keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Haittaohjelma

Hello!

Orlandon reissu meni mukavasti, päästiin sieltä ehjänä takaisin. Nyt on Kennedy Space Center nähty, Disneyn Epcot ja Hollywood Studiot nähty sekä Universal Studiot sekä Islands of Adventures nähty. Sen lisäksi on nähty vähän outlet-kauppoja (ostin mm. Adidaksen superstar -kengät 25 dollarilla. Ei paha!)

Noniin. Tarkoitukseni oli tästäkin reissusta kirjoittaa kaikenkattava reissublogi - mahtuihan meidän matkaamme tietysti erinäisiä kommelluksia niin tupakalta haisevasta autosta kuin avuliaasta, mutta väärään paikkaan kuljettavasta shuttle-bussikuljettajasta johtuen. Mutta siis, nyt kun oma kone ei ihan täysin wörki, kun siinä on joku typerä ohjelma, jota en uskalla poistaa netistä löytyvillä ohjeilla ennen kuin nörtti-apurini Heikki opastaa minua vielä kuinka toimia tässä tilanteessa. Ei siis hätää. Minä selviän ja konekin luultavasti selviää kaikesta tästä vain säikähdyksellä. Mutta siis, vasta sitten myöhemmin on tulossa kuvia (jotka olen toki jo tuolla haittaohjelman vaivaamalla koneella valikoinut ja muokannut nettikelpoisiksi) ja lisää tekstiä.

Tänään ja eilen meillä on ollut tavalliset kotipäivät. Olemme yrittäneet levätä ja lisäksi koota kimpsumme ja kampsumme kasaan. Huomenna nimittäin starttaamme kohti Key Westiä, eli tuttavallisesti kohti Kiitä, ja sieltä ei Petra enää tulekaan tänne takaisin vaan muutaman päivän Miami-stopin jälkeen Petra suuntaa kohti hyytävää Hyvinkäätä. Minä puolestaan suuntaan lentokentältä kahden uuden harjoittelijan kanssa takaisin Lake Worthiin, jossa vietän ensin yhden yön entisen kotini sohvalla (silloin tosiaan enään vain vieraana) ja seuraavan yön uusien tuttavieni sohvalla tai varavuoteella, kunnes sitten ensi viikon keskiviikkona suuntaan taas New Yorkin reissusta tutuksi tulleelle lentokentälle ja samaan terminaaliinkin ja lennähdän Nicaraguaan. Viimeistään siis siellä pääsen rauhassa päivittämään blogia. Eli siis huoneiston pitää olla muuttokunnossa ja tavaroiden kasassa huomenna aamulla!

Nicaraguassa minulla on aikaa olla hieman vajaa 6 viikkoa, kun pitää ehtiä vielä poikkeamaan kerran Lake Worthissa ja Lepokodilla hakemassa loput tavarat, jotka jätän reissun ajaksi tänne säilytykseen, sekä jättämässä lopulliset hyvästit kaikille rakkaiksi tulleille ihmisille. Lentoni Suomeen lähtee Miamista 15.11. ja Hki-Vantaalle laskeudutaan 16.11 kello neljän aikoihin.

Ai niin, melkein unohdin kertoa, että koin toissayönä mukavan yllätyksen: Äiti soitti minulle tänne paikalliseen kännykkään. Olin kyllä ensin ladannut äidille 10 euroa puheaikaa Hotcom.fi -sivuston kautta ulkomaanpuheluihin, joten minä sen puhelun sitten lopulta maksoin, mutta kuitenkin. ..olen täällä ollessa ollut melko hyvin pimennossa kaikista Suomen asioista, kun siellä on kaikilla omat kiireensä ja vähän muidenkin kiireitä (mm. isän 60-vuotis juhlat ja pieni talonrakennusprojekti Nokialla). Eli ymmärrän hyvin, että ei sitä aina ehdi tänne kirjoitella. Enkä minäkään ole kovin paljoa henkilökohtaisesti kenellekään kirjoitellut. Mutta siis, oli mukava yllätys tuo puhelu ja oli kiva kuulla kuulumisia sieltä ihmisiltä. Välillä on itsellä ollut niin kiire, että ei ole kaikkia pitkiä viestejä ehtinyt lukea niin, että olisi voinut vastata yhtä pitkästi heti (mm. Leena ja Päivi on kirjoittanut muutaman pitkän mailin ja Satu muutaman lyhyemmän raportin), mutta nyt kun työt ja kohta reissailut ovat loppu, niin olisi oikein mukavaa, jos sieltä tulisi pieniä tervehdyksiä että mitä teille kaikille sinne kuuluu. Lyhyesti voi pistää tähän blogin kommentteihin omia kuulumisiaan, tai sitten Facebookin tai sähköpostin kautta. Minun kuulumiset ovat blogin kautta aika pitkälti läpikäytyjä, mutta vaikka en pysty ihmisille täältä soittelemaan ja kyselemään kuulumisia, niin olisi kiva tosiaan kuulla mitä teille kaikille kuuluu. ..ja jos ei ala kuulumaan, niin pitänee vielä ruveta jokaista erikseen julkisesti täällä blogissa ja yksityisesti edellä mainittuja kanavia käyttäen häiriköimään ja hätistelemään. :-)

Mukavaa viikon jatkoa! Palaamme asiaan joko Miamista, Lake Worthista ennen Nicaan menoa tai viimeistään Nicaraguasta - kunhan kotiudun taas Matagalpaan vuoristomaisemiin tasaisen Floridan jälkeen.

4 kommenttia:

Äiti kirjoitti...

Harmi, että et saanut kirjoitettua siitä matkasta vielä. Olis ollut kive kuulla enemmän miten teidän matka meni ja ne valokuvat ne kertoo paljon matkasta.
Oli tosi kiva kuulla Sun ääntä ja saada jutella Sun kanssa. Sitä olen kaivannut. Hyvää Nigaraguan matkaa. Vikille terkkuja.
Terkkuja ja Haleja
Äiti

Karoliina kirjoitti...

Mäkin olisin noin sata kertaa mielummin menossa Nicaan, kun töihin täällä sateisessa ja harmaassa lokakuun kelissä :/ Mut ihanaa matkaa sinne ja vie Vikille ja perheelle ja tietysti Familias Especialesin ihmisille toosi paljon terkkuja. Mä en nähny ollenkaan FE:n tuttuja, kun oltiin Matagalpassa vaan viikonloppuna :D

Katja ja Teppo kirjoitti...

Hei kuules, ollaan me sulle soiteltu muutaman kerran viikonloppuisin, mutta neidillä on aina ollut kiire johonkin ettei ole kuulumisia ehtinyt vaihtamaan...

Ootke kirjoitti...

mun puhelinnumero Nicassa on +50587305433