Heippa taas täältä maailmalta! Tällä kertaa Floridasta Lake Worthista. Saavuin perille Finnish-American Rest Homelle eilen illalla paikallista aikaa kahdeksalta. Matkani aloitin Suomessa Valkeakoskelta klo 03:40, ja perillepäästessä Suomessa elettiin sunnuntain aamuyötä klo 03:00, joten aika lailla vuorokauden kesti tuo matkustaminen. Illalla kiersin ihan pikaisesti lepokodin (vai hoitokodin?) puolen läpi, ja sen jälkeen mentiin kämpille. Nukkumaan menin joskus puoli kymmenen aikaan ja nukuin oikein makeasti aamu kahdeksaan asti. Aamupala olisi ollut seitsemältä, joten sen missasin. Onneksi kämpille tuodusta iltapalasta riitti oivasti purtavaa myös aamulle, enkä sitten joutunut aloittamaan päivää nälkäisenä.
Aamulla purin laukut, jonka jälkeen tulin tänne lepokodin puolelle hengailemaan. Olen tavannut monia mummoja ja pappoja ja vastaillut ainakin 30 kertaa kysymykseen mistä päin Suomea olet kotoisin (Jyväskylässä opiskelin, mutta kotoisin olen Orivedeltä. Suku on pääasiassa Valkeakoskella - olisipa vastaus yksinkertaisempi.. Ehkä se sadannen vastauksen kohdalla on typistynyt vain yhdeksi noista..) Kysymyksen jälkeen olen kuunnellut ehkä 20 eri vanhukselta selityksen mistä hän tai hänen sukunsa on kotoisin ja milloin hän on tullut Jenkkeihin ja onko hänellä puolisoa tai onko se jo kuollut ja ja ja.. Oikeasti ihan mielenkiintoista, mutta kun päivän aikana kuulee saman keskustelun eri ihmisen kanssa käytynä monta kertaa, menettää se hieman uutusarvoaan, vaikka jokaisella onkin oma tarinansa kerrottavana. :)
Petra tulee tänne muutaman tunnin kuluttua. Tähän asti yksin oleminen on sujunut ihan mukavasti, vaikka olisi ollut kiva että olisi ollut seuraa. Huomenna luultavasti päästään aloittamaan työt ja tutustutaan henkilökuntaan paremmin.
Niin siis, suurin osa henkilökunnasta on suomalaisia ja asukkaiden kanssa puhutaan pääasiassa suomea. Pari asukasta puhuu sen verran huonommin suomea, että he vaihtavat keskustelun helposti englanniksi. Hoitohenkilökunnassa on sitten paikallisia (pääosin maahanmuuttajia), ja olenpa tavannut myös yhden Nicaragualaisenkin. :D Päässyt siis puhumaan espanjaakin!
Mutta hyvin menee siis, jatkossa lisää postauksia. Ja valokuvia ja mahdollisesti videota, mikäli sen lataus onnistuu. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti