Haittaohjelma

Hello!

Orlandon reissu meni mukavasti, päästiin sieltä ehjänä takaisin. Nyt on Kennedy Space Center nähty, Disneyn Epcot ja Hollywood Studiot nähty sekä Universal Studiot sekä Islands of Adventures nähty. Sen lisäksi on nähty vähän outlet-kauppoja (ostin mm. Adidaksen superstar -kengät 25 dollarilla. Ei paha!)

Noniin. Tarkoitukseni oli tästäkin reissusta kirjoittaa kaikenkattava reissublogi - mahtuihan meidän matkaamme tietysti erinäisiä kommelluksia niin tupakalta haisevasta autosta kuin avuliaasta, mutta väärään paikkaan kuljettavasta shuttle-bussikuljettajasta johtuen. Mutta siis, nyt kun oma kone ei ihan täysin wörki, kun siinä on joku typerä ohjelma, jota en uskalla poistaa netistä löytyvillä ohjeilla ennen kuin nörtti-apurini Heikki opastaa minua vielä kuinka toimia tässä tilanteessa. Ei siis hätää. Minä selviän ja konekin luultavasti selviää kaikesta tästä vain säikähdyksellä. Mutta siis, vasta sitten myöhemmin on tulossa kuvia (jotka olen toki jo tuolla haittaohjelman vaivaamalla koneella valikoinut ja muokannut nettikelpoisiksi) ja lisää tekstiä.

Tänään ja eilen meillä on ollut tavalliset kotipäivät. Olemme yrittäneet levätä ja lisäksi koota kimpsumme ja kampsumme kasaan. Huomenna nimittäin starttaamme kohti Key Westiä, eli tuttavallisesti kohti Kiitä, ja sieltä ei Petra enää tulekaan tänne takaisin vaan muutaman päivän Miami-stopin jälkeen Petra suuntaa kohti hyytävää Hyvinkäätä. Minä puolestaan suuntaan lentokentältä kahden uuden harjoittelijan kanssa takaisin Lake Worthiin, jossa vietän ensin yhden yön entisen kotini sohvalla (silloin tosiaan enään vain vieraana) ja seuraavan yön uusien tuttavieni sohvalla tai varavuoteella, kunnes sitten ensi viikon keskiviikkona suuntaan taas New Yorkin reissusta tutuksi tulleelle lentokentälle ja samaan terminaaliinkin ja lennähdän Nicaraguaan. Viimeistään siis siellä pääsen rauhassa päivittämään blogia. Eli siis huoneiston pitää olla muuttokunnossa ja tavaroiden kasassa huomenna aamulla!

Nicaraguassa minulla on aikaa olla hieman vajaa 6 viikkoa, kun pitää ehtiä vielä poikkeamaan kerran Lake Worthissa ja Lepokodilla hakemassa loput tavarat, jotka jätän reissun ajaksi tänne säilytykseen, sekä jättämässä lopulliset hyvästit kaikille rakkaiksi tulleille ihmisille. Lentoni Suomeen lähtee Miamista 15.11. ja Hki-Vantaalle laskeudutaan 16.11 kello neljän aikoihin.

Ai niin, melkein unohdin kertoa, että koin toissayönä mukavan yllätyksen: Äiti soitti minulle tänne paikalliseen kännykkään. Olin kyllä ensin ladannut äidille 10 euroa puheaikaa Hotcom.fi -sivuston kautta ulkomaanpuheluihin, joten minä sen puhelun sitten lopulta maksoin, mutta kuitenkin. ..olen täällä ollessa ollut melko hyvin pimennossa kaikista Suomen asioista, kun siellä on kaikilla omat kiireensä ja vähän muidenkin kiireitä (mm. isän 60-vuotis juhlat ja pieni talonrakennusprojekti Nokialla). Eli ymmärrän hyvin, että ei sitä aina ehdi tänne kirjoitella. Enkä minäkään ole kovin paljoa henkilökohtaisesti kenellekään kirjoitellut. Mutta siis, oli mukava yllätys tuo puhelu ja oli kiva kuulla kuulumisia sieltä ihmisiltä. Välillä on itsellä ollut niin kiire, että ei ole kaikkia pitkiä viestejä ehtinyt lukea niin, että olisi voinut vastata yhtä pitkästi heti (mm. Leena ja Päivi on kirjoittanut muutaman pitkän mailin ja Satu muutaman lyhyemmän raportin), mutta nyt kun työt ja kohta reissailut ovat loppu, niin olisi oikein mukavaa, jos sieltä tulisi pieniä tervehdyksiä että mitä teille kaikille sinne kuuluu. Lyhyesti voi pistää tähän blogin kommentteihin omia kuulumisiaan, tai sitten Facebookin tai sähköpostin kautta. Minun kuulumiset ovat blogin kautta aika pitkälti läpikäytyjä, mutta vaikka en pysty ihmisille täältä soittelemaan ja kyselemään kuulumisia, niin olisi kiva tosiaan kuulla mitä teille kaikille kuuluu. ..ja jos ei ala kuulumaan, niin pitänee vielä ruveta jokaista erikseen julkisesti täällä blogissa ja yksityisesti edellä mainittuja kanavia käyttäen häiriköimään ja hätistelemään. :-)

Mukavaa viikon jatkoa! Palaamme asiaan joko Miamista, Lake Worthista ennen Nicaan menoa tai viimeistään Nicaraguasta - kunhan kotiudun taas Matagalpaan vuoristomaisemiin tasaisen Floridan jälkeen.

New York!

Matkamme New Yorkia kohti alkoi jo perjantaina illalla illan viimeisellä Tri-rail junalla. Matkustimme Fort Lauderdalen keskustaan, jonne pääsimme mukavasti juna-asemalta bussilla vain 50snt lisämaksulla. Keskustassa olimme joskus kymmnenen aikaan, joten kulutimme aikaa nauttimalla muutamat oluset ja suunnittelemalla tulevaa reissua. Pieni eväs- ja lepotauko keskustan läheisessä puistossa ja lopulta päätös "luovuttaa" yöelämstä ja ottaa taksi lentokentälle. Yllättäen meidät otettiin kyytiin taksiin, jossa oli jo matkustaja, joka oli kyllä menossa lentokentän suuntaan. Näin ollen saimme matkan n. puoleen hintaan siitä, mitä se normaalisti olisi ollut (maksettiin $10).

Lentokentällä olimme noin kahden aikaan yöllä, ja koska lentomme lähti vasta 5:15, oli meillä mukavasti aikaa ottaa lyhyet nokoset lentokentän mukavalla kokolattiamatolla. Korvatulpat korviin, kangasta silmien peitoksi ja takki peitteeksi ja unta kaaliin!

Lento Fort Lauderdalesta New Yorkiin kestää hieman alle kolme tuntia. Nukuin tuosta matkasta ehkäpä kaksi tuntia, ja kun heräsin, avautui ikkunasta mitä mahtavin auringonnousu. Kompuroin tavaroistani kameran esiin, ja ehdin onneksi vangita tämän upean näkymä muistoksi ja muille esitettäväksi:

Olimme ikävä kyllä ehtineet lentää jo vapaudenpatsaan ohitse, joten siitä en saanut ilmasta käsin valokuvaa, mutta täss kuvassa näkyy ainakin vasemmalla Empire state building ja keskellä Broklyn Bridge -silta.

Vaikka matkamme kesti vain viisi päivää, ostimme lentokentältä rajattoman kulun oikeuttavan julkisen liikenteen lipun. La Guardian kentältä pääsee kätevästi linja-autolla Manhattanin yläosaan, ja sieltä vaihdoimme toiseen bussiin, jolla pääsimme aivan hotellimme lähettyville. Veimme tavarat hostelliimme säilytykseen, ja lähdimme tutkimaan Manhattania.

Ensimmäiseksi suuntasimme aivan Manhattanin eteläkärkeen katsomaan miltä vapaudenpatsas näyttää. Koska säätila oli kuitenkin kauhean kylmä ja kostea (n. 8 C-astetta,) päätimme jättää patsas-risteilyn aurinkoisemmille päiville. Sen sijaan lähdimme kävellen risteilemään Downtownin katuja. Ensimmäiseksi piti kuitenkin ostaa lisää vaatteita. Kevyet villa-sormikkaat eivät riittäneet minulle, vaan jouduin ostamaan kunnolliset fleece-sormikkaat toisten sormikkaiden päälle laitettavaksi. Lisäksi ostin pipon, mikä oli jostain kumman syystä jäänyt Suomesta pakkaamatta mukaan. Etelä-Manhattanilla tallustellessamme näimme mm. Wall Streetin (kuten tiesin, siinä ei kyllä ollut mitään näkemistä), WTC:n "rauniot", China Townin ja Little Italyn. Illalla seitsemän aikaan aloimme olla jo aika väsyneitä, kun huonosti nukuttu viimeyö alkoi painaa. Päätimme kuitenkin vielä jaksaa pysähtyä Time Squaren metro-pysäkillä ja käydä nuuhkimassa suuren metropolitanin näkymiä. Tässä ensimmäisen päivän kuva-saldoa:

 

Ei siis käyty vielä vapaudenpatsaalla, mutta satamassa näkyi useampia "patsaita" joiden seurassa olisi voinut valokuvata itsensä. kuvaan olisi toki saanut päähänsä vaahtomuovisen kruunun ja kaulaansa USAn lipun. ..jätin väliin.

Wall Streetilla seisova panda näytti hieman apealta. Olisikohan taantuma vaikuttanut mielialaan?

 

 Tässä oli ennen  WTC-tornit. Nyt on vain tyhjä työmaa-alue.

 

Läheiseen kirkkoon on tehty 9/11 -museo, tai ainakin siellä kunnioitetaan kaikkia tapahtumassa menehtyneitä sekä tietysti New Yorkin Palokuntaa, joka teki paljon töitä tapauksen jälkeen. Tämä piirrustus on jonkun koululaisen tekemä pian tapahtuman jälkeen.

 

China Town.

China town oli siihen ehkäpä koko matkamme kaikkein ruuhkaisin kohde. Hetkittäin jopa ahdisti, kun jokaiseen kauppaan oli "sisäänheittäjät", jotka yrittivät parhaansa mukaan promota kaupassa myytäviä tuotteita. Arvaatteko mitä tuotteita näillä sanoilla mainostettiin (litteroitu suomeksi):

1) Lolex! Lolex!

2) Hämpä! Hämpä!

3a) Umpala-pala-pala! Umpala-pala-pala!

3b) tai vaihtoehtoisesti: Pala-pala-pala! Pala-pala-pala!

China Townin tarjontaa

Times Square

Saavuimme hostellille vasta joskus kymmenen aikoihin. Saimme avaimet kämppäämme ja pääsimme asettumaan taloksi. Huonetoverina meillä oli ensimmäisenä yönä Meksikolainen Barbara, joka oli käynyt New Yorkissa aikaisemminkin, ja osasi antaa meille hyviä neuvoja mitä Manhattanilla kannattaa tehdä ja kokea.

 Tässä siis hostelli-huoneemme, joka siis oli ns. dormi, eli huoneessa oli kaksi kerrossänkyä, ja meille oli varattu tietysti kaksi punkkaa. Minä nukuin alasängyssä ja Petra ylhäällä. Onnekseni minulla oli huoneen paras patja (joustinpatja), kun taas Petra joutui käsimään hieman huonommasta vaahtomuovisesta patjasta. Ehdotin kyllä puolivälissä reissua, että voimme hyvin vaihtaa sänkyjä, mutta sitkeänä sissinä Petra sanoi kestävänsä huonon sängyn loppuun asti. No, enpä minä ruvennut kovasti asiasta kinaamaankaan, koska tietysti itse mieluummin nukuin paremmin paremmassa sängyssä.

Sunnuntaina oli reissumme sateisin päivä, joten suunnittelimme menevämme museoihin. Todellisuudessa emme kuitenkaan ehtineet/jaksaneet yhtä museota enempää, sillä Luonnonhistoriallisessa museossa meillä meni kolme tuntia, ja sen jälkeen oli jo nälkä ja jano ja jalkoja särki. Museossa olisi helposti saanut kulumaa koko päivän, mutta ikävä kyllä meillä ei ollut siihen aikaa. Menimme ensin 75 minuuttia kestävän opastetun museokierroksen, jossa kävimme katsomassa ns. tärkeimmät nähtävyydet museosta, ja sen jälkeen kiersimme vielä itseksemme katsomassa muutamia osastoja. Museon pääsymaksu oli 12 taalaa opiskelijoilta ja 18 muuten. Ostimme automaatista opiskelijaliput, ja kävelimme niiden kanssa pokkana sisään, vaikka emme enää omistakaan mitään sopivaa opiskelijakorttia. Vaan eipä kukaan kysellytkään. Helposti olisi voinut pelkkää kuitti-lappua näyttämällä kävellä museoon sisälle, sillä siellä oli sisäänkäynnillä niin paljon ruuhkaa, että ei vahtimestari ehtinyt kuin vilkaista, että kaikilla on joku paperinpala kädessä.

 

 

Museon jälkeen seuraava missio oli löytää ruokapaikka, ja päätimme ottaa Metron Greenwichiin, sillä emme oleet vielä ehtineet käydä tuossa kaupunginosassa ollenkaan. Samalla päivän missiona oli löytää kauppa, josta saa joko legginsejä tai sukkahousuja. Minä olin nimittäin Floridasta jo aikaisemmin ostanut kahdet legginsit hameen kanssa pidettäväksi, ja ne saivat nyt sitten toimia välihousuina. Toiset siis petralla ja toiset minulla. Eipä sitä silti kuitenkaan kehtaa viittä päivää pitää samoja pöksyjä, joten uusia oli löydyttävä. Greenwich oli ainakin sillä säällä ja siihen aikaan päivästä pieni pettymys - tai sitten olimme ihan väärissä paikoissa. Löysimme K-martin, josta ostimme kalliita sukkia ja sukkahousuja (tai no, normaalihintaisia kai sitten) ja löysimme soppa-paikan, josta pettymykseksemme saimme huonoa palvelua ja huonoa ruokaa.

Tähän paikkaan on muuten pakko sanoa, yksi ärsytyslistalta unohtunut asia. Nimittäin kassahenkilökunta täällä Jenkkilässä on aivan ruokottoman hidasta. Tuossa soppapaikassa pyysin henkilökuntaa pyyhkimään meille pöydän, jotta voimme ruokailla puhtaassa pöydässä (kaikissa pöydissä oli muruja tai muuta moskaa). Jannulla, joka meni pyyhkimään pöytää, kesti kahden pienen pöydän pyyhkimiseen varmasti minuutti. Kävely ja muu liikkuminen oli kuin hidastetusta filmistä. Saattaa toki olla, että tässä tapauksessa oli kyse pienestä mielenosoituksesta, kun turistit häntä tällä tavalla vaivasivat, mutta toisaalta kun kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan suurin osa kassalla työskentelevistä on vain tajuttoman hitaita liikkeissään. Noniin, se yleisestä ärsytyksestä. Nyt takaisin New Yorkiin.

Ensimmäisenä New York-päivänämme meille tarjottiin Times Squarella lippuja stand up -näytökseen. Toisen päivän iltanamme suuntasimme uudellen Times Squarelle, jotta löytäisimme jotakin puuhaa tälle illalle.. Pian meile sitten tultiinkin tarjoamaan lippuja hostellimme lähettyvillä olevalle komediateatterille, jossa näytös oli alkamassa reilun puolen tunnin päästä. Ostimme liput ja saavuimme klubille hieman myöhässä. Ensimmäinen esiintyjä kuudesta oli juuri lopettamassa. Liput olivat halvat ($10), mutta meille kerrottiin, että niihin kuuluu $10 edestä ostopakko. Klubilla meille kylläkin selvisi, että ostopakko olikin $15, ja halvin juoma oli $9 olut. Kyllä! YHDEKSÄN TAALAN OLUT! melko hyvä kate! ..minä päätin oluen sijasta ottaa Cosmopolitanin, joka maksoi $12. Ostopakko-summa ei siis tällä täyttynyt, joten pakko oli ryypätä vielä omena martini ($12) samaan konkurssiin. Hyviä juomia kyllä oli, ei passaa valittaa. ..Stand Up sitävastoin oli hieman pettymys. Tiedän kyllä, että monet vitsit saattavat mennä ohitse, jos ei osaa vitsin kieltä kovin hyvin. Uskoin kuitenkin osaavani riittävästi voidakseni ymmärtää vitsejä. Sen sijaan kulttuurisidonnaiset (kuten johonkin paikalliseen tuotteesee) liittyvät vitsit menivät täysin ohitse. Ja kuten suomessakin stand up -illoissa olen todennut, minua ei alapäähuumori kauheasti naurata. Ja ikävä kyllä se oli juuri se naru, josta nämä esiintyjät yrittivät vetää. Ei siis toiminut. Mutta tulipahan kokeiltua.

Kolmas New York -päivämme oli koko reissumme varmasti kokemuksellisin. Aloitimme aamun tapamme mukaan aamupalapaikan etsimisellä. Tänään löysimme mukavan kahvilan, josta sai täyttävän muna-peruna-paahtoleipä -aamupalan kohtuullista korvausta vastaan. Aamupalan jälkeen otimme jälleen metron Manhattanin eteläkärkeen aikomuksenamme ostaa liput vapaudenpatsaalle. Lippujono oli kauhean pitkä, ja jonotimme lippuja yli puoli tuntia. Liput kourassa marssimme onnellisina lautan lähtöpaikalle, jossa pian kuitenkin lannistuimme, kun meidät ohjattiin jono perälle... Ja se jono jatkui, ja jatkui.. ja jatkui.. ja jatkui. Ja kun pääsimme jonon perälle, jatkui jonon kasvaminen. Jono kyllä liikkui jatkuvasti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin, mutta taaksemme kertyi jatkuvasti kasvava häntä. Arvelimme, että hyvällä tuurillä ehdimme tunnin kuluttua lähtevään lauttaan. Muuten meillä ei ollut mitään hätää - ilma alkoi olla mukavan aurinkoinen ja lämmin, mutta meidän oli tarkoitus ehtiä Times Squarelle jonottamaan lippuja illan Broadway-musikaaliin, ja siellä jonossa nopeat syövät hitaat, eli myöhästyminen sieltä voi pilata hyvän suunnitelmamme.

Onneksemme lauttajono kulki kuitenkin nopeasti, ja lentokenttä tarkastusta vastaavan turvatarkastuksen läpi kuljettuamme pääsimme hyville paikoille lautan reunalle. Ja pian meidän jälkeemme lautan ovet suljettiin ja pillit huusivat lähdön merkiksi. (en kyllä oikeastaan muista, huusivatko pillit, mutta se kuulosti hyvältä kirjoittaa tuohon.)

Edessämme kiemurteleva jono. Tässä jo ollaan melkein "perillä" (Teltta edessä on terminaali)

Sama jono lautasta päin katsoen. Jono kiemurtelee tuossa rannassa, ja kaartaas iitä tuonne puiston keskelle. Arvelen, että se oli noin 300 metriä pitkä.

VP Edestä

 VP takaa

Samalla lautalla pääsi myös Ellis Islandille, joka on ymmärtääkseni ollut ennen aikaan siirtolaisten ensimmäinen kosketus Amerikkaan. Saarella toimiva maahanmuuttovirasto päätti, pääseekö siirtolainen maahan, vai joutuuko hän palaamaan takaisin kotimaahansa. Nykyään saaren rakennus toimii siirtolaisuus-museona, ja sieltä löytyi useita Suomalaisia dokumentteja ja mainoksia. Ikävä kyllä meillä oli tosiaan kiire takaisin keskustaan niitä lippuja ostamaan, joten emme ehtineet kiertää museossa kuin alle puoli tuntia. Ehdimme kuitenkin hieman näkemään mistä siellä oli kyse. Luultavasti museossa olisi helposti saanut vaikka kaksi tuntia kulumaan, kun olisi rauhassa katsellut kaikki näyttelyt lävitse. Illan esityksen takia jätimme myös patsaan juurelle rantautumisen väliin, sillä arvelimme, että saarella tallustaminen ei tuo tälle reissulle mitään lisäarvoa. Aurinkoisesta päivästä johtuen saimme kuitenkin mukavasti hienoja valokuvia.

Times Squarella jonotimme Broadway-lippujamme noin tunnin verran, mikä jälkeen olimme kukin 75 taalaa köyhempiä, mutta kädessämme (tai tarkemmin Petran lompakossa) olivat liput samalle illalle Oopperan Kummitusta katsomaan. Ticketing-lippuluukulta ostettuna saman päivän näytöksiin saa 40-50% alennuksen, ja meidän lippumme oli 40% normaalia edullisempi. Saimme hyvät paikat orkesteri-tasolta. Näytös itsessään oli valtavan upea kokemus, ja lavasteet olivat varmasti hienoimmat mitä olla saattaa! Musiikki ja juoni saivat molemmilla ihon kananlihalle, ja kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin monessa kohtauksessa.

Neljäntenä päivänä, eli tiistaina ilma lämpeni jo mukavasti, ja lämpötila taisi olla jo yli viisitoista astetta. Sukkahousut, tai ne legginsit, alkoivat tuntua jo vähän ylimääräisiltä ja hatun sekä takin sai ottaa pois päältään. Neljäntenä päivänä kävelimme ympäri Harlemia sekä kävimme Fift Avenuella ja matkustimme korkealle Rockefeller Centerin katolle katsomaan New Yorkin maisemia. Top of the Rock -niminen näköalapaikka on korkeimmalta tasanteeltaan 260m korkea, ja sieltä näkee upeasti koko Manhattanin ja vähän muutakin New Yorkia. Empire State Buildingin näköalatasanne olisi  puolestaan 320m korkea, mutta sinne oli tunnin jonotus, ja hintakin oli muutaman dollarin enemmän. Tiistaina ostimme illalla kaupasta pienen pussillisen sipsejä ja sikspäkin Bud-lime olutta, ja suuntasimme hostellimme alakerran yhteistilaan, jonne myös yksi hostellissa asuva Suomalainen oli sanonut tulevansa. Juttelimme muiden hostelli-asukkaiden kanssa ja kuulimme monenmoista tarinaa siitä, miten ihmiset ovat päätyneet juuri nyt juuri tuohon hostelliin. Suomalainen seuralaisemme Vesa oli lähtenyt reissuun etsimään itselleen bändiä, jossa voisi rummuttaa itsensä maailmankartalle. Saksalainen tyttö puolestaan oli neljättä kuuta raskaana, ja halusi ennen lapsen syntymää toteuttaa pitkän haaveensa nähdän New York.. vielä kun se oli itsekseen matkustaen mahdollista. Nigerialainen nainen puolestaan oli business-reissulla ostamassa omistamaansa lastenvaateliikkeeseen myytävää ja Seattlesta kotoisin oleva opiskelija asui hostellissa, koska se oli kampus-asumista halvempaa (kampuksella $1400/kk, hostellissa $900/kk).

Ai niin, ensimmäisenä yönä meillä oli siis huonetoverina meksikolainen Barbara. Seuraavana iltana saimme pitää huoneen täysin itsellämme. Kolmantena yönä Broadwaylta kotiutuessamme huoneessamme oli jo sikeässä unessa tanskalaispariskunta, joka oli aamulla herätessämme jo takit päällä pois lähtemässä ja neljäntenä yönä huoneseuranamme oli kaksi serbialaista kundia, jotka olivat olleet kesäkuusta asti reissussa - ensin työharjoittelussa ja sen jälkeen road tripillä ympäri Jenkkilää. Vaikka siis hostellissa saattaa olla mukavuudet kortilla (tai siis ei edes kortilla, vaan niitä ei liiemmin ole), on se mahtava paikka tavata muita reissaajia ja kuulla hienoja reissutarinoita ja vinkkejä omille seikkailuille.

Harlemissa kulkiessamme näimme korkean mäen päällä upean linnan. Mietimme kuumeisesti, miltä ajalta linna voisi olla, ja miksi se on juuri siellä. Päätin rohkaista mieleni ja kysyin asiaa puistossa istuvilta tytöiltä, jotka kertoivat minulle, että kyseinen rakennus on heidän collegensa, eli korkeakoulu! Melkoisen hulppea ympäristö opiskelulle. Myöhemmin näimme pari muuta rakennusta, joita ensinäkemältä luulimme keskiaikaisiksi kirkoiksi, mutta seinästä lukien selvisi, että kyseessä olikin koulu!

Kävelystä väsyneinä päätimme poiketa matkan varrelle osuneeseen kauppaan ostamaan jäätelöä. Vaan jäipä jäätelöt ostamatta, kun suuren kaupan valikoima osoittautui hieman suppeaksi...

Empire State Building

Rockefeller center. Tämän rakennuksen sisältä löytyy mm. mbc-studiot. Ulkopuolelta puolestaan löytyy monissa elokuvissakin näkyvä luistelurata, joka oli tälläkin hetkellä käytössä. Pääsymaksu tuohon luistinradalle taisi olla jotakin hieman alle $20, joten arvannette, että jätimme väliin.

 Top of the Rock. Näkymä etelään.

 

Top of the Rock. Näkymä pohjoiseen.

Viidentenä päivänä meidän piti luovuttaa huone. Kamat kasaan ja säilytykseen hostellille. Ensimmäisenä ohjelmassa aamupalan jälkeen oli nbc-studiot, jonne olimme ostaneet ja varanneet liput edellisenä päivänä. Ikävä kyllä lähdimme metrosta ensin väärään suuntaan, jonka seurauksena menetimme muutaman kallisarvoisen minuutin. Myöhästyimme kierrokselta hieman yli minuutin, jonka seurauksena meille kerrottiin, että voimme halutessamme osallistua seuraavalle vapaalle kierrokselle (tunnin päästä), täyttä maksua vastaan, tietysti! No thanks. Yritimme vedota työntekijään, että hän veisi meidät vielä juuri lähteneen ryhmän mukaan tai päästäisi meidät ilmaiseksi seuraavalle kierrokselle. Tällä kertaa olisi ehkä ollut paikallaan hieman kimpaantua ja saada pieni kohtaus aikaiseksi, mutta eipä nämä kiltit tytöt osanneet muuta, kuin lannistuneina kääntyä ympäri ja poistua paikalta. Harmitti suuresti, mutta eipä voinut lopulta ketään muuta syyttää kuin itseään. Nbc-"vierailun" jälkeen suuntasimme kohti Park Avenueta, jossa teimme yllätysvierailun viisumisponsorimme ASF:n toimistolle. Emme olleet sopineet tapaamista, mutta onneksemme kontaktihenkilömme Tatiana Pashman oli paikalla, ja otti meidät mieluusti vastaan. Saimme häneltä lahjaksi liput manhattanin ympäri kulkevalle lautalle, mutta ikävä kyllä meillä ei ollut enää aikaa käyttää niitä. Sen sijaan lahjoitimme liput samassa hostellihuoneessa asuneille Serbi-pojille.

ASF-vierailun jälkeen kävimme pyörähtämässä Queensissa, jossa hukkasin/unohdin päiväbissellä käydessä baariin pilkullisen villapaitani, joten jos joku tahtoo ostaa minulle violetin ohuen neuletakin joululahjaksi, niin sellaiselle olisi sopiva kolo vaatekaapissani. ;) Muuten tuossa osassa queensia ei ollut paljoakaan nähtävää, mutta sieltä oli hyvä näköala Manhattanille.

Queensin jälkeen menimme vielä kävelemään Central Parkiin ja olisimme mieluusti käyneet myös Guggenheim-museossa (nykytaiteen museo), mutta sinne oli museon 50-vuotisjuhlan takia niin suuri jono, että jätimme suosiolla tuon museon väliin. Central Parkissakin ehdimme kävellä vain hieman yli tunnin, joten näimme koko puistosta vain pienen pienen osan.

Me ja kontaktihenkilömme Tatiana Pashman

Central Park

Tässä ollaan menossa kotiinpäin ja lentokoneeseen New Yorkissa. Kuvan tarkoitus oli osoittaa, miten pienellä tavaramäärällä pärjäsin reissussa, kun tähän settiin sopii jo tuliaisetkin ja muut ostokset... Takanani kulkenut Viktor päätti yllättää meidät hyppäämällä valokuvaan mukaan.

Tässä vielä muutamia yleiskuvia New Yorkin matkaltamme:

 

 

 

 

 Tämä viimeinen kuva ei liity  erityisesti New Yorkiin, vaan lähinnä on tässä siksi, että joka kerta kun näemme tämän auton, huokaisemme syvään ja ihmettelemme miksi kukaan haluaisi ostaa näin rumaa laatikkoautoa itselleen. Sattumalta vain tällä kertaa laatikkoauton nähdessäni minulla oli kamera hollilla, ja menköön nyt New York blogiin, ettei unohdu sitten joskus myöhemmin julkaisematta.

Tässähän tämä välipäivä onkin mukavasti mennyt. Tulin koneen kanssa Lepokodin "kirjastoon" aamupäivällä puoli yhdeltätoista ja tässä välissä olen käynyt puolen tunnin lounaalla ja puolen tunnin kahvitunnilla. Aina välillä minut on keskeytetty, kun sekä asukkaat että työntekijät kyselevät että kuinka meidän reissu meni ja mitäs meillä on vielä edessämme. Kahvitunnilla meitä varten oli ostettu kakku ja saimme vielä läksiäislahjaksi Floridan luontoon liittyvän kirjan. Kirjassa löytyy niin lintuja, nisäkkäitä, matelioijoita kuin kukkia ja puita. Mahtava lahja, ja osuvasti valittu. Olin aikaisemmin kysellyt moisen kirjan perään, ja siksi Pirjo-Leena oli osannut hankkia juuri tuon kirjan meille lahjaksi. Keittiöltä saimme kiitos-lahjaksi shampanjapullon.

Mukavaa, että meitä niin kovasti kiitellään, mutta toisaalta olen itse niin tyytyväinen tähän harjoitteluun, että moiset kiitokset tuntuvat turhilta. Monet sanovat meille, että olemme parhaita tai ainakin parhaimmistoa, mitä täällä on harjoittelijoina ollut. Epäilen, että lähdön hetkellä ihmiset sanovat herkästi ylisanoja, mutta on minulle myös vakuutettu, että kyse ei ole vain siitä, vaan oikeasti ovat todella tyytyväisiä meihin molempiin ja toivovat, että voisimme jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Tunne on molemmin puoleinen, mutta toisaalta on hienoa jatkaa elämässä myös eteenpäin. On hyvä poistua taka-vasemmalle, kun on huipulla. ;-) Myöskin tuliaisiksi tuomaamme mölkkypeliä on kovasti kiitelty ja toivottavasti sille tulee käyttöä, eikä se jää jonnekin kaapin pohjalle pölyyntymään.

Seikkailu jatkuu huomenna aamulla ensin autovuokraamoon ja siitä sitten kohti Kennedy Space Centeriä. Sieltä sitten yöpymään Kissimmeehen (Orlandon eteläpuolelle) ja seuraavien päivien kohteina Disney Epcot sekä Universal Studiot. Viimeisenä Orlandon päivänä on tarkoitus lähinnä shoppailla ja sen jälkeen tulemme kahdeksi päiväksi Lake Worthiin siivoamaan, pesemään pyykkiä ja jättämään hyvästejä. Siinä välissä olisi myös tarkoitus kirjoittaa seuraava jakso blogiin Orlandon reissua koskien. Työstähän tämä kyllä käy, niinkuin olen aikaisemminkin sanonut. Kello on nyt neljä, on aika lähteä lepäämään ja pakkaamaan huomiselle tavaroita.

Bye bye!

ps. Ai niin, ne vastaukset

1) Rolex

2) Handback, eli käsilaukku

3) Umbrella, eli Sateenvarjo

Työtä ja vapaa-aikaa

Minulla on huono omatunto, sillä olen ollut täällä Floridassa ollessani laiska blogin pitäjä. Tavoitteeni on ollut kirjoittaa blogia vähintään kerran viikossa, mutta koska päivät ovat olleet niin kiireisiä, ja toisaalta olen halunnut nauttia myös sellaisista päivistä, jolloin ei ole pakko tehdä mitään, on mennyt aina pitkä aika ennen kuin ehdin kirjoittaa ja raportoida täällä tapahtuneista asioista. Monet asiat, jotka saattaisivat olla hauskoja sattumuksia lukea tai muuten mukavia tarinoita (ainakin omasta mielestäni), ovat jääneet kertomatta. Toisaalta, juuri samasta syystä - siis kiireestä johtuen, minulla on myös ollut aika paljon kerrottavaa, kun viikonloppun jälkeen on lähes aina enemmän kuin yksi tarina ja tapahtuma kerrottavana. Välillä on siis tuntunut, että tämä blogin päivittäminen kävisi kyllä ihan työstä. :) ..no, toivottavasti te olette kuitenkin nauttineet tämän lukemisesta! Itse ainakin kokemuksesta tiedän, että tulevaisuudessa tähän matkakertomukseen on mukava ja helppo palata missä päin maailmaa tahansa, kun itselle tulee tarve palata näihin muistoihin joko yksin tai yhdessä jonkun kanssa.

Tarkoituksenani on ollut tehdä blogi mm. tavallistesta arjestani täällä Lake Worthissa, mutta toistaiseksi se on vieläkin jäänyt tekemättä. En oikein ole osannut päättää, että olisiko tähän hetkeen parempi kertoa vain tuosta arjesta tai sitten taas viimeviikonlopun tapahtumista, vai sen sijaan keskittyä tulevaisuuden suunnitelmien paljastamiseen, mutta ehkäpä tapani mukaan teen tästä yhdenlaisen sillisalaatin...



Menkäämme siis ensin tähän tavalliseen arkeen!

Olen siis viettänyt nyt yhteensä kymmenen viikkoa Floridassa. Aikaeroon tottuminen oli lopulta yllättävän helppoa: illalla väsytti ihan oikeaan aikaan ja aamulla jaksoi nukkua hyvin kellonsoittoon asti. Ensimmäisestä viikosta lähtien meidät on otettu täällä mahtavasti vastaan, ja ensimmäisistä tuttavuuksista on poikinut useita eri tutustumisia siten, että tällä hetkellä meillä on ihan kohtalaisen mukava ystäväpiiri täällä Lake Worthissa. Harmittavaa tietysti on, että alusta asti on tiennyt tämän tuttavuuden määräaikaisuuden - ainakin tämän kerran osalta.. Jotkut tuttavuudet saattavat poikia pidempää yhteydenpitoa (erityisesti Facebookin avulla), mutta osa tuttavuuksista toki jää osaksi Floridan muistoja, kuten toki aina kaikissa paikkakunnan/työpaikan/koulun vaihdoksissa käy.

Arkena päivämme on alkanut klo 7:00 herätyskellon tiluliluun. Sen jälkeen maskarat huis hais paikoilleen ja työvaatteet päälle ja aamupalalle Lepo- ja hoitokodin yhteiseen ruokalaan. Aamupalalle olemme menneet puoli kahdeksan aikaan. Lepokotilaisten aamupala on alkanut jo seitsemältä, joten suurin osa on ruokansa jo syönyt, ja hoitokodin aamupala alkaa puolestaan vasta kahdeksalta, joten ruokalassa on aina aamuisella hieman kuhinaa, kun asukkaat lopettelevat ruokaansa ja poistuvat ruokalasta ja keittiöhenkilökunta kiirehtii siivoamaan ensimmäisen kattauksen ja valmistelemaa ruokalan lepokotilaisia varten!  Ensimmäiset viisi viikkoa olin töissä Hoitokodilla ja viimeiset viisi viikkoa on kulunut Lepokodin puolella. Hoitokodilla työpäivät ovat 8:30-16:30 ja Lepokodilla puolestaan päivä alkaa 8:00 ja päättyy 16:00. Koska hoitokodin työpäivämme alkaa vasta 8:30, on aamupalan jälkeen n. 30 minuuttia "odottelua", jonka olemme molemmat hoitokodissa työsketely-vuorollamme käyttäneet lähinnä Internetissä.

Työpäivistä kerron vielä myöhemmin, mutta vapaa-ajan kannalta on oleellista, että työpäivän jälkeen meillä on aikataulutettua ohjelmaa illallisessa, mikäli haluamme saada työsuhde-etuna tulevan ilmaisen iltapalan. Iltapala, illallinen tai päivällinen, kuinka koskakin tuota ruokaa nimitämmekään, tarjoillaan meille normaalisti klo 17:45, eli jälleen Lepokodin ja Hoitokodin kattausten välillä. Pyydettäessä (erityisesti viikonloppuisin) ruuan voi kuitenkin noutaa jo klo 16:45-17:00 tai 18:30-18:45. ..ja tietysti joskus on ollut tilanteita, että ilmaista ruokaa ei ole voinut hyödyntää, kun meillä on ollut muuta tekemistä juuri tuohon aikaan. Arkena olemme kuitenkin lähes poikkeuksetta noutaneet ruuan juuri "oikeaan aikaan", eli 17:45.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen meille on löytynyt mukava vapaa-ajan viikkorytmi, joka toki on kehittynyt koko kymmenen viikon ajan.  Kaikki viikot eivät ole kuluneet rutiinin omaisesti, mutta tässsä kuitenkin mahdollisuuksia, joita täällä Lake Worthissa on ollut työajan jälkeisen vapaa-ajan kuluttamiseen:

Maanantaisin olemme käyneet Suomalaisella porukalla pelaamassa lentopalloa. Pelit alkavat seitsemän aikaan illalla, eli ehdimme mukavasti sulatella päivällistä ennen pelejä. Vaihtoehtona olisi myös ollut Suomalaisella Klubitalolla järjestetyt dollari-jumpat, mutta niissä emme ole maanantaisin käyneet.

Tiistaisin kokoontuu Lepokodilla korttirinki, jossa 4-5 asukasta pelaavat Gin Rummya. Vasta muutama viikko sitten kuulin tästä harrastuksesta, ja peli-intoilijana (ei uhkapeli-intoilijana kuitenkaan!) tahdoin osallistua tähän ajanviettoon. Pelaaminen "maksaa" 25snt/peli + muutaman lisäsentin avulla pelissä voi "varastaa" alempia kortteja omaan käteensä. Yhdessä illassa voi siis pahimmillaan hävitä n. 65snt ja parhaillaan voittaa noin 3 dollaria, eli ei mitenkään kovin suurilla riskeillä ole pelattu. Tiistai-iltaisin on myös tullut tavaksi katsoa Biggest Loser (Suurin Pudottaja), joka on vasta alussa, ja ikävä kyllä kausi jää meillä kesken.

Keskiviikkosin meillä on ollut usein koti-ilta, jolloin ollaan myös pesty pyykkiä ja katseltu visailukanavalta Sukujen Taistoa (Family Foyd), Vastanaineita (Newly Weds) sekä Haluatko Miljonääriksi ja Ota tai jätä -ohjelmia.

Torstaisin on taas klubitalolla dollari-jumppa (19-20), jossa Petra on käynyt minua enemmän, sillä minä sairastin parin viikon ajan nuhan+yskän (enää en väitä että se oli flunssa, sillä sehän täällä tarkoittaa aitoa influenssaa, mikä on melkein pahempi kuin kuolema, joten ei, siitä en kärsinyt), enkä voinut siksi osallistua jumppailuun.

Perjantaisin kuudelta kokoontuu jälleen Lepokodin korttirinki, johon olen osallistunut vain yhtenä perjantaina. Muuten olemme usein perjantaina joko keränneet voimia tulevan viikonlopun tapahtumille (aikaiseen Miamin junaan valmistautumiseen) tai sitten lähteneet ystävien luokse saunomaan ja uimaan.
Viikonloppujen raportit ovatkin sitten kerrottu jo aikaisemmin.



Toimintaterapeuttina Lepokodilla


Kuten kaikki taitavat tietää, valmistuin viime heinäkuussa toimintaterapeutiksi. Täällä en kuitenkaan ole tehnyt toimintaterapeutin töitä, vaan työnimikkeeni on ollut aktiviteettiohjaaja. Suomestakin löytyy vastaava ammatti, ja erona tietysti on se, että toimintaterapiassa toiminta valitaan ensisijaisesti niin, että se on kuntouttavaa. Aktiviteettiohjaajan toimenkuva puolestaan on järjestää asiakkaille/asukkaille viriketoimintaa, joka pitää porukan aktiivisena ja toimeliaana. Ero ei välttämättä ulkopuoliselle "katsojalle" aina silminnähtävä, mutta käytännön suunnittelussa ja tavoitteellisuudessa niillä on suurempi ero. Lisäksi aktiviteettiohjaajana minun ei tarvitse tehdä työn tylsää osaa, eli kirjaamista ja lausuntoja.. Toki täälläkin opintojen aikana tullut tietotaito kuntouttavasta toiminnasta vaikuttaa omaan toimintaani sekä toimintoihin joita valitsen ja ohjaukseen jonka asukkaille annan. Oma tavoitteeni tälle harjoittelulle oli saada vanhustyöstä kokemusta, mikä minulla jäi opintojen aikana saamatta. Nythän minulla on tiedossa työpaikka vanhusten parissa Porin Sotainvalidien sairaskodillla, ja vaikka lopulta olisinkin saanut tuon työpaikan ilman tätä Floridan harjoittelua, en tänne hakiessani tiennyt tuosta työpaikasta, ja arvaatte varmasti vaihtaisinko syksyn Floridassa syksyyn Porissa?


Työ hoitokodissa

Aloitin työni Amerikkalais-suomalaisessa Hoitokodissa (American-Finnish Nursing Home inc) ensimmäisen Floridan viikon keskiviikkona. Työhön perehdytys oli käytännössä se, että minulle annettiin käteen kansio, jossa oli lista hoitokodin asukkaista, joiden luona minun tulee tehdä huonevierailuja. Ohjaajani näytti minulle listasta, ketkä puhuvat suomea ja ketkä puolestaan vain englantia, mutta arvannette varmaan, että ensimmäisen päivän jännityksen sekä nimien tuntemattomuuden vuoksi en pystynyt enään myöhemmin muistamaan miten se menikään. Listassa olevat asukkaille on määrätty joko kaksi tai kolme room visitiä viikossa ja ne ovat aina samalle asukkaalle samana viikonpäivänä. Esimerkiksi erään Suomalaisen rouvan luona kävin aina tiistaisin ja torstaisin. Kysyin, että mitä näillä huonevierailuilla pitää tehdä, ja sain ohjeekseni jutella, kuunnella ja lukea asukkaan kanssa postia tai lehtiä. Niin ja tietysti pitää aina koputtaa oveen ja pyytää lupa, että saa tulla "kyläilemään". Selvä homma, eipä siis muuta kuin hommiin! Ensimmäinen asukas jonka luona kävin, sattumalta oli alzheimerin tautia sairastava rouva, joka sairaudestaan johtuen on todella paha suustaan ja kärttysä kaikille. Oli pienoinen järkytys, kun asukas huusi minulle, että "Mitä sinä tulet minua häiritsemään! Mene pois! Sinä vain höpötät! Ole hiljaa, mene pois!..." Hyyyyvä. Rasti ruutuun - vierailu tehty, ja merkintä, että asukas oli hieman kärttyisä. Menin pois. Kokosin rohkeuteni ja menin seuraavan asukkaan luokse, jossa vastaanotto oli parempi. En tiennyt asukkaista mitään, en heidän taustaansa, sairauksiaan saati asukkaan tarinoiden luotettavuutta. Toisaalta hyvin mielenkiintoinen tilanne, toisaalta hieman hankala, koska fiksultakin kuulostava asukas saattaa kertoa mitä kummallisinta legendaa elämästään ja puolestaan henkilö, jonka on hankala puhua tai saada itseään ymmärretyksi, saattaa olla mitä fiksuin, kunhan joku vain jaksaa häntä kuunnella.

Myöhemmin toki opin sitten millainen kukakin asiakas on ja mistä narusta kenenkin kanssa vetää. Erään dementiaa sairastavan rouvan kanssa luin joka kerta samoja runoja, jotka hän lausui kanssani yhteen ääneen, sillä muisti niiden sanat lähes kokonaan ulkoa. Samaisen rouvan kanssa pelasin kerran erän shakkia, ja kaikkien yllätykseksi voitin hänet tässä pelissä. Monet kertoivat minulle, että muutama vuosi sitten kukaan ei pystynyt voittamaan tätä shakkimestaria. Ja tämä meidän käymämme peli oli tiukka, ja yksikin virhe olisi vienyt minun joukkoni tuhoon. Useiden asukkaiden kanssa juttelin heidän elämästään ja kerroin vastavuoroisesti omasta elämästäni Suomessa ja Suomesta yleensäkin. Kaikkien asukkaiden elämäntarinat olivat mielenkiintoisia, sillä usea Suomalainen varsinkin oli lähtenyt Suomesta matkalle suureen maailmaan työn tai muunlaisen onnen perässä.

Monella asukkaalla on huono kuulo, ja välill huonevierailuja suorittaessa tuntui kiusalliselta keskustella asukkaan kanssa huutamalla, sillä tiesin, että koko hoitokoti varmasti kuulee keskutelumme. Toisaalta pyrin olla välittämättä siitä, ja sen sijaan muistamaan, että minun tulee parhaani mukaan olla läsnä ihmiselle, jonka kanssa olen juuri keskustelemassa. Erään asukkaan kanssa tuntui erityisen ikävältä, että en voinut hänen huonon kuulonsa takia keskustella hänen kanssaan, vaan jouduin kirjoittamaan asiat paperille, jotta hän ymmärtäisi minua riittävän hyvin. Toisen viikon alussa tämä asiakas valitteli minulle, että hänen käsiään särkee. Kysyin haluaisiko hän tehdä jotakin sormi- ja käsijumppaa ja teimmekin sitten seuraavien viikkojen aikana hänen kanssaan käsiharjoituksia. Huomasin, että hänellä on jonkun verran appraksiaa, eli hän ei pysty tekemään vaadittuja liikkeitä täysin sujuvasti, ja osa liikkeistä tuntui suorastaan ylivoimaiselta. Tätä osaa hoitokodin harjoittelusta voisin melkein väittää toimintaterapeuttiseksi. Tein tälle asukkaalle harjoitusohjelman, jonka annoin eteenpäin Petralle, että hän voi tehdä ko. asukkaan kanssa harjoituksia kun oma viisi viikkoani hoitokodilla loppuu. Petra onkin jatkanut harjoituksia, ja asukas on kuulemma muuttunut kuluneen viiden viikon aikana sujuvammaksi tehtävissään. Asukas on pyytänyt, että harjoitusohjelmaa vaihdettaisiin, ja Petra onkin oman kykynsä mukaan varioinut annettuja liikkeitä, jotta niistä tulisi mielekkäämpiä. Itse en ole päässyt näkemään, miten hyvin ko. henkilö näistä harjoituksista suoriutuu, mutta toivon, että niistä on ollut hänelle apua. Toisaalta, mikäli toiminta ei ole ollut lopputuloksena fyysisesti kuntouttavaa, on se joka tapauksessa ollut hänelle hyvää viriketoimintaa, sillä huonon kuulonsa vuoksi hän ei kovin usein osallistu mihinkään yhteistoimintaan.

Huonevierailut siis kuuluivat hoitokodissa päivittäiseen rutiiniin, ja ne tuli suorittaa aina aamupäivän aikana ennen asukkaiden lounasta. 10:00-10:15 oli kahvitauko, ja 10:15 - 10:40 oli asukkailla tuolijumppa-video pyörimässä, ja menin videon "avuksi" ohjaamaan jumppaa. Huonevisiittien kanssa olin yleensä valmis siinä yhdentoista jälkeen, ja sen jälkeisen ajan vietin aktiviteetteihin osallistuvien asukkaiden kanssa yhteistilassa televisiota katsellen. Seuraavaksi ohjelmassa oli asukkaiden ruokatauko, jonka aikana itselläni oli hyvin vähän tekemistä. Asukkaiden ruokailun jälkeen oli vuorossa oma ruokataukoni, jonka jälkeen puoli tuntia asukkaiden kanssa yhteistilassa ajanviettoa (yleensä keskutelua tai rantapallon pelaamista), jonka jälkeen tulikin oma kahvitaukoni. Kahvitaukoni jälkeen oli asukkaiden kahvitauko, jonka aikana autoin jonkun verran kahvin jaossa ja jutustelin asukkaiden kanssa. Vihdoin kolmelta alkoi seuraava aktiviteetti, eli bingo, paitsi tiistaisin vuorossa piti olla askartelua, mikä käytännössä hoitokodissa ainakin minun nähteni tarkoitti väritystehtäviä.

Lisäksi Hoitokodilla käy entertainer, eli laulaja, soittaja tai pelle 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi viikottain on yksi tai kaksi jumalanpalvelusta. Esiintyjien ja kirkon vierailut ovat vaihtelevasti joko aamuisin ennen lounasta tai kahvin jälkeen. Usein kuitenkin aamupäivisin, jolloin asukkaat ovat virkeimmillään. Esiintyjän tulo ei kuitenkaan yleensä vaikuttanut omaan aikatauluuni, sillä huonevirailu-listalla olevat ihmiset eivät yleensä osallistuneet mihinkään yhteistoimintaan.

Ohjauksen puutteesta johtuen kohtasin alussa jonkun verran hankaluuksia, kun en ollut tiennyt joitakin asioita, ja vasta kolmannella tai neljännellä viikolla opin, että joku asukas, jonka kanssa olin koko ajan puhunut englantia, puhuukin suomea. Kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta viihdyin Hoitokodin puolella todella hyvin, enkä olisi laisinkaan tahtonut vaihtaa Lepokodin puolelle. Viiden viikon periodin päättyessä olin surullinen, mutta toisaalta oli mukava tietää, että kaikki hoitokodin työntekijät ja asukkaat ovat ihan samassa rakennuksessa, ja näen heitä vielä jonkun verran ennen kotiinlähtöä.


Työ Lepokodissa


Koska olin viihtynyt Hoitokodilla niin hyvin, olin ensimmäisen viikon Lepokodilla hieman suruissani, enkä ollenkaan vaihdosta innoissani. Luultavasti samasta syystä en ensimmäisellä viiikolla oppinut melkein kenenkään nimeä tai muutenkaan lepokodin rutiineja. Vähitellen kuitenkin opin ihmisten nimet ja rutiinit ja nyt melkein muistan viikkokalenterin saman tien ulkoa.

Lepokodilla päivärytmi vaihtelee viikon sisällä, mutta joka viikko on kutakuinkin samanlainen. Joka päivä on toki kahvin jako klo 10:20 ja asukkaiden lounas on 11:15 ja kahvi 14:45. Maanantaisin ohjelmassa on lukuhetki, jossa luetaan amerikanuutisia ja muita Lepokodilta löytyviä lehtiä, tuolijumppa, bingo ja kahvikonsertti, eli joku musiikkiesiintyjä. Tiistaisin aamu alkaa kosmetiikkahetkellä, jossa asukkaiden kynsiä viilataan ja kynsilakat vaihdetaan uusiin. Tämän jälkeen katsotaan maanantai-illan YLE-uutiset tai mikäli netti pätkii, kuunnellaan tuoreimmat radio-uutiset. Kahvin jälkeen on vuorossa viikon video, jossa katsotaan joko joku Lepokodin tuoreista tapahtumista, tai sitten katsotaan jotakin muuta suomalaisten tapahtumaan tai ajankohtaiseen asiaan liittyvää videota. Parina kertana näytin valokuvia Suomesta. Tiistai-iltapäivisin on vuorossa askartelua ja iltapäiväkahvin aikaan jälleen kahvikonsertti. Keskiviikkona aamuisin olen osallistunut Lepo- ja Hoitokodin henkilökunnan "johtoryhmän" yhteiseen kokoukseen, jossa käydään läpi taloa yhteisesti koskevia asioita. Kahvin jälkeen on taas tuolijumppa ja iltapäivällä ruuan jälkeen lähdetään retkelle. Retkikohteina on minun aikanani ollut Michaels-askartelukauppa, Walmart (x2), K-Mart ja Beachin yhteydessä sijaitseva maauimala. Iltapäiväkahvin aikaan on vuorossa hartaus, jonka pitää jonkun paikallisen kirkon pastori. Torstaisin aamu alkaa Publix-retkellä, eli läheinen ruokamarket, joka muistuttaa kutakuinkin suomalaista KKK-markettia. Iltapäivällä ennen kahvia pelataan keilausta ja iltapäiväkahvin aikaan on taas joku esiintyjä. Perjantaisin on aamulla aikaa kirjoittaa Amerikan Uutisiin tulevaa Lepokodin Terveiset -palstan artikkelia, joka ilmestyy joka toinen viikko, ja joka toinen viikko puolestaan aamu voidaan kuluttaa mm. askarteluja tehden/suunnitellen. Perjantaina iltapäivällä pelataan taas bingoa ja iltapäiväkahvin yhteydessä on jälleen joku esiintyjä.

Esiintyjinä Lepokodilla käy pääasiassa Suomalaisia Lake Worthin tai lähikaupunkien asukkaita, jotka soittavat ja laulavat. Esiintyjät saavat yleensä pienen rahallisen korvauksen vierailustaan. Ei ole kuitenkaan täysin tavatonta, että esiintyjille tulee peruutuksia, ja siksi aina välillä ohjelmassa on harjoittelijan ja Annen vetämänä pelejä (esim. hirsipuuta tai visailua) tai suomalaisilta dvd-levyiltä karaokea.

Oman harjoitteluni aikana tavallisesta ohjelmasta on poikettu mm. kahtena perjantaina jumpan osalta, kun toisella kerralla pidin jumpan sijasta Aivojumppaa (Terkkuja Sadulle!) ja toisella kerralla Senioritanssia l. Tuolitanssia. Molemmat saivat asukkailta hyvän vastaanoton, ja niitä on toivottu uudelleenkin. Ikävä kyllä en ole niitä kuitenkaan ehtinyt/ saanut aikaiseksi uusia. Aikaisemmin mainitsemani Suomi-kuvien näyttämiset oli tietysti myös "ohjelmanmuutos". Lisäksi meillä oli Syyspaja-askartelua, joka sisälsi kolme ylimääräistä askartelukertaa yhdelle viikolle. Viikon aikana teimme mm. kranssin pohjia paperimassasta. Paperimassa oli täällä ennen kokeilematon materiaali, ja koska paperisilppuri syö täällä kuukaudessa säkkikaupalla paperia, on kyseessä helppo ja ehtymätön materiaali toteutettavaksi. Lisäksi auringon paahtaessa näin kuumasti, kuivavat työt ulkona parissa päivässä - kunhan vain muistaa nostaa ne yöksi sadettajilta suojaan!

Niin ja tosiaan, hoitokodille pidimme Petran kanssa yhteisesti ylimääräisen askartelukerran, jossa teimme yhteistilan seinälle upeat julisteet, joihin asukkaat leikkasivat lehdistä kuvia, jotka saavat heidät hyväle tuulelle tai tuovat heidän mieleensä hyviä muistoja. Lisäksi kirjoitimme asukkaiden sanomia muistoja tai hyvän olon tuovia asioita näiden kuvien väliin jäävään tilaan ja liitimme toiseen julisteista askartelemassa olleiden asukkaiden yhteiskuvan. Lepokodille puolestaan teimme ylimääräisenä ohjelmana yhtenä iltana Mölkky-turnauksen, jossa oli osallistujia huimat 15 kappaletta. Olimme ajoittaneet turnauksen harjoittelumme toisiksi viimeiselle viikolle, jotta syksy ehtisi hieman tulla, ja illat viiletä. Huonoksi onneksemme päivä sattui olemaan neljäänkymmeneen vuoteen kuumin lokakuun seitsemäs, joten turnauksen alkaessa ulkolämpötila oli vielä yli 90 astetta, eli jotakin 35 asteen tietämillä! Tarpeeseen tuli niin juontajille kuin pelaajillekin eväiksi varatut viinipullot ja oluttölkit!

Siinäpä nuo työt ja arki tuli purettua. Ei järin tiiviisti, mutta eipä se edes ollut tarkoitukseni. :)


Viime viikonlopun tapahtumat

Minun oli tarkoitus tässä blogissa kertoa myös viime viikonlopun tapahtumista, ja vaikka blogi on jo valtavan pitkä, aion silti kirjoittaa tuon tarinan tähän samaan, sillä olen varannut tätä blogin kirjoittamista varten koko illan. Aloitin kirjoittamisen heti töiden jälkeen, välillä kävimme viereisellä tontilla sijaitsevassa Costcossa ostoksilla (kävimme siellä jo pari pv sitten, mutta silloin mukana ollut Visa ei siellä käynytkään, joten jouduimme jättämään ostokset kassalle, ja palaamaan myöhemmin käteisen kanssa takaisin). Ostin itselleni kahdet farkut (joita en toissapäivänä edes ollut huomannut, tai sitten niitä ei silloin ollut). Molemmat olivat n. 25 taalaa. Mielestäni valtavan hyvä löytö, varsinkin kun kyseessä on Calvin Kleinin merkillä varustetut pöksyt. :) Niin, Torstai kun on, Petra lähti dollari-jumppaan, mutta minä tosiaan jätin urheilun väliin sen hyödyllisyydestä huolimatta, sillä halusin hoitaa tämän blogin nyt vihdoin alta pois - ennen kuin uudet seikkailut alkavat!

Nopeasti siis viimeviikonloppu vielä kuvina ja kuvateksteinä:

Pääsimme viime viikonloppuna Jussin kyydissä Fort Lauderdaleen, kun hän meni katsomaan yhtä viulukonserttia ylläolevassa kuvassa olevaan konserttitaloon. Illan mittaan kävelimme paikallista ostoskatua, jossa alennusmyynneissä olevat vaatteet ja tavarat maksoivat silti kolminumeroisen luvun verran. Konsertin loputtua menimme jussin kanssa paikalliseen irkku-baariin (jostain syystä olemme käyneet lähinnä irkkubaareissa, vaikka muutkin täällä kyllä kelpaisivat), jossa istuimme muutaman tunnin. 

Olen luvannut tuoda Tepolle sikareita täältä tuliaisiksi. Las Olas -kadulta löytyi sikarikauppa, jossa kävin katsomassa hintoja. Sikareiden katselu jäi kuitenkin vähemmälle, kun intialais-taustainen omistaja kysyi meiltä apua television piuhaongelmaan. Emme osanneet ratkaista ongelmaa, mutta tulipahan tämäkin koettua!

Ostoskadulla löytyi tällainen suklaapuoti. Jäätelöannokset maksoivat yli $5, joten jäi jäätelöt ostamatta. Mukavaa oli, että saimme maistaa yhtä leivonnaista, mutta oli kyllä niin äkkimakeaa, että se pieni nokare jonka maistoin, oli aivan tarpeeksi tai jopa liikaa.

Koska tiedän Suvin rakastavan sammakoita, olen aina välillä sammakoita bongatessani niitä kuvannut. Tässä yhden kaupan ikkunasta lasisia sammakoita. Ikävä kyllä näitä en raaskinut edes tuleviin häihin lahjaksi ostaa, hinta kun taisi olla kalleimmassa nelinumeroinen ja halvimmassakin alkaa kolmosella (ja kolminumeroinen).

Irkkubaariin seuraksemme saapui yksi menevä Suomi-poika, jonka itse asiassa sattumalta tapasin jo Suomessa suurlähetystössä, kun olin viisumihaastattelussa. Oli aika erikoinen sattuma, että pari viikkoa sitten meidät esiteltiin täällä toisillemme, ja saimme todeta, että mehän jo tapasimme siellä lähetystössä, kun istuimme siellä vieretysten vuoroamme odottamassa.

Lauantaina puolestaan olimme samalla porukalla, eli minä ja Petra ja Jussi ja Nikos veneilemässä. Jussin ja Marjan kanssa kävimme jo kerran aikaisemminkin veneilemässä, mutta tällä kertaa Marja jäi kotiin ja lähdimme tällä kokoonpanolla. Otimme suunnaksi nyt Lake Worthista etelän ja kävimme tällä kertaa myös avomeren puolella. Itseäni hieman jännitti se kova aallokko niin pienellä veneellä, mutta lopulta kaikki meni oikein hyvin ja kapteenimme Jussi tuntuu olevan kokenut merenkävijä. Iloisena yllätyksenä merellä huristellessamme veneemme viereen tuli hyppimään Delfiini, mutta ikävä kyllä en ehtinyt saada siitä valokuvaa, ennen kuin se jo lähti muuhun suuntaan.

Kävimme myös merenrannalla uimassa. Uintireissu muuttui kuitenkin valokuvaus-hässäkäksi, kun aivan rannalla oli suuri kalaparvi, jonka seassa uiskenteli ainakin yksi hai ja muutamia muita suurempia petokaloja, jotka herkuttelivat tässä pitopöydässä. Kohta ruokailemaan saapuivat myös pelikaanit ja haukat. Sekä pinnan alta että pinnan yläpuolelta tulevat uhkat saivat parven kuhisemaan ja petokalan hyökkäyksen saattoi havaita pikkukalojen räiskeestä. Kalaparvi oli rannan suuntaisesti yli 100 metriä pitkä, ja leveydeltään n. 5-10 metriä. Kalaparven vasemmalla puolella meri oli kuitenkin "puhdas" ja rauhallinen ja hain läheisyydestä huolimatta uskalsimme ja maltoimme lopulta myös mennä uimaan. Vesi oli vähemmän virkistävän yli 30 astetta lämmintä, mutta mukava siellä oli lillua!

 

Lantanassa sijaitseva öky-hotelli, jossa on kuulemma yöpynyt jos ketä kuuluisuuksia. En muista asiasta sen enempää Jussin kertomaa faktaa, sillä nämä faktat eivät ikävä kyllä tee minuun kovin suurta vaikutusta.

 

Aivan biitsin läheisyydessä oleva öky-talo. Kaunis talo, komealla paikalla!

 

Lauantaina illalla menimme vielä Jussin ja Marjan luokse kylään. Tekemämme punainen sangria oli menestys, ja saimme paljon kiitosta siitä. Myöhemmin illalla lähdimme vielä Nikosin ja Laurin kanssa paikalliseen baariin (olisiko tämä ollut muu kuin irkkubaari), jossa ostimme Hurrikaani-nimiset rommi-paukut. Kotiin menimme näiden paukkujen jälkeen vähän ennen kahta, mutta alkoholin tuoman boostin voimalla höpöttelimme petran kanssa vielä pari tuntia, ja nukkumaan menimme vasta vähän ennen neljää.

Tulevat suunnitelmat

Koska blogi on jo nyt kolme kilometriä pitkä, en enää ryhdy enempää kertomaan meidän tulevista suunnitelmista, kuin että huomenna perjantaina meillä loppuu työt ja lauantaina aamulla lähdemme New Yorkiin viideksi päiväksi. Sitten ohjelmassa on vielä Orlando, Key West ja Miami ennen kuin lähetän Petran tunnustelemaan Suomen ilmastoa ja karkaan itse vielä etelämpään, eli Nicaraguaan. Mutta niistä asioista sitten vasta seuraavassa blogissa.

Blogin päivitystä pitkästä aikaa

Hei taas! Anteeksi, että olen ollut niin laiska kirjoittamaan tätä blogia. Paljon on ehtinyt taas tapahtua, ja kaikkea ei ehkä jaksa tavalliseen tapaan tarkasti kertoa. Taidan sen sijaan laittaa viimeisen kahden viikon tapahtumat valokuvina, sillä yksi kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

20. syyskuuta, Miami
 

Hard Rock Cafe Miami:

 

Kun istuimme Miamissa metrossa, matkalla kohti juna-asemaa, totesin Petralle, että reissu oli vähän tylsä, että ei koettu mitään kovin kummoista tällä kertaa. Kohta kuitenkin saimme huomata, että tästäkin reissusta kehkeytyy ihan "hauska" tarina, sillä metron aikataulu on niin mukavasti asetettu, että siitä juuri ja juuri myöhästyy TriRail-junasta. Eli asemalle saavuttuamme näimme vain junan takavalot, ja olimme sitten melko tarkasti keskellä ei mitään Miamin liepeillä lauantai-iltana. Lähellä oli vain yksi auki oleva kuppila, jossa sitten vietimme 90 minuuttia seuraavaa junaa odottaen. Baari oli jonkun Keski-Amerikan valtiosta tulleen perheen omistuksessa, ja siellä tarjottava ruoka oli minulle Nicasta tuttua. Harmikseni lähes kaikki ruoka sisälsi possua tai nautaa, joten oman iltapalani muodosti mustat pavut ja vaalea leipä. Petra puolestaan valitsi kanakeiton.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla Lake Worthissa kello kahdeksan kieppeillä. Nyt kuitenkin saavuimme vasta kymmenen aikaan, ja koimme toisen tarinaa maustavan yllätyksen: toinen polkupyöristämme oli varastettu. Varkaalle ei kuitenkaan ollut kelvannut uutuuden karhea pyöräilykypärä, vaan se oli onneksi jätetty meille. (siinä oli kuitenkin meidän omat rahat kiinni, kun ekalla viikolla ostettiin meille pyöräilykypärät). Tuossa pienemmässä kuvassa näkyy, miten paljon väkivaltaa pyörän lukko oli kokenut varkaan käsittelyssä!

 

27. & 28.9. Veneretket West Palm Beachilla. Ensimmäisenä päivänä olimme  Marjan ja Jussin kanssa Intercontinentalissa (eli ei avomerellä) sijaitsevalla Peanuti island -saarella uimassa ja seuraavana päivänä kipparina toimivat Satu ja Bill veivät meidät avomeren puolella olevan aallonmurtajan kupeeseen snorklaamaan. Mukavia reissuja molemmat. Rusketusta tuli, mutta iho ei onneksi palanut.

 2.10. Keilaamassa.
Petra voitti kaikki viisi peliä, jotka pelattiin. Vasta myöhemmin hän paljasti olleensa aikoinaan koulunsa keilailu-mestari, ja harrastaneensa lajia melko paljon. Kiva oli kuitenkin pelasta. Sattumalta yksi työkaveri oli viereisellä radalla ystäviensä kanssa keilaamassa. Huomattiin hänet vasta tosin, kun oltiin keilattu ehkä tunti vieretysten! Tuossa jälkimmäisessä kuvassa ollaan Andrea ja Andyn vanhimman pojan Luigin kanssa.

 3.10. Think Pink Rock, Boca Ratonissa
Lähdettiin junalla muutaman pysäkin, eli n. 25 mailin, päähän katsomaan Akonin keikkaa. En tiennyt aikaisemmin kuka on Akon, enkä edelleenkään taida kovinkaan monta hepun biisiä tunnistaa. Kaupunki oli kaunis, ja Ruby Tuesdayn endless salad bar oli maittava. Lisä-dollarilla salaattipöydän lisäksi sai kaksi mini-hampurilaista (nauta, kalkkuna tai kana) ja ranskalaiset. Maan tavan mukaan söimme salaatilla (ts. seisovasta pöydästä) vatsamme täyteen ja otimme hampurilaiset yöpalaksi mukaan.


Think Pink Rock on rintasyöpätutkimusta ja hoitoa tukeva vuosittainen tapahtuma. Tällä kertaa tapahtuman esiintyjät olivat lähinnä r&b -genreä, eli ei ehkä ihan sitä omaa ykkös-suosikki-lajiani. No, jokatapauksessa tuli lähdettyä ja keikan lipputulot ($30) menevät hyvään tarkoitukseen. Ulkoilma-areenalla oli mukavasti porukkaa, mutta ahdasta ei todellakaan ollut. ..ja baariin ei ollut juurikaan jonoa, kuten kuvasta voi todeta. Lämppärit/ensimmäiset esiintyjät olivat lähinnä itseään täynnä olevia mustia räppääjiä, mutta yksi lämppäreistä lauloi mukavaa rokkia ja Akon osasi ottaa yleisönsä. Lopputuloksena ääni oli käheänä ja mieli oikein korkealla.


Kotiin saimme kyydin parilta kaverilta, jotka olivat puolestaan olleet Miamiassa katsomassa Killersin (minä ihmettelin että sen Siiri Nordinin bändin, mutta ei kuulemma.. se on kuulemma Killer) keikkaa, ja kun Boca on matkan varrella, he nappasivat meidät kyytiin. Kyytiä odotellessa ehdimme kuitenkin tuhota oluet ja viinipullon sisuksiimme läheisessä irkkubaarissa.


Lake Worthiin päästyämme jatkoimme matkaamme vielä eilisen keilakaverimme Andyn ex-miehen syntymäpäivä-bileisiin, josta kotiuduimme mukavasti joskus neljän aikaan. Voisin väittää, että ilta oli kaikin puolin hilpeä ja hyvin onnistunut! :)

 4.10. Everglades
Sunnuntaina lähdimme työkaverimme kanssa Evergladesissa sijaitsevaan Holiday Park -puistoon, jossa pääsimme 22 dollarin korvausta vastaan sekä airboat -retkelle että alligaattori-showhun. Shown lopuksi oli mahdollista $5 maksusta pitää pientä alligaattoria sylissään. 3,5€ tuosta huvista oli mitätön summa, joten tottakai halusin kokea miltä alligaattori tuntuu. Koska jonoa ei ollut laisinkaan, oli alligaattori sylissäni useita minuutteja. Yhdessä vaiheessa pikku veitikka sai sätkyt, ja melkoista vääntöä olikin. Tarvitsi oikeasti voimaa, että sain pideltyä sen käsissän, eikä vesseli päässyt karkaamaan!


Veneretkemme alkoi mukavasti, kun heti alussa veneemme vieressä uiskenteli isohko alligaattori. Ihmettelin aluksi, että onko otus ollenkaan aito, vai onko se muovinen turisteja viihdyttämään tuotu hahmo. Kun tuo kaveri lähti liikkeelle, huomasin nopeasti, että kannattaa pitää kädet ja kamera veneen reunan sisäpuolella, ettei menetä sormia tai muita tärkeitä ulokkeita kehostaan henkiparasta puhumattakaan!


Veneretki oli parempi kuin monet huvipuistoissa kokemani vuoristoradat, kun kuskimme hetkittäin cruisaili jokisuistoja pitkin hurjia käännöksiä tehden. Lisäjännitystä retkeen tosiaan toi vedessä asustavat pedot sekä hurjia hyökkäyksiä veneen sisälle tekevät sudenkorennot (!). Matkan aikana näimme onneksemme toisenkin alligaattorin, joka oli veneemme vieressä reissun alussa uiskennellutta petoa paljon paljon pienempi. 


Kun palasimme laituriin, oli tuo suuri peto edelleen veneiden lähettyvillä. Mieleeni juolahti, että olikohan täysin sattumaa, että se siinä uiskenteli, vai olisiko holiday parkin väki niin juonikasta, että he ruokkisivat jotakin yksilöä siinä lähellä, jotta se olisi usein tässä näkyvillä. Luulenpa kuitenkin, että kyse oli sattumasta, sillä en usko, että yleisen turvallisuuden vuoksi olisi hyvä, että petoja ruokitaan lähellä turistien suosimaa paikkaa. Tiedä häntä, ehkäpä asia selviäisi, jos siitä ottaisi enemmän selvää..

Ensi viikonloppu on tosiaan meidän viimeinen "virallinen viikonloppumme" täällä, sillä ensi viikon jälkeen meillä loppuvat työt, ja loputtomalta tuntuva loma alkaa.. Petra palaa suomeen marraskuun alussa, joten sitä ennen seikkailemme vielä Floridaa ja vähän muitakin osavaltioita ristiin rastiin. Toivotaan, että pysymme edelleen terveinä ja suunnitelmat pitävät paikkansa.

Niin tosiaan, terveydestä puheen ollen.. sairastin tässä kuluneiden kolmen viikon aikana yhden kesäflunssan, joka sisälsi kaikkea muuta nuhaan sopivaa, paitsi kuumetta. En siis joutunut paljoakaan lepäämään, mutta mm. jumppaan menosta olen joutunut tinkimään. Nyt on taas kuitenkin keuhkot kutakuinkin kunnossa eikä nenä ole enää tukossa tai vuotava, joten tilanne on sillä tavalla normalisoituntu. Toivottavasti Nicassa ei odota mitkään isommat vatsataudit, vaan pääsisin sairastelussa näin helpolla.

Mukavaa syksyn jatkoa sinne! Toivon, että joku ystävällinen sielu lähettäisi minulle sähköpostilla valokuvaa miltä siellä Suomessa tällä hetkellä näyttää.. Lähinnä kaunista ruskaa olisi mukava ihastella vaikka sitten valokuvista käsin. Niin ja onko siellä tullut hyviä Sienisatoja? Siinä olisi hyvä joululahjavinkki jollekin, kun minä en tosiaan tänä syksynä päässyt  sienestämään!