torstai 27. elokuuta 2009

Krokotiilirock ja salamoita

Taas on monta päivää kulunut, enkä ole jaksanut päivittää blogia. Valehtelisin, jos väittäisin, että en ole ehtinyt, sillä monta iltaa on tullut myös istuttua kotona telkkarin ääressä, mutta usein sitä on sen verran väsynyt että ei yksinkertaisesti jaksa lähteä iloisesti mummoja tervehtimään samalla kun luo uutta blogia. Tämä on yksi paikan kurjista puolista, että wlan signaali ei ole riittävän vahva kantaakseen meille kotiin asti. :(


Yksi tärkeä tekijä jaksamisessa on tietysti hyvä yöuni. Ja sitä häiritseviä tekijöitä täältä sitten löytyykin: Ilmastoinnin hurina, 50m päässä sijaitseva rautatie (70+ vaunuisiin tavarajuniin on vaikea olla heräämättä!), rautatien takana sijaitseva valtatie (4+4 kaistainen) sekä sadettaja, joka aloittaa 23:50 suihkuttamaan n. puolen minuutin välein ikkunani yläpuolella olevaan markiisiin, johon se ropisee mukavan äänekkäästi. Jälkimmäisen olen hoidellut peittämällä sadettajan muovisella puutarhatuolilla. Ensimmäisistä häiriötekijöistä yritän päästä eroon korvatulppien avulla. On kuitenkin yksi häiriötekijä, jota ei pysty täysin sulkemaan korvatulpillakaan pois, joten on parempi herätä vaikkapa lukeamaan kirjaa, ja odottamaan ko. häiriötekijän poistumista. Ja tämä häiriötekijä on UKKONEN! Floridan ukkosmyrskyt ovat äänimaailmansa takia pelottavia. Pauke ja jytinä on kovaa ja salamaniskuja on yhdessä ukkosrintamassa 15 minuutin aikana tuhansia (sääkanavan mukaan - tarkempaa lukua en uskalla sanoa, kun en muista varmasti), joten tähän meidänkin lähettyville niistä riittää hienosti useita pamauksia yhden myrskyrintaman osalta.


Yhtenä iltana istuskelin meidän terassilla ja yritin saada valokuvaa salamasta. Ilma oli muuten kirkas, ei satanut eikä palellut, joten oli hyvä tilaisuus taas testata kameran toimintoja. En löytänyt parasta mahdollista asetusta vielä, mutta tässä paras osuma, jonka sain ennen kuin hyttyset pakottivat minut lähtemään sisätiloihin (ja juu, muutamaa paukahdusta ja välähdystä pelästyin sen verran, että kävin tankkaamassa turvallisuutta taas sisätiloista, kunnes uskalsin takaisin ulos).




Tässä sitten muita valokuvia, joita olen terassiltamme iltataivaasta ottanut:


Onnekseni kämppikseni Petra on innokas siivoamaan ja erityisesti järjestämään. Petra pääsee töistä 30 minuuttia minua aikaisemmin, joten en aina ehdi pysäyttää häntä ennen kuin hänen intonsa taas pääsee valloilleen. ;) Tässä kuva keskiviikolta, kun olohuonettamme pistettiin hieman uuteen uskoon:

Viime perjantaina menimme Suomi-talolle karaokeiltamiin. Meitä oli kyllä varoiteltu, että meno ei välttämättä ole mitä odotamme, kun illan keski-ikä on varmasti yli kuudessa kymmenessä. Mitkään varoittelut eivät meitä kuitenkaan pysäyttäneet, joten baanalle vaan.

Varoitteluista huolimatta (tai ehkä juuri siksi) yllyimme itse nostamaan tunnelmaa laulamalla varmasti 20 eri biisiä. Menossa mukana oli myös usasuomeksi (www.usasuomeksi.com) sivujen toimittaja, jonka seurauksena pääsin ko. nettisivujen etusivulle muutaman päivän ajaksi. Ko. sivujen kuvapankista löytyy kaksi otosta tuolta illalta, joissa minä esiinnyn. Tässä duettona Krokotiilirock.

Taas tulee kiire töihin.. tai taidan jo olla myöhässäkin... no mutta tässä vielä pari kuvaa. Ensin talomme takana kulkeva valtatie 95.

Ja sitten keskiviikon pyöräretkeltä luontokokemuksia:

Alligaattorihan se siellä kurkisteli. Oikeasti näkyy aika huonosti, mutta olen vakuuttunut, että kyseessä ei ollut pintaan noussut uppotukki!

Pimenevästä illasta johtuen tämä iguana ei näy kovin hyvin, mutta näitä täällä ilokseni näkyy! Laskekaapa seuraavasta kuvasta, montako Iguanaa löydätte pelikaanien seasta. (kuvan saa hieman isommaksi sitä klikkaamalla).

1 kommentti:

Äiti kirjoitti...

Ei onnistunut laskeminen kun kuva ei totellut käskyä.
Kyllä sulla siellä on häiriöitä, että yritä siinä nukkua. Hurjan näkösiä noi salamat.
Sitten kun tulet kotiin niin pienet vinkumiset ei enään tunnu miltään.
Halaukset Äiti