Lopulta paatettiin etsia Kirjasta (eli siis Lonely Planetista) meille ruokapaikka ja mentiinkin sitten sinne mika valittiin..paitsi ettei se ollut auki. Eika seuraavakaan ravintola ottanut asiakkaita, koska sahkokatkon takia ei ole turvallista, tai jotakin. Outo juttu, koska Nicassa sentaan saa aina ruokaa, vaikka sahkoa ei aina olisikaan. Kaasullahan se ruoka valmistetaan ja kynttilanvalossa on erittain ihana illallistaa. Lopulta sitten paadyttiin syomaan yhteen tosi upeaan ravintolaan (Kirjassa Top End -listalta). Oliko vahan kassi-alma -olo, kun mentiin niiden kolmen ison kauppakassin kanssa ja melkoisen epasiistit vaatteet paalla.. Ei sen valia! Tilattiin kuitenkin juhlan kunniaksi punkkua ja siina tilausta tehdessa Kikka taisi mainita tarjoilijalle, etta "tuolla tytolla on tanaan synttarit". Naureskeltiin, etta hienoa kun minun synttareita varten on ihan Marinba-konsertti -jarjestettu, kun ravintolassa esiintyi 7-henkinen ryhma, joista kuusi soitti Ksylofonia ja seitsemas soitti kontrabassoa (tai jotakin vastaavaa). Kun oltiin syoty ruuat, alkoi "orkesteri" soittamaan Paljon onnea vaan (Cumpleaños Feliz) -kappaletta, ja kolme tarjoilijaa tuli laulaen tuomaan minulle leivoksen, jossa oli kynttila!, ja PIÑATAN!!! Olen koko syksyn puhunut, etta sitten mun synttareilla pitaa olla piñata, mutta eihan sita mitenkaan voinut taalla reissun paalla jarjestaa.. Ja nyt sitten minulle tuotiin piñata! No, eihan se toki ole ihan sama asia, kuin oikea iso karkilla taytetty piñata, jota saa sitten silmat sidottuna maiskia puukepilla, kunnes karkkia sataa... Mutta onhan se todellakin paljon parempi kuin ei mitaan. Lopuksi kun Marimba-musiikki paattyi, alkoi tuo kolmikko viela laulaa itse marakasseilla saestaen tuota "Feliz Cumpleaños a ti!" -laulua ja Kikka kertoi, etta moni vieruspoydissa oli yhtynyt tuohon lauluun. Ihana ilta! Todellakin mahtavaa olla taalla Guatemalassa ja kaiken paalle saada Piñata :D

Tammoista. Taalta kotiutuu varmasti 12.1. aivan hullu nainen, kun kaikki nama ihanat varit saavat ihmisen sekoamaan. Olen jo ostanut joitakin pienia asioita (joita en tietenkaan paljasta, koska osa saattaa paatya tuliaisiksi), mutta vahan enemman voisi olla rahaa kaytettavana. (Aiti, laheta lisaa rahaa (kayttotilille) ! ;D) :D

Alkuasukkaita Antiguasta