Corn Island - Maissisaaret

Corn Islands sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Nicaraguan rannikosta Karibianmerellä. Saaria on kaksi, toinen on iso corn ja toinen pieni corn. Isolle Cornille pääsee joko laivalla, joka kulkee Bluefieldsistä kahdesti viikossa, tai lentokoneella, joka lentää Bluefieldsistä ja managuasta kahdesti päivässä. Isolla saarella on päällystettyjä teitä ja taksiliikenne kulkee Nicaragualaiseen tapaan vilkkaasti ja edullisesti etenkin sataman ja lentokentän välillä. Me emme tuolla isolla saarella taksimatkoja enempää viipyneet, vaan siirryimme siis lentokentältä suoraan satamaan, pikku-Cornille lähtevälle veneelle.

Nica-matkallamme aika-ajoin esiin noussut Huvipuisto-teema (erityisesti montelimarin rannekkeet ja Guatemalan Vuoristoradat) jatkui myös tällä matkalla: venematka isolta saarelta pienelle oli melkoista pomppua ja töyssyä. Veneen laitojen ylitse hyppi aika paljon vettä, mutta matkustajia nauratti. Hieman tuulisemmalla säällä olisi saattanut jopa pelottaa, mutta nyt onneksi vain nauratti! Veneessä oli tarvikkeena suuri pressu (sellainen vihreä "lainapeite), jonka olisi voinut vetää matkustajien päiden ylle, mutta onneksi kukaan ei edes ehdottanut sen alle suojautumista! Aallonkuopassa ollessa seuraavan aallon harja näytti olevan veneen laitoja korkeammalla, joten kieltämättä hetkittäin jännitti, pelottanut ei kertaakaan. Satu yritti ottaa tuosta matkasta videotakin, mutta en ole sitä nähnyt, enkä tiedä pystyykö siitä ollenkaan mitään kuvaa saamaan millaista menoa se oli - se vestibulaarinen (siis tasapainoaistimuksellinen) tuntemus on kuitenkin niin olellinen osa tuota elämystä!

Iso Corn Island, lentokoneesta kuvattuna. Saaria ympäröivät koralliriutat näkyvät tästä kuvasta upeasti.

Pikku-Cornin rantaviivaa.

Pieni pala paratiisia...

Pikku-Corn on niin pieni, että sen helposti kävelee päästä päähän muutamassa tunnissa. Saari on suurimmaksi osaksi turistien käytössä, mutta löytyy sieltä pieniä viljelysplänttejä (mm. sokeriruokoa), joihin on helppo eksyä.. (*köh*) Rantaviivat ovat kaunisat vaaleaa hiekkaa, mutta vesiraja on yleensä hyvin kivikkoinen tai täynnä meriheinää, joten aivan ihanteellisia uima-beacheja ne eivät ole. Paras snorklaus-paikka löytyi lopulta omasta majapaikastamme katsoen saaren vastakkaisesta päästä, jonne käveli n. puoli tuntia. Yleensä kävelymme ajoittui (joko meno tai paluu) keskipäivälle, joka on ehdottomasti typerin aika tehdä mitään ulkona. Nicaraguassa aurinko paistaa taivaan keskeltä vasta syyspäivän tasauksen tienoilla, joten nyt se ei sentään noussut aivan lakipisteeseensä... Pieneksi kuitenkin jäi keskipäivällä kulkijan varjo, joten melkoista porotusta siinä sai osakseen. Ensimmäisenä päivänä tuon reissun kävelimme kaiken lisäksi ilman aurinkorasvoja ja ilman vettä. Niiin turistia!

Niin tosiaan, saarella ei ole autoja, eikä oikeastaan teitäkään. Turistialueella, ts. sataman läheisellä hotellialueella on muutaman sadan metrin matka päällystettyä jalkakäytävää, ja kylässä koulujen luona satamasta lähtee toinen pari sataa metriä päällystettyä katua, mutta muuten kulkureitit ovat viidakossa kulkevia kinttupolkuja.

Auringonlaskuja pikku-Cornilla

Pikkucornin rannikonpuoleiselta rannalta (eli sieltä missä meidän hotellikin oli) näki upeasti auringonlaskut aavan meren taakse. Toiselta puolelta puolestaan pystyi näkemään auringon nousut! Yhtenä päivänä jaksettiin nousta viideltä ja lähteä katsomaan tuota auringon nousua. sieltä se pilkisti meren takaa n. 5:45.

Auringon nousua ihailemassa paikallisen kulkukoiran kanssa. :)

Cornin lähes kaikilla koirilla oli samanlaiset korvat. Minusta näyttivät kaikki Dobby-kotitontulta Harry Potter -elokuvista! Tässä vielä toinen koira korvaesimerkiksi, että voitte sitten itse todeta, että miltä teidän mielestänne näyttävät.. Suloisia joka tapauksessa olivat minun mielestäni!

Näitä simpukoita (vai kotiloita?) olisi voinut ostaa edullisesti: hinta vain 20 C$, eli hieman alle euron! Jututimme myyjää hetken, ja tulimme siihen tulokseen, että emme ehkä sittenkään halua nauttia tällä tavalla löydetyistä simpukoista, vaikka miten upeita matkamuistoja olisivatkaan: mies kertoi sukeltavansa niitä meren pohjasta, tappavansa sisällä olevan nilviäisen klorofyllillä, ja sitten puhdistavansa simpukan myyntiä varten. Yritimme hieman kysellä, että onko noita kotiloita helppo löytää (toisin sanoen, onko ko. eläin yleinen vai harvinainen) ja mies kehui että vaikeata on, mutta hänpä onkin etevä. Oli niin kovin ylpeä työstään. Otettiin kuitenkin valokuvia muistoksi tästä asiasta, ja vaikka tosiaan kauniita kuvia onkin, niin on kyllä tyhmää, että eläin joutuu murhatuksi kauniin kuorensa ansiosta. En tiedä kotiloista sen tarkemmin, mutta luulenpa, että noin ison kotilon täytyy kyllä olla aika vanha eläin.. Mutta kuvat ovat kyllä kauniita.. (melkein tuntuu väärältä niitäkin ihastella..)

Sadun vesikameralla saatiin mahtavia kuvia. Osa kuvista on Sadun ottamia, osa mun ottamia. Ainakin kalaparvi ja tämä ensimmäinen "puu" ovat Sadun kuvausretkeltä.

Kuultiin monien snorklaajien tarinoita siitä, kuinka hai oli käynyt kiertämässä heidän ryhmäänsä tai jotakin siihen kuuluvaa henkilöä snorklausretken aikana. Itseä hieman jännitti asia, mutta lopulta olin jo henkisesti valmistautunut, toimimaan hain ilmestymisen varalta: Karibian meren rannikolla hait eivät kuulemma ole ihmiselle vaarallisia, sillä meressä on niin paljon hyvää kalasaalista niille syötäväksi, etteivät ne halua hyökätä niin suuren eläimen kimppuun kuin ihminen. Lisäksi niiden saaliseläimiin ei kuulu hylkeitä, joten ei senkään takia ole vaaraa, että ne erehdyksessä luulevat ihmistä hylkeeksi. Ovat kuulemma vain niin uteliaita eläimiä, että mieluusti käyvät hieman tsekkaamassa, että mikäs kumma otus heidän apajilleen on ilmestynyt, ja muutaman kierroksen jälkeen uivat sitten pois.. Joten olisihan se ollut hienoa saada haista valokuva! Ja lopulta toiveeni toteutuikin.. Tosin ei aivan niin kuin ensialkuun asiaan olin varautunut. Mutta kuitenkin:





Nicaraguan kansalliskukka Sacuanjoche, eli valkotemppelipuu tai rusotemppelipuu. Sadun blogissa on kuvia Matagalpassa kuvastusta Sacuanjochesta. Tämä yksilö oli väriltään hieman erilainen kuin aikaisemmin näkemämme (väri vaihtelee täysin valkoisesta, kelta-sävytteisen ruskeasta punaiseen). Lisäksi tämän kyseisen puun erikoisuutena oli se, että siinä oli runsaasti vihreitä lehtiä, toisin kuin aikaisemmin näkemissämme puissa: muissa oli vain tyhjät oksat, ja oksan päissä runsaasti kukkia!



Matkat Corn Islandille lensimme kuvassa olevalla pienellä lentokoneella. Vikin kertoman mukaan vuosikymmen sitten ko. pienkoneet lähes järjestäen tippuivat matkallaan, ja kuolleita oli paljon. Matka paratiisisaarille oli siis melkoisen uhkarohkeaa noihin aikoihin. Nykyään kalustoa on kuitenkin kuulemma parannettu suuresti, eikä meillä kuulemma pitänyt tilastollisesti ainakaan olla mitään syytä pelkoon. Ja niinhän siinä sitten kävikin, että turvallisesti ja nopeasti pääsimme määränpäähämme: ensin Bluefieldsistä Corn Islandille, ja myöhemmin sitten Cornilta Managuaan. Lento Managuaan kesti muistaakseni vajaa 2 tuntia (tai ehkä yli 2h, en ole varma). Se meni mukavasti nukkuessa. :D

Pientä jännitysmomenttia luodakseen Kapteeni (vai ehkä sittenkin perämies?) päätti lukea matkan aikana päivän uutiset paikallisesta sanomalehdestä.. Riittäähän se jos autopilotti ohjaa!

Managuan lähettyvillä seurasin mielenkiinnolla maisemaa: täysin symmetriseen ympyrän muotoon tehdyt pellot hämmästyttivät minua suuresti. Joku agronomiasta enemmän ymmärtävä voisi selittää minulle miksi näin on tehty? Olin näkevinäni jonkun pellon keskipisteessä tolpan, mutta missään en nähnyt sitä pässiä, joka on ollut tolpan narussa syömässä alueen täysin ympyrän muotoon!

Corn Islandilta palasimme Matagalpaan viimeisenä lauantaina. Aikaa pakkaamiseen ja viime-hetken ostoksiin oli sitten enään sunnuntai, maanantai ja tiistai. Keskiviikkona puolen päivän aikaan oli edessä lähtö kohti Managuaa. Sadun piti ehtiä hakea passinsa suurlähetystöstä (vanha passi oli mennyt reissun aikana rikki, eikä Jenkkilän läpi uskaltanut risalla passilla yrittää). Hienoa, että passin nouto ei sentään jäänyt aivan viimetinkaan ;-)