tiistai 8. syyskuuta 2009

Toinen toistaan suurempia ukkosia.

Heippa! Pitkä viikonloppu on takana ja paluu arkeen koitti tänä aamuna. Kello on nyt 8:11, joten aikaa blogin kirjoittamiseen on vain noin vartti. Pitää siis olla nopea.

Viikonlopunviettomme alkoi perjantaina heti toiden jälkeen. Kun minä pääsin toista, oli Petra jo ehtinyt käydä hakemassa meille vuokra-auton. Tavaratkin olivat jo valmiksi pakattuna, joten ei muuta kun kamat autoon, ja reissunpäälle. Petra aloitti kuskina, sillä hänellä on parempi reittivaisto, ja siten osattiin kotipihasta valtatielle hyvin helposti. Meillä oli kyllä mukana myös TomTom navigaattori, jota ilman minä en olisi edes ko. valtatietä löytänyt. Mutta siis, pääsimme reissuun. Matka taittui mukavasti Samuli Edelmanin tahdissa ja ensimmäisellä pissatauolla päätimme jatkaa samalla kuskilla, kun kerta vaihtoon ei ollut kummallakaan erityisiä syitä tai haluja.

Pian ensimmäisen tauon jälkeen tajusimme, että meidänhän olisi pitänyt tankata. Turnpike-valtatiellä ei kuitenkaan noita huoltoasemia ole kovin tiheään tahtiin, joten päätimme käydä tankkaamassa seuraavalla mahdollisella huoltsikalla. Seuraava tulikin sitten sopivasti heti kun bensavalo syttyi (eli n. 100km päässä edellisestä). Huoltsikoiden välillä ehti kuitenkin tulla meille ihan muuta ajateltavaa kuin bensavalo...

..kuten olen jo aikaisemminkin kertonut, Petra pelkää ukkosta. Tästä syystä tarkkailemme säätilannetta ehkä tavallista tarkemmin, ja Petra havaitsee kaikki salamat ja pienet jyrähdykset, joista itse en vielä laisinkaan hätkähdä. Koska Florida on hyvin tasaista, ja tie oli kartalle viivottimella vedettyä, saattoi kaukaa jo nähdä ja arvioida millainen säätila muutaman kymmenen kilometrin päässä on. Näimme, että tulossa on pitkä tumma pilvi. Onneksi pilvi oli kuitenkin pitkä poikittaissuunnassa, ja tien suuntaisesti hyvin kapea. Tuumailimme, että onpa onni kun tuo sadepilvi on juuri noin päin. Sen alla satoi kyllä kovasti rankasti, mutta sade kesti vain n. 10 minuuttia. Sen jälkeen huokaisimme helpotuksesta, että pääsimmepä helpolla tämän illan ukkosista. Vaan niinhän sitä sanotaan, että koskaan ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Nimittäin muutaman kymmenen kilometrin jälkeen tästä ensimmäisestä pilvestä jouduimme sellaisen salamoinnin alle, että oksat pois! Lisäjännitystä tietysti tuotti se, että Petra oli ratissa, enkä oikein varmaksi tiennyt kuinka hän reagoi salamoiden aiheuttamaan säikähdykseen ja paniikkiin. Ja sen salamoinnin keskellä ei olisi ollut mitään järkeä lähteä vaihtamaan kuskia, eihän?? Oikeastaan autoon ei kunnolla edes nähnyt salamoita, kun ne olivat suoraan yläpuolella. Ilmastoinnin ja Samulin ansiosta emme kuulleet pauketta, mutta sen sijaan salamat valaisivat jo pimentyneet taivaan täysin. Violetti valo hohkasi läpi taivaan, ja tiesimme olevamme aivan ukkosen keskellä. Pilvet tuntuivat olevan matalalla, joten pilvissä lyövät salamatkin täyttivät koko taivaan. Minä hermostuksissani höpötin jatkuvasti, ja aina salaman lyödessä nieluni tuntui lukkiutuvan niin, että sana jäi kesken, kunnes se puolen sekunnin jälkeen taas jatkui. En tiedä johtuiko tämä ilmassa olevasta sähköstä, vai silkasta adrenaliinista ja endorfiinista. Lisäksi salamoinnin aikana hampaitani vihloi kovasti. Kaikin puolin epämiellyttävä kokemus. En ihan varmaksi muista, mutta jotenkin minulla on sellainen mielikuva että pahimman salamoinnin aikana ei ollut mitenkään erityisen rankka sade, hetkittäisiä rajuja kuuroja lukuunottamatta.

Lopulta "pelastava" huoltoasema tuli, mutta muutama kilometri aikasemmin pohdimme jo, että uskaltaako sitä edes nousta tankkaamaan autoa. Muiden autoilijoiden tasainen eteneminen tiellä ja käytös huoltoasemalla varmasti myös rohkaisi meitä, ja saimme auton tankattua, ja reissu pääsi etenemään.

Lopulta kun pääsimme Kissimmeehen hotellillemme, oli ilma jo kirkastunut ja ilta näytti suorastaan kauniilta. Totesimme, että tämä matkamme vetää varmasti vertoja useille huvipuistolaitteille! ..jokohan tämä oli se suurin ukkonen jonka tulen kokemaan,  vai vieläköhän löytyy "pahempia" ukkoskokemuksia?

Ei kommentteja: