Vähänkö me ollaan ihku-julkkiksia!

Taas ollaan terveen kirjoissa. Viime viikko meni lopulta kokonaan sairastaessa. Itse asiassa söin yhden melko tujun antibioottikuurin ke-su, koska kotidiagnoosin perusteella minuun oli iskenyt keuhkoputkentulehdus. Antibiootit auttoivat (kuulemma samaan syssyyn, kaupan päälle, olisi lähtenyt tippuri ja virtsatietulehdus sekä vatsapöpötki. Hyvä juttu, vaikka moisia ongelmia ei ollutkaan). Sairastaminen sinänsä sujui melko mukavasti, koska huomasin keskiviikkona, että meillä kotona toimii netti. Siis naapurissamme on langaton netti, jota ei ole suojattu. Niinpä siis lainaamme pävittäin heidän Turbonettinsä singnaalia. :) Hieno juttu, että sujuu hieman helpommin tämä nettiasiointi! ..toisaalta, tästä seuraa yksi pieni ongelma - netissä pelittäviä koneita on vain yksi, mutta käyttäjiä on kolme. Kikka voi kyllä käyttää konetta päivisin, mutta Satu ja minä "kilpailemme" koneen käytöstä iltaisin. (Kuvassa Kikka on dokumentoinut minun sairaslomanviettoani.. Rankkalta vaikuttaa, eikö totta?!)

Viime viikolla ei siis tapahtunut paljoakaan, koska olin kipeänä. Viikonloppuna sitten loppui sairastelu, ja lähdimme käymään El Chilessä, eli n. 30km päässä Matagalpasta (eli n. tunnin ajomatkan päässä) olevassa kylässä. Sinänsä tuossa kylässä ei ole paljoakaan nähtävää, mutta meidän kohteemme olikin mennä Marthan luokse kylään. Martha on Vikin ystävä, joka tekee kotonaan värikkäitä kankaita yhdessä muutaman työntekijänsä kanssa. Näistä kankaista sitten tehdään monen kokoisia pieniä pussukoita sekä isompia laukkuja ja reppuja. Lisäksi he kutovat pöytäliinoja ja tabletteja. Itse en tällä kertaa ostanut kuin yhden pienen pussukan, mutta myöhemmin aion ostaa enemmän. Laukkujen ja pussukoiden hinta ei ole kovin korkea, ja ne eivät ole kovin painaviakaan, joten eiköhän täältä pakkaudu lopulta aika paljon pussukoita ja koruja kotiin viemisiksi. Menemme siis viimeistään sitten tammikuussa äidin ja isän kanssa käymään El Chilessä ostoksilla. :) Takaisin Matagalpassa olimme jo kahden aikaan. Kävimme syömässä buffe-lounaan (oma annokseni cokiksen kanssa taisi maksaa hieman alle 2€) ja sitten tytöt ostostelivat hieman vaatteita siitä viereisestä kaupasta. Minä en ikävä kyllä mitään löytänyt, ja oikeastaan viimeisetkin ostohaaveet menivät siihen, että lainasin loput rahani Kikan housuja varten. Kotiin tulimme joskus viiden aikoihin ja ilta taisi mennä ihan vain kotona.

Ai niin, perjantaina käytiin syömässä Kala-ravintolassa (eli siis siellä Pescamarissa) ja tilasimme Sadun kanssa kalakeitot, koska kaikki niitä kehuvat. Vaihtoehtoja on monia, mutta valitsimme sellaisen, joka sisältää kaikkea (paitsi kilpikonnan munat pyysimme jättämään pois tuosta annoksesta, koska "olemme eläintensuojelijoita"). Annoksessamme oli siis kalaa, rapua ja katkarapua. Hämmästys oli kyllä melkoinen kun annos tuotiin eteemme. Ensinnäkin, lautanen on VALTAVA ja siinä on keittoa melkein litra! Toisekseen, satun keitosta möllötti kalan pää, omassani oli ravun jalkoja. ..No, tarkemmin tarkastellessa molempien annokset olivat samanmoiset: kokonainen kala (pää ja pyrstö mukana!), rapu (tosin pilkottuna, mutta löytyi 2 saksea ja ainakin 6 jalkaa.. En tosin ole varma, olisiko noita ravun osia ollut useammastakin eläimestä) ja katkarapuja (sellaisia jättikatkarapuja). Keiton liemi oli kokolailla samanmoista kuin suomalaisessakin kalakeitossa, eli suolaa ja maitoa. Kaiken kaikkiaan ruoka oli kyllä mahtavan hyvää, joten suotta ei tuota keittoa kehuta! :D

Sunnuntaina sitten olikin hyvin tapahtumarikas päivä: Aamulla ei saanut nukkua pitkään, kun piti lähteä radiohaastatteluun. Meitä haastateltiin paikalliseen Stereo Radio Yes -kanavan aamuohjelmaan. Meiltä kyseltiin siellä että mitä tykätään Nicaraguasta ja missä ollaan reissattu ja Omar, opettajamme, joka siis järjesti meidät tuohon radio-ohjelmaan, halusi ehdottomasti tietää, mikä on lempiruokani. Vastasin siihen, että se on Tostones con Frijoles molidas y cueso frisa - toisin sanoen uppokeitettyjä blatanon paloja, muussattuja papuja ja paistettua juustoa.. Vastaus tietysti huvitti haastattelijoita, koska kyseessä on hyvin tavallinen Nicaragualainen ruoka - vähän ehkä sama, kun suomessa sanoisi lempiruuakseen perunamuussin ja lihapullat. :D Radiohaastattelun jälkeen kävimme hakemassa rahaa automaatilta, dollareita tällä kertaa, että voimme maksaa Yolandalle vuokramme (joka siis on minulla ja Sadulla $100). Sen jälkeen olikin jo niin hirmuinen nälkä, että ryhdyimme etsimään ruokapaikkaa. Itse asiassa, halusimme löytää jonkun nopean ruokapaikan, esim. valmis-buffeen, sillä meillä oli vähitellen kiire Omarin luona oleviin Genovevan juhliin (juhlat siis edellisen espanjan opettajamme Peruun lähdön kunniaksi - Genoveva lähtee 2kk lomalle sinne..). Kuten jo kerran aikaisemminkin olimme Sadun kanssa todenneet, ei noita bufeita löydy sunnuntaisin! Niinpä lopulta päädyimme syömään Grazy Horse -nimiseen saluuna-tyyppiseen ravintolaan. Tilasimme kaikki samanlaiset kanavartaat, joiden hinta oli 70cor. Arvelimme, että kyseinen annos ei luultavasti ole kovin suuri, mutta syödään sitten bileiden jälkeen kotona paremmin. Olimme väärässä! Kyseinen annos oli melkoisen komea: ei siis mikään kebakko, jollaista itse odotin, vaan ihan oikea varras, jossa oli vuorotellen kanaa, sipulia, paprikaa ja tomaattia. Ja tuo varras tuotiin pöytään niin, että sen alla oli hiillos-pesä, joka piti varrasta lämpimänä! Lisukkeena oli riisiä ja papuja (ylläripylläri!) ja lisäksi maukasta tomaattisalsaa. Erittäin maukasta, näyttävää ja täyttävää! :)

Olimme kyllä "hieman myöhässä" juhlista, mutta nou hätä! Maassa maan tavalla... Juhlat sitten puolestaan oli hauskempaa kuin oletimme. Tarjolla oli rommikolaa, nacatamaleseja (Eli paikallinen sunnuntai-ruoka, josta minä en kyllä kauheasti tykännyt, kun on tehty lihan kanssa) ja erittäin herkullista suklaakakkua. Lounaalla juotiin oluet ja juhlissa muutama rommikola :-) Kotona oltiin kuitenkin juuri ennen pimeän tuloa, eli ennen kuutta. Illalla kyllä vähän janotti. Taisin juoda melkein kaksi litraa vettä (sekoitettuna sueroon, eli vastaa kivennäisvettä), ja maanantaina sitten noustiin reippaasti kuudelta ylös. Erittäin mukava viikonloppu siis. Ai niin, joku ehkä kuuli, kun Suomessa naureskelin löytäväni täältä jonkun Juan Carlosin.. No, juhlissa yksi Juan Carlos löysi minut! Hehehehehe! Tyyppi selitti tunti tolkulla Sadulle kuinka hän on rakastunut minuun ja kuinka kaunis minä olen ja ja ja... Satu kertoi olevansa minun sihteerini, joten hän ottaa vastaan puhelinnumerot ja muut yhteystiedot. Niinpä minulla on yksi yhteystieto lisää.. Mutta äidille tiedoksi, tämä Juan Carlos ei todellakaa vienyt sydäntäni, ja pienellä lappusella olevat yhteystiedotkin taitavat jäädä käyttämättä. (kuvassa Juan Carlos laulaa minulle Serenadia. hehe!)

Ja tässä vielä piristykseksi kaksi perhosta jotka kuvasin tänään päivällä Lucilla Mantillassa (eli yhdessä barriossa). Ikävä kyllä kuvista ei tule ilmi perhosten mahtava koko - ovat nimittäin melkein kämmenen kokoisia! Ja vielä: muistattehan, että kuvat saa suuremmiksi, kun niitä tuplaklikkaa!