Kaiken kattava Guatemala-raportti

No nyt ollaan vihdoinkin kotiuduttu sieltä Guatemalan reissulta. Oli aivan mahtavaa! Suosittelen Guatemalaa lämpimästi kaikille! Aivan ihana matkakohde: Upeat maisemat, lämmintä (jos ei nyt ihan hellettä aina), täysin länsimaalaisuudesta poikkea pukeutuminen, halpa hintataso (tosin kaikki maksoi melkein tuplat tottumiimme nica-hintoihin verrattuna), toreilta löytyy paljon shoppailtavaa ja maassa on sopivasti turismia, jotta perus-turisti löytää palvelut melko helposti ja vaihtoehtojakin niin palvelun tarjoajissa kuin kohteissakin löytyy! Ehkä meidän matkamme suurin puute liittyy tuohon turismiin - olimme maassa niin vähän aikaa, että meillä ei ollut aikaa kiertää perus-kohteiden lisäksi muita, vähän harvinaisemmin vierailtuja paikkoja. Siksi meidän kohteemme olivatkin melko täynnä turisteja - - vaikka nyt ei edes ole kovin kiihkeä turismikausi! Lisäksi maalla on tarjota rannikkoa niin Atlantilta (Karibian mereltä) kuin Tyyneltä valtamereltä - ja sieltä löytynee niin auringonpalvojan paratiiseja kuin surffarille sopivia tyrskyjä!

Aikaisemmissa blogeissa olikin jo alkumatkasta raporttia. Vaikka reissun päällä mietin, että kirjoitan nopeasti jostakin, ja kotona sitten lisää, niin taitaa kyllä käydä niin, että nuo Tikal ja Antiguan ensimmäiset päivät (mm. synttärit) jäävät nyt hieman taka-alalle tässä "virallisessa raportissa" ja kerron sitten noista Tikalin reissun jälkeisistä päivistä enemmän! Selasin juuri kaikki Guatemalan kuvat, ja niitä on jälleen paljon (n. 450)! Oli melkoisen vaikeaa karsia tuosta määrästä kuvia tähän blogiin parhaiten reissun tunnelmia kuvaavat otokset.

Pariskunta Antiguan torilla.

Reissun jälkeisinä päivinä olo oli melko väsynyt. Nukuin reissun viimeisenä yönä minimaalisen vähän, ja kun kotiinpaluun jälkeen ei kauheasti ehtinyt huilia, kun piti jo samana iltana kiitää Kirstin 50v juhliin. Niistä kotiuduttiin noin puolenyönaikaan, jonka jälkeen nukuin makoisat 8h. Aamuvirkun kirous päälläni heräsin vähemmän pirteänä jo kahdeksalta, enkä enään osannut nukkua lisää, vaikka kuinka kovasti väsytti. Kovasti yritin silloin jo aamulla blogia tehdä, mutta kuvien valitsemisen ja muokkaksen jälkeen en sitten enempää jaksanutkaan ja sänky vei voiton. Maanantaina lähdin urheasti töihin, mutta tiistaina jo jouduin olemaan töistä pois jonkun vatsapöpön takia. En usko, että mistään sen suuremmasta murheesta on kyse, mutta mieluummin nyt huilin pari päivää, kuin että olen sitten kipeenä kun porukat tulevat. Tulevat siis ylihuomenna lauantaina, eli YLIHUOMENNA!! Mutta siis, ensin pitää kertoa Guatemala alta pois.

...

Tikalista tulimme kotiin Antiguaan siis yöbussilla. Satu ja Kikka eivät järin paljoa tuolla bussimatkalla nukkuneet. Minä puolestani sain nukuttua n.4h, eli en ollut seuraavana päivänä aivan niin väsynyt. Se seuraava päivä siis meni lähinnä väsyneenä. Ei kauheasti paljoa mitään tehty - käytiin Jade-museossa ja muutamassa kaupassa. Alunperin suunniteltiin, että mennään illalliselle vielä, mutta Kikka oli niin väsynyt että lähti jo kuuden pintaan kämpille nukkumaan. Me Sadun kanssa käytiin vielä ostamassa seuraavan päivän volcano-matka ja kävimme myös ruokakaupassa ostamassa evästä tuolle matkalle. Kun päästiin kämpille, Kikka oli jo nukkumassa. Sadun kanssa hetken aikaa siinä vielä juteltiin ja minä yritin hieman hieroa Sadun kipeitä hartioita. (Kuulemma auttoikin!) Yritettiin puhua hiljaa, ettei kauheasti Kikan unta häirittäisi, ja lopulta todettiin, että kello taitaa olla jo aika paljon, melkein keskiyö! Että pitäisiköhän sitä itsekin ruveta jo nukkumaan. "Paljonkos se kello onkaan?" "Kakskyt vaille kaheksan!"... Että se siitä keskiyöstä! Oikeasti kuitenkin hyvä, että mentiin niin aikasin nukkumaan, koska seuraavan aamun tulivuoriretki alkoi jo kuudelta. Niinpä olimme aamulla viideltä virkeitä ja emme tainneet oikein tajuta, että jotkut muut haluaisivat siihen aikaan vielä nukkua.. Seuraavana iltana saimmekin naapurilta ystävällisen huomautuksen oven alta luiskautetulla lapulla "Please, be quiet at 5 am!" (eli olkaa hiljaa aamu-viideltä, kiitos!). Jep jep. Oltiin kyllä seuraavana aamuna hyvässä unessa vielä aamu viideltä..

Volcano-retkemme alkoi vähän huonosti, kun bussimme tuli puoli tuntia myöhemmin kuin ilmoitettu aika oli. Lisäksi meidän noutamisemme jälkeen bussi pyöri ympäri Antiguaa etsien yksiä retkiläisiä - kuskilla ei selvästikään ollut hajuakaan missä heidän asuntonsa sijaitsee. Lopulta hukassa olleet tytöt löytyivät seitsemän aikaan (eli tunti ilmoitetun noutoajan jälkeen - yllättävää että olivat vielä odottamassa!) ja pääsimme lähtemään kohti Pacayan tulivuorta. Automatka kesti noin 1,5 tuntia. Bussipysäkillä pääsi vielä ennen patikoinnin alkua vessaan ja sai juoda aamukahvit ja sitten pitikin lähteä kiipeämään. Vaihtoehtona olisi ollut ottaa taxi - eli 60 quetzalin hintainen hevoskyyti mutta mepä oltiinkin reippaita ja käveltiin. Yksi ryhmäläisistämme otti kuitenkin hevosen, koska hänellä oli astma. Lisäksi pikkupojat myivät (tai oikeammin vuokrasivat) kävelykeppejä edulliseen seitsemän quetzalin hintaan, mutta emme ottaneet niitäkään, sillä arvelimme niiden olevan lähinnä tiellä kun toisessa kädessä on vesipullo ja toisessa kamera..

Ryhmässämme oli 14 henkeä ja oppaanamme oli espanjankielinen Jose. - erittäin mielenkiintoinen persoona! Satu sanoi, että Jose on aivan kuin Pirates of the Carribean elokuvan Captain Jack Sparrow, ja oli kyllä asiassa melko lailla oikeassa! (kuva löytyy sadun blogista) Josen hulluttelun ansiosta ryhmästämme tuli reissun aikana melko tiivis ja meillä oli todella mukava matka ylös vuorelle samoin kuin vuorelta alas. Matka ylös oli hetkittäin hyvin raskas, mutta ehdottomasti kannatti. Ylös kiipeäminen kesti noin kaksi tuntia. Pari kertaa pysähdyttiin ottamaan valokuvia, mutta melko reipasta tahtia siinä kyllä mentiin. Minulla meinasi aivan viime metreillä kunto loppua kesken, mutta lopulta pääsin ihan kunnialla ylös asti. Ylhäällä sitten odottikin upea näky: Mahtava laavakenttä, jossa näkyi (ja jopa kuului!) sulan laavan valuminen. Hetken aikaa hengähdettiin korkealla kalliolla, josta sitten pian suuntasimme tuolle laavakentälle ja kohti tuota sulaa laavaa! Kävelimme laavakentällä vajaan tunnin ja kävimme aivan parin metrin päässä tuosta valuvasta laavasta. Itse asiassa kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy, kävelimme jäähtyneen laavan päällä, ja kun laavakivien väleistä katsoi jalkojen alle, niin siellähän näkyi kirkasta punaista laavaa! Että oikeastaan aika hurjasti siellä käveltiin aivan sulan laavan yläpuolella. Lämpötilakin oli kyllä sen mukainen! Tuntui kuin olisi ollut saunassa! Paitsi että lämpö tuli jalkojen alta, mikä tuntui oudolta. Onneksi meillä kaikilla oli hyvät vaelluskengät, ettei tarvinnut miettiä, että kengänpohjat sulaisivat - toisin kuin yhdelle ryhmäläisistämme kävi.. Hänen kenkänsä sanoivat itsensä irti tuolla laavakentällä, kun kengänpohjat melkein kokonaan irtosivat. Onneksi hän pääsi vielä perille asti samoilla kengillä turvallisesti!

Muistoksi matkastamme Jose halkaisi kaikille lavakivet, joissa loistaa upeasti mineraalit.. Vähän kuin kissankultaa, mutta hienompaa! ;)

Paluumatkalle lähtiessä Jose kysyi meiltä haluammeko mennä samaa "turvallista" reittiä pitkin, vai haluammeko mieluummin valita hieman jännemmän reitin, jossa voimme nähdä upeita orkideoita! Kaikki halusivat lähteä erireitille, ja niinpä sitten palasimmekin metsäreittiä (ilman polkuja) pitkin kotiin. Jose kertoi, että eräs turisti oli kertonut aikaisemmin että tämä kyseinen orkidea on todella harvinainen - että hän oli kuulemma nähnyt tuon samaisen orkidean vain kerran aikaisemmin yhdessä usa:laisessa kasvitieteellisessä puutarhassa.. Jos joku teistä on orkidea-tietäjä, niin kertokaa toki oliko tuo turisti oikeassa! Lisäksi näimme metsäretkellämme lehmän joka kovasti ammui meille ja näimme myös toisen hienon orkidean (tosin ei kukkivana), josta minulla ei ikävä kyllä ole valokuvaa. (sadulla on, katsokaa sieltä!)

Pacayan tulivuori savutti todella paljon, eikä huipulle ollut mitään asiaa. Laavakenttä, jolla kävelimme oli pari sataa metriä huippua alempana.

Tässä siis se kuuluisa orkidea.

Kaupungissa oltiin takaisin joskus kahden aikaan. Ei taidettu paljoa muuta tehdä kuin käydä syömässä ja käytiin taas samassa matkatoimistossa ostamassa seuraavalle päivälle retki panajacheliin ja chichicastenangolle. Illalla taas aikaisin nukkumaan, ja aamulla herätys vasta seitsemältä. Panajacheliin mentiin myöskin Shuttle Bussilla, eli pikkubussilla, ja lähtö oli kahdeksalta.

Särkänniemi-teema sai taas jälleen jatkoa, sillä matkamme Antiguasta Panajacheliin oli pelkkää vuoristorataa. En todellakaan enään tuon kokemuksen jälkeen ihmettele miksi vuoristorataa sanotaan vuoristoradaksi - bussimatkaamme hieman lisää vauhtia ja jonkun verran lyhyitä suoria osuuksia vielä lyhyemmäksi, niin johan olisi jännitystä.. Nyt ei tarvinnut onneksi pelätä, sillä kuski tuntui osaavan reitin ja ajoi hyvin varmasti ja mielestäni sopivalla nopeudella. Matka oli täynnä upeita vuoristomaisemia, mutta en ikävä kyllä jaksanut ottaa valokuvia tuolta matkalta.

Panajachel on kaupunki Atitlan-järven rannalla. Kaupungissa on 15,000 asukasta, ja se sijaitsee 1560 metrin korkeudessa. Atitlan-järvi puolestaan on kolmen tulivuoren ympäröimä aivan upean puhdas järvi. (Nicaraguan järvet kaikki ovat aivan kauhean likaisia.) Meidän hotellimme sijaitsi aivan järven rannalla, ja saimme olla siellä aivan rauhassa, sillä turistikauden ollessa hiljaisimmillaan, ei hotellissamme kuten ei rantaravintoloissakaan ollut lisäksemme muita. Olimme Panajachelissa vain yhden päivän - ja tuon päivänkin vietimme lähinnä muissa kaupungeissa: ostimme paikalliselta mieheltä veneretken, joka sisälsi vierailun vastarannalla olevassa Santiago de Atitlanin kylässä sekä San Marcosissa. Santiago de Atitlan oli turisti-kaupunki, jossa lähinnä oli myyntikojua myyntikojun vieressä. Kaupunki sijaitsee suuren niemen rannalla, joten sillä ei ole suoraa näköyhteyttä Atitlanin aavalle selälle. Tämä kuva on otettu Santiago de Atitlanin satamassa. Olimme tuolla kaupungissa vain 1,5 h jonka jälkeen suuntasimme seuraavaan kylään. Silti ehdimme ostaa aika paljon: minä ostin yhden sängyn peitteen ja pari tablettia. Satu ja Kikkakin saivat ihan mukavasti tuettua paikallisia käsityöläisiä..

SanMarcos puolestaan on täysin erilainen kylä kuin Santiago. San Marcosista löytyy mm. paljon vege-ravintoloita, hierontapaikkoja, joogaa, meditaatiokeskuksia ja ennustajia. Se oli mukavan rauhallista vaihtelua tuolle Santiagon hässäkälle, mutta todellisuudessa tuo tunti, joka meille oli varattu tuossa kaupungissa vierailuun riitti sille hetkelle aivan hyvin. Toisaalta olisi ollut mukava rauhoittua yhdeksi kokonaiseksi päiväksi tuossa kylässä, mutta koska aikamme oli niin rajattu, oli pakko jatkaa matkaa. Illalla vielä kävimme hieman ostoksilla, jonka jälkeen menimme rommille rantaravintolaan katsomaan auringolaskua Atitlanille.

Tulivuoren rinteet ovat täynnä upeita linjoja, kun laava on valunut ja jähmettynyt uriksi. Hiljentyneen San Pedro -tulivuoren rinteet ovat nyt reheviä kasvillisuudesta.

Santiago de Atitlanin torilla mehunmyyjä. Näitä jugoja on tarjolla myös Nicaraguassa, mutta "niitä ei ole turvallista juoda", sillä ne on tehty hanaveteen, jota ei bakteerikantansa vuoksi turistille suositella.

Veneilijöitä Santiago de Atitlanin edustalla.

Santiago de Atitlanin Satama

Kaupustelija Panajachelin rannalla. Olimme tässä juuri auringonlasku-drinkillämme. Ostimme tältä rouvalta kaksi huivia sekä yhden ponchon ja siihen sopivan vyön.

Illallispaikkamme kokki ja hänen tyttärensä. Tällaisia asusteita näki joka puolella Guatemalassa. Lasten rattaita ei paljoa katukuvassa nähty, kun kaikki paikalliset kuljettavat lapsia selkärepussa kankaan avulla. Tuokin tyttö pian nukahti äitinsä selkään omaan kangaspussiinsa..

Auringonlasku Atitlanilla

Auringon nousu Atitlanilla

Seuraavana aamuna meidän bussimme lähti kahdeksalta kohti Chichicastenangoa, joten ehdimme hyvin kuvaamaan vielä auringonnousakin järven rannalla. Onneksi sää oli niin hyvä, että saimme mahtavia valokuvia!

Chichicastenangon tori on Guatemalan suurimpia alkuperäisväestön kauppapaikkoja, josta voi löytää perus-toritavaran lisäksi valtavasti upeita kankaita ja niistä valmistettuja tuotteita. Vietimme tuolla torilla yhteensä n. 5 tuntia ja saimme tuettua paikallisia tuottajia aika hyvin ja tehokkaasti! Meillä kaikilla oli valtavan suuret kassit tavaraa ja minä ostin viime metreillä yhden putkikassin, johon pakkasin suurimman osan ostoksistani.. Lopulta Guatemalasta palatessamme meillä olikin yhteensä 30 kiloa enemmän tavaraa kuin sinne mennessä! :D Chichissä olisi valtavan paljon myös upeaa kuvattavaa, mutta paikalliset ihmiset eivät tykkää tulla kuvatuksi, tai jos antavat luvan kuvata heitä, siitä pitää maksaa! Yleensä he pyytävät röyhkeää viiden quetzalin hintaa (eli n. 45 snt).. Ja käytännössä maksetut kuvat harvoin onnistuivat. Toinen vaihtoehto saada valokuvata ihmisiä, oli ostaa heiltä jotakin.

Ostaminen puolestaan on Guatemalassa mielenkiintoista. Kun kysyt hintaa, vastaavat he hinnan, jonka jälkeen lisäävät heti samaan hengenvetoon, että "vai kuinka paljon haluat maksaa?". Mielenkiintoista! Sitten siinä tingataan puolin ja toisin, ja lopulta hinta on 30-60% alkuperäisestä hinnasta. Melko hyvin aina lopulta tehosi se, että "ok, en sitten ota. Moikka!" niin johan hinta tippui halvemmaksi - tai jos ei, niin sitten tosiaan olin tarjonnut liian vähän. Ostin torilta pöytäliinoja (pieniä ja vähän isompia), tyynyliinoja, laukkuja, pussukoita ja servettejä. Kaikkea tarpeellista siis! :D

Maria myymässä tuotteitaan. Ostin häneltä sinisen pöytäliinan.
En kuitenkaan kuvassa näkyvää, vaan hieman erilaisen.

Mustaa maissia Chichin torilla.

En ollut koskaan ennen Nicaan tuloa ajatellut, että maisseja voi olla niin montaa eri väriä ja lajia!

Kuten jo kerroinkin, paikalliset eivät tykänneet että heistä otetaan kuvia, ja monesti paras tapa päästä eroon kauppiaista, joilta ei halunnut ostaa mitään, oli ryhtyä ottamaan heistä valokuvia. Tuon kuvassa olevan pöytäliinan muuten taisin lopulta sitten kuitenkin ostaa...

...Ja sitten jos joskus satuit olemaan hyvässä paikassa ottamassa mielenkiintoista kuvaa (kuten juuri tässä tästä rouvasta ja possusta), niin sitten joku tyhmä jenkki astuu kuvaan ja se sitten siitä kuvasta...

Pöytäliinoja vai paneliverhoja vai seinävaatteita? Upeita joka tapauksessa!

Jos satuit ostamaan yhdeltä katukauppiaalta jotakin, kohta kimpussasi oli niitä kymmenen! Oikeastaan juuri näiltä ilman kojuja kulkevilta kauppiailta sai tuotteista parhaan hinnan. Monesti vaan tuli ostettua sitten jotakin, mitä ei ehkä aikonut, mutta kun halavalla sai..

Chichistä palattiin suoraan Antiguaan ja siellä oli edessä vielä yksi kokonainen päivä jonka pakolliseen ohjelmaan kuului lentokenttäkuljetuksen ostaminen. Onneksi meillä oli tuttu matkatoimisto, josta ostaa tuo matka, niin ei tarvinnut kauheasti miettiä, että mistä sen hankkii. Toisaalta, vaihtoehtoja Antiiguassa olisi kymmeniä, joten toisaalta ei siellä pulaan jäisi vaikka haluaisi joka päivä käyttää eri matkatoimistoa! Perjantaina kävimme Antiguassa vielä viimehetken ostoksilla ja lauantaina sitten lähdimme lentokentälle yhdeltätoista. Eli ei ollut mitenkään mahdottoman kiireinen aamu onneksi!

Sellainen matka. Suosittelen. Voi kun olisi täällä tähän samaan reissuun enemmän aikaa ja rahaa, niin palaisin taatusti Guatemalaan. Mutta sen sijaan myöhemmin joskus tulen kyllä palaamaan tuohon maahan!

***

Huomenna sitten lähdetään Managuaan ja käydään illalla syömässä tai drinkillä siellä olevien suomalaisten kanssa. Ainakin Petri ja Kari ovat lupautuneet tulemaan. Petri on siis lähetystön turvallisuuspäällikkö, karista puolestaan en tiedä. Kikka on ollut tämän viikon Ometepen saarella, ja minä ja Satu olemme olleet kotona kahdestaa. Eilen uudet tytöt (Anna, Elina ja Karoliina) olivat meidän luona syömässä, ja vaikka tuntuu siltä, että aikataulumme menevät hieman ristiin, niin silti samassa veneessä täällä seilataan ja siten siis samaa jengiä ollaan! Ja olipas muuten mahdottoman mukava yllätys, kun tytöt toivat meille ruisleipää ja IRTOKARKKIA! En edes tiennyt kaipaavani irtokarkkia (vaikka Suomessa syönkin irtsareita aika paljon!), mutta voi että miten hyvältä nuo maistuivat. Terveiset siis vielä Sannille, jonka idea irtsareiden tuominen oli. Sanni siis oli vuosi sitten Nicassa, ja oli Suomen päässä antamassa tytöille neuvoja mitä pakata mukaan ja miten ylipäätään valmistautua tähän reissuun..

Mutta siis, miksi ylipäätään mennään huomenna Managuaan, niin syy on tietty se, että YLIHUOMENNA TULEE MUN ÄITI JA ISÄ TÄNNE! ..eli mennään jo päivää aikasemmin, että ehditään ite hieman olla Managuassa. Ja Matagalpaan palataan vasta sunnuntaina, koska sunnuntaina puolestaan Kikka lähtee kohti Suomea. Eli samalla reissulla hoidetaan monta asiaa.

Äidin ja isän kanssa sitten reissataan jonkun verran vanhoja tuttuja paikkoja, mutta suurimmaksi osaksi yritetään tehdä jotakin meillekin uutta.. Siitä raporttia sitten viimeistään 2 viikon päästä, kun vanhukset lähtevät 2.2. takaisin suomeen. Sitten meillä onkin sen jälkeen Sadun kanssa vielä yli kuukausi aikaa rentoutua ja rauhoittua ennen sinne Suomen hälinään ja kylmyyteen palaamista!