Pyöräretki järven ympäri

Videosulkeisten jälkeen pääsimme lopulta oikeisiin töihin. Koska emme Petran kanssa osanneet valita, kumpi menisi hoitokodin puolelle ja kumpi puolestaan lepokodin puolelle, päätimme arpoa. Arvonnan jälkeen päätös oli sinetöity: minä aloitan hoitokodin (eli sairaskodin/vanhainkodin) puolella, ja Petra puolestaan aloitti lepokodilla (eli ns. palvelutalon puolella). Lepokodin asukkaat ovat lähes poikkeuksetta suomenkielisiä, kun taas sairaskodilla pääkielenä on englanti, sillä suurin osa työntekijöistä on paikallisia, haitilaisia tai muita kuin suomalaisia. Jonkun verran asukkaissa on suomenkielisiä, joten työkielenä käytän myös suomea. Yhden asiakkaan kanssa pääsen puhumaan myös espanjaa. Tällä kertaa en aio kuitenkaan enempää esitellä työpaikkaani, sillä senhän ehtii tehdä myöhemminkin. :D Sen sijaan aion kertoa vapaa-ajan aktiviteeteistamme, sillä ne vaihtuvat useammin kuin työ.. Pitää ehtiä siis kertoa edelliset tapahtumat, ennen kuin uusia ruuhkautuu liikaa! (meillä ei toimi netti kotona, kun wlan lähetin on paksujen betoniseinien sisällä täällä lepokodilla 150m päässä kotoamme. En siis pysty päivittämään blogia kotoa käsin).



Työetuihimme kuuluu polkupyörät. Tiistaina saimme niiden renkaisiin ilmaa, ja lähdimme tutustumaan ympäristöön. Tiesimme, että lähistöllä on järvi, jonka ympäri voi pyöräillä. Päätimme siis ainakin mennä katsomaan miltä järvi näyttää. Saavuttuamme järvelle, katsoimme, että sen kiertäminen on melko helppo homma, kun toisen pään järveä pystyimme helposti näkemään, ja toisessa suunnassa järven yli pääsi autotietä varten olevaa siltaa pitkin. Siispä lähdimme rauhalliselle kierrokselle.



Meitä on varoilteltu kymmeniä kertoja, että pyöräily Lake Worthissa on vaarallista, sillä useat autoilijat ovat vanhoja, ja nekin jotka kuulevat ja näkevät hyvin, eivät välttämättä osaa huomioida polkupyöriä liikenteessä. Pyöräilijän tulee siis suhtautua liikenteeseen siten, että hänellä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, vaan kaikkea ja kaikkia pitää varoa. Tästä syystä järven ympäri kulkeva kevyen liikenteen väylä tarjosi mukavan poikkeuksen. Alkumatkasta pysähtelimme useita kertoja ottamaan valokuvia, ja saimmekin napattua valokuvan muutamasta eläimestä.


Näitä lintuja näkyi satoja. Emme oikein päässeet perille onko kyseessä kosiorituaali, siipien kuivattaminen vai tuuletus-operaatio. Joka tapauksessa linnut eivät olleet lainkaan pelokkaita, vaan niiden lähelle saattoi aivan rauhassa kävellä ottamaan valokuvaa, niiden lainkaan häiriintymättä.

Monet tietävätkin, että olen ihastunut lisko-eläimiin. Täällä trooppisessa ilmastossa talojen seinillä näkyy jatkuvasti pienen pieniä gekkoliskoja (sisiliskon kokoisia), ja ne ovat täysin vaarattomia. Toistaiseksi emme ole nähneet kotonamme niitä laisinkaan, mutta usein niitä voi nähdä myös sisätiloissa. Ehkäpä ilmastointi pitää ne ulkona, sillä vaihtolämpöiset liskot tunnetusti viihtyvät mieluummin lämpöisessä. Ja myrkyttämisestä johtuen meillä ei kotona ole paljoakaan ruokaakaan pikkuliskoille, joten siinäpä luultavasti riittävästi syytä pysyä paremmilla metsästysmailla.


Tätä upeaa iguaania en olisi itse ollenkaan huomannut, mutta Petra onneksi huomasi järven rannalla lekottelevan liskon. Jarrut kirskuen pyörät parkkiin ja kamera esille. Lisko ehti jo lähteä verkkaisesti köpöttelemään karkuun, mutta ehdin onneksi saada siitä tämän valokuvan. Odotan innolla uusia kohtaamisia näiden köriläiden kanssa.



Toisella puolella tietä olevasta palmusta kuului rapinaa, ja pienen silmäilyn jälkeen onnistuimme paikantamaan palmunlehtien kätköissä oleskelevan oravan. Uteliaana se kurkisteli oksien raoista, mutta kameralle se ei kuitenkaan suostunut poseeraamaan.

Aloitimme matkamme n. kuuden aikoihin, joten valoisan ajan ulkoiluun meillä oli aikaa noin kaksi tuntia. Emme siis pitäneet alkumatkasta mitään kiirettä, sillä järven kiertämisen piti olla nopea homma, ja maisemien katselulle piti olla rutkasti aikaa.

Lähtöpaikastamme katsoen toisella puolella järveä löytyi jokia muistuttavia suistoja, joiden rannoilla oli rutkasti pinnalla kelluvaa vesikasvillisuutta. Mietimme Petran kanssa, että tällainen ympäristö olisi varmasti krokotiileille ihanteellinen asuinpaikka.



Arvelumme isompien liskoeläinten olemassaolosta saikin pian vahvistuksen, kun huomasimme rannalla olevan varoituskyltin:



Kyltissä olevan tekstin mukaan alligaattorit ja ihminen ovat jakaneet järvet ja penkereet vuosisatojen ajan. Ja vaikka alligaattoreiden ja ihmisten kohtaaminen johtaa harvoin hyökkäykseen, tulee tiettyä varovaisuutta noudattaa. Kyltin mukaan uiminen tai oleskelu tämän vesistön rannalla on vaarallista ja erityisesti pienet lapset ja lemmikit voivat muistuttaa alligaattorin luonnollista ravintoa. Alligaattoreita ei saisi myöskään ruokkia, sillä sen seurauksena ne eivät enää välttämättä pelkää ihmistä. Erityisesti auringonlaskun aikaan tulisi olla varovainen.

Hienoa, mehän siis olemme juuri tämän tiheän kasvuston reunalla lukemassa tätä kylttiä ja kaiken päälle aurinko alkaa laskea, mistä myös varotellaan kyltissä.. Kiiruusti siis takaisin pyörän selkään ja eteenpäin. Hetken päästä saavuimme kalastamista tai alligaattoribongausta varten rakennetulle laiturille, johon pysähdyimme katselemaan mahdollisia petoja. Näimmekin pinnalla vilahtavan silmäparin, jonka arvelimme kuuluvan alligaattorille. Kokonaista liskoa, saati edes kunnollista vilausta päästä/nokasta emme nähneet. Auringonkin painuessa aina vaan matalemmalle päätimme jatkaa matkaa.



Noin tunnin pyöräilyn jälkeen pysähdyin ottamaan valokuvaa yhdestä kyltistä, jossa kerrottiin matkamme mitta. En tosin ole aivan varma, mittasiko tämä juuri sitä lenkkiä jonka pyöräilimme, mutta luulisin näin. Oma suuntavaistoni on sen verran surkea, että en uskaltanut tässä vaiheessa arvella, onko matkaa vielä paljoa jäljellä vai ei (kyltin mukaan 4½ mailin reitti päättyi tähän). Petra on onneksi varmempi reittien ja suuntien valinnassa ja muistamisessa, joten saatoin luottaa hänen vaistoonsa, kun hän kertoi, että järveä on vielä jonkun verran kiertämättä.


Tässä oli risteyskohta, ja Petran suuntavaisto sanoi, että pitäisi mennä vasemmalle. Vartin päästä totesimme kuitenkin joutuneemme umpikujaan ja palasimme takaisin takaisin samaan paikkaan ja valitsimme päinvastaisen suunnan. Sinäsnä Petran suuntavaisto oli oikeassa, sillä koti oli juuri siellä päin, mihin risteyksestä lähdimme; se tosin johdatti meidät niemekkeelle, josta kotiin katsoen välissä sattui olemaan sata metriä leveä järvi, jossa kaiken lisäksi uiskentelee muutamia alligaattoreita. Eli siis jalat vaan polkimille, ja sinne päinvastaiseen suuntaan. Aloimme jo hieman huolestua, että suistojen kiertämisestä seurannut matka tekikin järven kiertämisen pidemmäksi kuin olimme päätelleet, ja aurinko meni vain matalemmalle ja juomavesikin oli jo loppu. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Reippahasti sitten pyöräilimmekin viimeiset kolmisen kilometria ja saavuimme kotiin hieman kahdeksan jälkeen. Kokonaisuudessaan reissumme siis kesti pari tuntia. Reissua voisi melkein jopa kutsua kuntoiluksi! Koska ajoitimme reissumme niin myöhäiseksi, ei aurinkokaan päässyt polttamaan ihoamme (ja tietysti meillä oli 30 kertoimella olevaa aurinkorasvaa!).

Päätimme, että menemme bongailemaan alligaattoreita uudelleen myöhemmin. Kuulimme myös, että syksymmällä ilmojen ja veden viiletessä ne tulevat päivällä rannalle lämmittelemään, jolloin niistä voi saada paremmin valokuviakin. Mutta varovaisia toki pitää olla moisten petojen lähettyvillä!

Ai niin, Jamppa Tuomisella olikin perhettä! Meidän vessan seinän välistä kuului usean päivän ajan rapinaa, ja lopulta vaatimukseemme vastattiin, ja seinään tehtiin reikä asian tarkistamiseksi. Sielä oli löytynyt pieni pesukarhu, joka sitten oli myös vapautettu metsään. Itse en tätä tapausta tavannut, joten en osaa sanoa minkä ikäisestä tai kokoisesta eläimestä oli kyse. Huoltomiesten selityksen perusteella ymmärsin, että se olisi ollut n. 30cm pitkä, eli ei mikään aivan vastasyntynyt tapaus. Raukka oli ollut aivan nääntynyt kun se oli sieltä pelastettu, eikä ollut lainkaan kuulemma pyristellyt vastaan kun se oli seinän sisästä nostettu pois. Toivottavasti se selvisi vapautuksen jälkeen, eikä joutunut muiden petojen syötäväksi.

Niin ja muita kodissamme kohtaamia luontoelämyksiä on ollut palmetopaxiksi kutsuttu torakka, joka löytyi petran rinkasta. Eläin liikkui niin nopeasti, että meinasi melkein päästä karkuun meiltä. Nopeiden refleksien avulla saimme sen kuitenkin saalistettua ja vapautimme senkin ulos. Meitä kyllä moitittiin tästä toimenpiteestä, sillä aito Floridalainen olisi tappanut tämän otuksen alta aikayksikön. En kuitenkaan halunnut tappaa eläintä sisätiloissa, sillä olen kuullut, että torakat erittävät jotakin hajua, joka kutsuu muita torakoita paikalle. ..ja listitystä eläimestä tätä tuoksua erittyy kuulemma paljon. En siis halunnut, että otuksen sukulaiset ja ystävät tulevat pitämään hautajaisia meidän asuntoomme, joten mieluummin vapautin sen ulos luontoon.. ..ja siellä puolestaan ei ollut mitään mahdollisuutta tappaa sitä, kun se juoksi jo kovaa vauhtia karkuun. Mutta eipä ole sen jälkeen torakoita onneksi näkynyt!

Tänään lauantaina olemme ehtineet käydä rannalla ja uima-altaalla. Allas oli ns. maauimala, eli seiniä ja kattoa ei ollut muuten kuin rajaamassa yksityisalue muusta biitsistä. Pääsymaksu oli $4 dollaria. Allas oli 50m pitkä, ja siinä saattoi mukavasti uida matkaa. Kokonaisuudessaan taisin juida 800m, eli ihan mukavan kuntoilun siitäkin sai. Aurinkorasvakin oli valittu suojakertoimella 50, eli ei ollut vaaraa, että selkä palaisi. Tosin muutenkaan ei sitä vaaraa olisi ollut, sillä päivä on ollut pilvinen ja taivaalta on tullut myös pieniä sadekuuroja. Meressä ei saanut uida, kun aallot olivat aivan liian suuria. Surffareita tämä toki miellytti, mutta itseäni moiset aallot pelottavat. Lisäksi mereltä näytti tulevan uusia sadepilviä, ja tietokoneen mukaan alueelle onkin annettu myrskyvaroitus. Ukkosia luvassa tälle viikonlopulle. Onneksi sateet ja ukkoset ovat kuuroluontoisia, joten koko päivää ei koskaan taida olla synkkää.

Hurrikaaneja täällä odotellaan, sillä kausi on täll hetkellä kovimmillaan. Käytännössä toistaiseksi ei ole ollut vielä yhtäkään nimeä saanutta hirmumyrskyä ja viimieisinkin tulokas kuoli jo torstai-perjantai yönä kaukana Atlantilla. Toivotaan, että meidän aikana ei yhtäkään hurrikaania tulekaan, vaikka sellaisesta hienon tarinan myöhemmin saisikin aikaiseksi. Ehkäpä jotakin vähemmän hurjia tarinoita sen sijaan!