Hola!

Tanaan oli toissa ensimmainen toimintaa sisaltava paiva. Kaikki aikaisemmat paivat olen lahinna katsellut ja hieman tylsistynyt. ..tanaan menimme aamulla doña Doran kanssa barrioihin katsomaan erityis-lapsia ja heidan kotejaan. Kavelimme kaksi tuntia ja reissu oli mielestani melko rankka, silla aurinko paahtoi meilko lampimasti, ja koko ajan kavelimme aina vain ylemmas! En tieda kuinka korkealla kavimme, mutta melko ylhaalla kuitenkin. Ylimpiin taloihin ei olisi paassyt laisinkaan taksilla, vaan viimeisiin taloihin joutui kulkemaan kapeaa sateiden rikkomaa kinttupolkua pitkin ja nailla sandaaleilla se oli hieman haasteellista, koska kaikki oli tosi mutaista ja siten liukasta! Mutta sailyin ehjin ja kuivin jaloin!

Barrioreissa vierailimme yhteensa kahdeksassa eri kodissa. Talojen sisustus ja koko oli hyvin vaihteleva. Yksikaan koti ei ollut varakas, mutta jotkut olivat todella koyhia! Yksi talo esimerkiksi oli ainoastaan arvioni mukaan alle 10m2 kokoinen ja siella ymmartaakseni asui 6 ihmista! Tuossa tilassa siis piti nukkua ja valmistaa ruokaa! Heilla kuitenkin oli sahkot - itse asiassa melkein kaikissa surkeimmissakin kodeissa on sahko, mika on kylla hyva. Ruoka toki valmistetaan avotulella, mutta pimean tullen on mahdollista saada valot paalle ja katsella televisiota - todellakin, useissa kodeissa naytti olevan televisiokin. :) Tuon pienen talon perhe naytti kuitenkin voivan melko hyvin - kukaan heista ei nayttanyt jarin nalkiintyneelta. Sen sijaan yhdessa toisessa perheessa, joilla sentaan oli kaksi huonetta (!), oli perheen vammainen lapsi taysin nalkiintynyt. En ole varma ymmarsinko oikein, mutta tuo vammainen tytto oli ymmartaakseni 13 vuotias, mutta han oli kuin 5-vuotiaan kokoinen ja han oli ainoastaan luuta ja nahkaa! perheen kaksi muuta lasta nayttivat ns. normaaleilta, eli he eivat olleet yhta nalkiintyneita. Tuon lapsen nakeminen jarkytti minua, mutta toisaalta, koska en tieda heidan tarinaansa sen paremin, en osaa tietaa mista syysta perheessa juuri tuo vammainen lapsi oli nalkiintynyt, kun muut nayttivat voivan paremmin.. Voi olla, etta hanta syrjitaan perheessa vammaisuuden takia - tai voi olla, etta han ei yksinkertaisesti pysty syomaan tai voi olla monia muitakin syita. Totuus on kuitenkin, etta suurin syy on varmasti koyhyys. Toisaalta noiden perheiden ja lasten nakeminen sai minut surulliseksi, koska tiedan, etta kaikkia en voi auttaa - en voi auttaa heita ruuan ja varallisuuden suhteen, en osaa auttaa terapeuttisesti enka pysty helpottamaan kaikkien perheiden elamaa! toisaalta kuitenkin tulin iloiseksi siita, etta on olemassa sellainen paikka kuin Familias Especiales, joka auttaa noita koyhia perheita, joilla on vammainen lapsi! Ja olen iloinen, etta voin osaltani omalla tyopanoksellani auttaa heita auttamaan noita perheita.

Kun palasimme takaisin Familias Especialesille, olin aivan kuitti ja tosi nalkainen! Ja kukaan ei oikein tiennyt koska ruoka tarjoiltaisiin. FE:lla valmisteltiin juhlia. En tiennyt, etta tanaan oli tervetulojuhla minulle, espanjalaisille ja usalaisille! Meidat kaikki vieraat kutsuttiin yksi kerrallaan ns. esiintymislavalle, ja jokaiselle annettiin auringonkukka-naamari, joka kuvasti sita millaisia valopilkkuja me olemme heille! Ikava kylla minulla ei ollut kameraa mukana, joten ei ole kuvia tiedossa, ellen sitten joltakin jenkilta saa kuvia myohemmin sahkopostiini. Barrioreista otan kuvia myohemmin.

Nyt pitaa menna, koska satu sai omat sahkopostinsa kirjoitettua ja tuossa vieressa odottelee (karsivallisena, kyllakin!) etta saan oman tekstini valmiiksi!

PS.
..mikali ette ole pariin paivaan vierailleet blogissani, niin huomatkaa aikaisemmatkin tekstit, koska kirjoitin eilen kaksi tekstia! :)