Pää sekaisin

No nyt on kohta kaksi viikkoa takana Suomi-eloa. Eilen pääsin takaisin omaan kotiin Jyväskylän Esankadulle. Vähitellen alkaa arki palata takaisin uomiinsa, mutta aika paljon vielä käytännön asioitakin on sekaisin: tavarat pitää kantaa vintiltä alas ja niiden pitää löytää omat paikkansa kaapeista ja laatikoista. Samalla varmasti teen jonkun verran inventaaria omistamistani tavaroista, ja osasta varmasti luovun tarpeettomana.
Koulutyöt painavat päälle: osa Nica-raporteista on vielä kesken, ja ne pitäisi tehdä tämän viikon aikana valmiiksi. Lisäksi oppitunneilta alkaa tulla ryhmätöitä ja oppimistehtäviä ja ja ja.. Joten kiirettä piisaa. Alkaa ressi painaa päälle, enkä oikein osaa aloittaa mistään selkeästi. Espanja-nelonen alkoi eilen. Ennen Nicaa suoritin ykkösen ja kakkosen, joten nyt se kolmonen sitten menee Nica-olemisen piikkiin. En tiedä saanko sen suoraan hyväksi-luetuksi, vai pitääkö käydä suorittamassa tentti. Lisäksi pitäisi hakea Kielikeskukselta joku Espanjan keskustelukurssi hyväksiluetuksi tuolla nica-olemisella..

Kesätyötkin ovat vielä auki. Herkuttelen ajatuksella, että kesällä kun ei ole töitä, palaan Nicaan elämään halvasti (maksaen 300e/kk vuokraa suomeen ja lennot n.1000e), mutta saapa nähdä miten todellisuus sitten asettuu uomiinsa. Ärrältä olen kysellyt kesätöitä, ja ne ovat vielä hieman avoimina.

Vaikeinta tässä Suomessa olossa on kuitenkin, että ei oikein tiedä kuka on ja missä on. Mikä maa ja mikä valuutta -kysymykset kyllä saavat helposti vastauksen, mutta sen jälkeen sitten onkin vaikea vastata, että kuka minä olen (joo, joo! olen outi 25v...) ja miksi minä olen ja se vaikein: mitä minä haluan?! En osaa vastata. Juuri niin kuin Sanni omasta kokemuksestaan asian muotoili: täällä kaikki on täsmäleen samalla tavalla kuin 5kk sitten, vaikka itse on kokenut isoja asioita! En uskalla väittää, että olen itse muuttunut, mutta toisaalta - järjellä ajatellen - väkisinhän sitä ihminen tuollaisessa kokemuksessa muuttuu.. Muuttuuhan sitä viidessä kuukaudessa Suomessakin - sitä ei vain huomaa, kun kaikki muut muuttuvat ja sopeutuvat samaan aikaan vähitellen.. Niin, että en oikein tiedä, että mitä ajattelen oikeastaan mistään asioista. En edes osaa nimetä niitä asioita, joista en tiedä mitä ajatella.

On kiva olla Suomessa. On kiva olla koulussa ja nähdä kavereita. On kiva kertoa kokemuksistaan (etenkin, jos kyselijä osaa kysyä täsmäkysymyksiä. Millasta oli -kysymykseen on kieltämättä hieman vaikea antaa lyhyt ja ytimekäs vastaus. Oli hienoa. oli kivaa. Oli mahtavaa! Mutta ööh, mitä se kertoo meidän reissusta. Ei oikeastaan mitään muuta, kuin että todellakin tykkäsin reissustani ja tekisin sen koska tahansa (vaikka heti!) uudelleen!

Vielä yksi hämmentävä asia: ennen minun identiteettini yksi oleellinen osa oli toivomus opiskelija-vaihtoon pääsemisestä. Nyt sitten olin vaihdossa. Vihdoinkin! (aikaisemmin olen reissaillut ja ollut aupairina, mutta en vaihdossa.) Mutta tuo sama identiteetin osa on edelleen olemassa "haluan vaihtoon!" "haluan reissata!" "haluan olla pysyvästi mutta väliaikaisesti ulkomailla..." Ja saanko edelleen pitää tuon osan identiteetistäni, kun opettaja on sitä mieltä, että ei kyllä ole mahdollista lähteä vaihtoon kun jo olen ollut. (tosin meidän kv-koordinaattorimme yrittää kovasti kannustaa, että ehkä se joku porsaanreikä vielä löytyy, että me sadun kanssa sinne nicaan uudelleen päästäisiin.. kun rahaa kuulemma olisi, kun ei muita lähtijöitä kuitenkaan ole.)

Lisää ajatuksia tulossa, ja kun tämä pahin hässäkkä hieman helpottaa ja saan ehkä langattoman nettinikin jossakin vaiheessa toimimaan, niin kirjoitan vielä niistä viimeisistä reissuistamme, eli Orinocosta, Corn Islandista ja tietysti viimeisestä illasta ja lennosta kotimaahan.