Viisi paivaa on mennyt tosi nopeasti. Ollaan kayty kahdessa eri mexicolaisessa ravintolassa syomassa, ollaan hieman ostosteltu (tai lahinna satu on ostanut laukun ja paidan) ja tietty ollaan ruokakaupassa kayty myoskin. Yhtena paivana oltiin katsomassa sita Elinan uutta hevosta ja eilen sitten oltiin Paivikin (ja elinan) kotona San Ramonissa.
Ihmiset joita olemme tavanneet taalla ovat aivan mahtavan mukavia! Emantamme Yolanda, joka siis asuu kanssamme, on aivan ihastuttava rouva. Han on "adoptoinut meidat omiksi tyttarikseen" ja pitaa meista hyvaa huolta. Yolanda on ammatiltaan kampaaja, ja hanen kampaamonsa on siina samassa talossa, jossa asumme. Han puhuu erittain selkeaa espanjaa, joten minakin vahaisella kielitaidolla pystyn tietamaan mita on kyse ja jopa ymmartamaan joitakin yksityiskohtia keskustelusta. Satu puolestaan puhuu jo tosi hyvaa espanjaa, mista tietty on minullekin paljon apua, koska muuten taalla menisi tosi nopeasti sormi suuhun! Kotimme on myoskin aivan ihastuttava! emme ole nahneet siella yhtakaan torakkaa tai muuta inhottavaa elainta. Meilla on siella vesivessa, joka toimii muuten kuin suomessa, mutta paperi pitaa pistaa roskakoriin ponton viereen. Meilla on suihku, josta tulee ainakin valilla lamminta vetta. Veden lampotilaa ei kyllakaan saa saadettya vaan se on sitten sellaista kuin on! Meidan talon ymparilla on aita ja portissa on iso munalukko. Lisaksi kotonamme on koira Bobi, joka enemman tai vahemman pelottaa varkaita. (oikeasti bobi on tosi kiltti ja leikkisa koira, mutta onneksi sentaan haukkuu autoja, etta hieman pelottaisi tuntemattomia!)
Paivikki on myoskin tosi kiva. Hanella tuntuu olevan kiireista niin heidan taksi-firmansa, elina-tyttaren harrastuksissa kuin kahvi-tilan asioita hoitaessa, mutta silti hanella on aina aikaa vastata meidan tekstiviestiin tai lahtea kahville (eli toisin sanoen, paikallisella kielella, kokoukseen kanssamme!). Paivikki on hoitanut kaikki asiat tosi hyvin meita varten, ja ehka siina on yksi suuri syy, miksi kaikki taalla on niin ihanaa!
Maanantaina aloitamme harjoittelumme. Naimme eilen Sannin (eli aikaisemman nican matkaajan) kuvia meidan tulevista tyopaikoistamme ja naytti kylla kivalta. Minulla on melko lyhyt kavelymatka omalle tyopaikalleni (tosin nicat kuulemma eivat sellaista matkaa kavelisi!) ja ajattelin tosiaan reippailla sita, mikali vain ei ole rankkasadetta juuri silla hetkella. Satu puolestaan kulkee toihin taksilla tai bussilla, riippuen siita, kumpi nyt osoittautuu katevammaksi!
Ai niin, tuli mieleeni, etta Yolanda on kotoisin Hondurasista, ja han on menossa tammikuussa lomailemaan sinne. Han kutsui meidat mukaansa vieraikseen! Vahanko hienoa! :)
Ollaan tanaan eri nettikahvilassa kuin viimeksi ja tama on kylla aivan surkea. Nappaimisto on sellainen tosi jaykka ja poyta on heiluva ja tuolikin huono. Ensi kerralla menemme johonkin toiseen. Kaupungssa on onneksi useampi nettikahvila, joita kylla kannattaa ensin verrata, ennen kuin valitsee suosikkinsa. Hinnat naissa kahdessa ovat ainakin samat, eli 14cordovaa/h, eli noin 0.5 euroa.
Mutta siis, lisaa tekstia luultavasti viikonlopun aikana. yritan tehda niin, etta kirjoittaisin kotona koneella kaiken valmiiksi ja sitten taalla voisi vain pasteta tekstin nettiin.. sitapaitsi silloin olisi kaikki aakkoset kohdallaan! :)

10 kommenttia:
Ihania kuulumisia! Osaat kirjoittaa niin elävästi ja elämänmyönteisesti. Juttujasi on todella mukava lukea. Tsemppiä jatkoon! =)
(: Hyvältä kuulostaa. Joskin taksi matkat töihin aika kalliilta. Mut ehkä se ei oo siellä niin kallista ku täällä.
Mulla on nyt energiaa elämään taas vähän enemmän, joskaan sitä ei ehkä kauheesti ole huomattavissa tän liian pitkän päivän takia, mut jospa tän viikonlopun jälkeen edes.
Pitäkää kivvaa!
Moi Outi!
Mukava lukea kuulumisiasi tätä kautta :) Hetken jo täällä pelkäsin, mikä teitä on määränpäässä vastassa tuon tuhon jäljiltä. Onneksi kuitenkin matka meni hyvin ja asuinpaikkanne vaikuttaa hienolta.
Helsingissä on harmaa ja sumuinen päivä, talvi selvästi tulossa, vaikka vielä aika lämmintä onkin. Mukava nähdä kuvissasi vihreää ja lämmintä vaihteeksi ;)
Heippis tytsyt!
Ihana lukea, että olette turvallisesti perillä ja tunnutte viihtyvän. Ehkäpä addiktoidun ikävissäni tähän siun blogiin, hih.
Miun lempparinettipaikka oli pääkadulla superin puolella tietä, siitä vielä vähän ylös, eli parque darioon päin, kirkkaan vihreäksi maalatut seinät ja paikan omistaa Cesar. Ehkä vähän kalliimpi, mut hinnan vastineena koneet yleensä toimivat ja istua saa joskus jopa jollain muulla, kuin valkoisella muovituolilla ;)
Pitäkää huoli ja nauttikaa!
Kiva lukea kuullumisianne. Hyvin tuntuu elämänne lähteneen käyntiin uudessa ympäristössä! (raportoin porukoille kaikki uudet kuulumiset, itse kun käyn täällä päivittäin) Terkkuja täältä. :)
-Venla
p.s. Ihana haukku tuo Bobi. :D
Moi Outi!
Aivan hienoa, että olette perillä ja kaikki OK! Jostain syystä en ole ennen tätä päivää päässyt sivullesi, joten olen ollut hirveässä epävarmuudessa, mikä on tilanne. Terkut meiltä kaikilta täältä ja ihanaa jatkoa!
Hienoa, että asiat ovat järjestyneet! Tosi kivaa kun kirjoitat tätä blogia, niin kuulee mitä siellä toisella maailmanpuoliskolla tapahtuu. Ja kuvat on ihan huippuja!!!!
Viettäkäähän hieno reissu
-ja Sadulle kans terkkuja!!
(ps. hevosihmisenä pakko mainita, että se councilier on näyttävä hepo!:)
-oho, tuohon ei tullut nimeä. Eli lähettäjä oli Leena L :)
Moi!
Hienoa, että on lähtenyt hyvin käyntiin :)Tämän blogin lukeminen ei kyllä lievitä matkakuumetta YHTÄÄN :D
Moikka Outi muru!
Pääsin vihdoin katsastamaan sun blogiasi - onneksi ehdit antamaan tämän osoitteen!
Tosi ihana kuulla, että olette päässeet turvallisesti perille ja että elämä on alkanut mallikkaasti siellä :) Kuulostat tyytyväiseltä, mikä on tärkeintä!
Nauti nyt olostasi siellä ja laita kuvia, kun ehdit - ne kun kertovat niin paljon :)
Mä tulin eilen omalta lomalta auringosta ja nyt vain sitten sitä opinnäytettä putkeen... :( E:tä oli aivan loistavaa nähdä ja nyt vain uutta matkaa suunnittelemaan.. :)
Paljon haleja sinne kauas täältä vesisateesata ja harmaudesta...!
Pidäthän itsestäsi huolta!
Palataan astialle!
Lähetä kommentti